Löysin jotain vanhoja www-sivu juttuja Mersun harrastetaipaleelta. Tässä kirjoitus kesältä 2003.
Pistin punaisella jotkut -nykypäivästä katsottuna- aika herkulliset kohdat.
Merrin tottelevaisuus - onko sitä? ;)
Myöhemmin syksyllä kuulin OKK:n pitämästä pentu-PK -kurssista, johon mahtui vielä koirakkoja, joten ei kun sekaan vaan. Nuo harjoitukset pidettiin Kempeleessä Kupla-hallissa. Alku oli melko työläs, sillä Merri aristi tilannetta ja toisia koiria (jotka pääsääntöisesti olivat isompia kuin Merri, sellaisia mihin Merri ei ihan joka päivä naapuristossa törmää). Onneksi etenemistä kuitenkin tapahtui, niin ettei Merrin tarvinnut ihan koko aikaa haukkua häntä koipien välissä... Noissa harjoituksissa Merri oppi mm. sivulle tulon, hieman seuraamaan, makaamaan, hyppäämään esteen yli, ... (ihan koko kurssia emme kerenneet olla sillä sitten alkoi Merrin juoksu..)
Tammikuusta huhtikuuhun (2002) kävimme KAS:n alkeis&jatko-tokossa, nämä harjoitukset olivat Kuivasjärven Serti-Areenalla. Treeneissä oli aika laaja rotukirjo, sieltä löytyi mm.: saksanpaimenkoira, mäyräkoira, suomenlapinkoira, lapinporokoira, mopsi,..
Harjoittelimme: luoksetuloa, sivulle istumista, paikalla istumista, kontaktikävelyä & seuraamista, temppuja (mm. ympäri), maahan menoa, paikalla oloa, hyppyä, rauhoittumista, sivulle tuloa (=perusasento), noutoa, myrkkykulho ~ ei-treeni, maasta istumaan nousua, seisomista, jotain agi-telineitä, ...

Maalis-huhtikuussa kävimme muutamissa OPKY:n toko-treeneissä, harkat olivat Kuivasjärvellä Saaran-maneesissa (?). Treeniporukka oli jaettu pienempiin ryhmiin (kaikki kuitenkin samaisessa hallissa), meidän kanssa samassa ryhmässä oli ainakin howavart ja saksanpaimenkoira. Merri tuntui hieman pelkäävän noita (ja muita) koiria tuolla, joten kovin monissa harjoituksissa en jaksanut kulkea, kun treeneissä energia meni koiran rauhoittelemiseen...
Syksyllä (2002) kävimme muutaman kerran KAS:n perustokossa, mutta ohjaajan (=minun) laiskuuden vuoksi treenit jäivät..., jotenkin perjantai ei tuntunut hyvältä treeni-päivältä (ts.illalta).
Nyttemmin treenaamme jotain "toko"-juttuja silloin tällöin kotosalla/ulkosalla. Ja ainahan se koiran kanssa elo (sisällä tai ulkona) on niitten arkitottelevaisuuksien testaamista. Onneksi Merrikin rupeaa pikku hiljaa aikuistumaan (ilmeisesti), koska vaikuttaa ihan siltä, että ihan kaikki treenailut eivät ole menneet hukkaan - sillä välillä koira (nykyään yhä useammin) ilahduttaa tottelevaisuudellaan :)
Tokoagi
Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme agitelineistä pöytää ja aitaa sekä toko-osiosta lirputusta, kulje kanssani. Plus temppukin tehtiin (mikä tahansa, kunhan se ei ole ns.tokoliike kuten maahan, istu, seiso tms). Merri antoi hienosti tassuja, molempia :)
Toisella kerralla harjoitusten aiheina olivat: ohitus (harjoiteltiin pihalla, niin että koirakot kävelivät toisiaan vastaan) Merri haukkui, mutta ei varsinaisesti kiskonut slk-Saanaa kohti, R-kioski (jätettiin koira "ärrälle" (=kouluttajalle) ja sanottiin se mitä sanotaan kun jätetään koira yksin kotiin, käytiin hallin toisella puolella, ja jos koira oli hiljaa niin kehuttiin sitä, jollei niin haettiin koira pois "kiskan" luota ja jatkettiin matkaa. myös siinä tapauksessa jos koira oli kiltisti niin jatkettiin matkaa jahka oltiin palkittu se) sanoin Merrille "Kaisa menee nyt Kauppaan" ja Merri jäi istumaan "kiskan" viereen. Palasin takaisin, kehuin, ja matka jatkui, ei/kielto (kouluttajalle annettiin muutama makupala, ja hän meni kyykkyyn niin, että piti niitä makupaloja esillä ja sitten piti kulkea siitä ohi ja sanoa "Ei!" jos koira meinaa mennä ottamaan makupaloja) tuossa harjoituksessa mokasin hieman, kun kuljin liian läheltä kouluttajaa... tottakait Merriä ne omat namit kiinnosti, vaistomaisesti myös nykäisin hihnasta... mitä ei olisi saanut tehdä ja kulje kanssani (eli seuraamista niin että koira ei seuraa toko-tyylillä vaan tulee siinä lähellä mukana ja ottaa kontaktia) toimi oikeen hyvin kun juttelin Merrille, ja Merri tiesi saavansa pian possunsydäntä :)
Kolmannella harjoituskerralla suoritettiin ensin agi-rata missä oli kuusi aitaa, puomi ja kaksi putkea (olisi oikeasti ollut putki ja kepit, mutta koska Merri ei mene keppejä vielä ilman remmiä niin me tehtiin niitten sijasta se putki). Tuo tehtävä sujui ihan kivasti, mitä nyt kontakti katkesi aina välillä kun Merri oli kummissaan, että mitäs tässä nyt jahkaillaan, kun joka esteen käskytin erikseen tekemään...
Seuraavaksi harjoiteltiin noutoa, mulla oli keppi (joo, ihan risu siis) mukana. Merrihän ei oikeen jummarra sen noutokapulan päälle, ja kun se risuja kantelee lähes joka lenkillä niin otin sitten sellaisen mukaan. Harjoitus oli sillä selvä, että koira otti kepin suuhun -> sanoin "anna" -> koira päästi kepistä irti ->mä työnsin nakin palasen sille suuhun. Ja meni kuulemma just nappiin, hmm... Mutta mikäs siinä :)
Viimisenä tehtiin johtajuusharjoitus, siinä oli aitaesteitä mistä oli rimat otettu pois niin, että esteet olivatkin "oviaukkoja" ja niistä piti kulkea läpi niin että ihminen meni ensin ja koira vasta sitten kun se sai luvan. No, hyvinhän se sujui, kunnei ollut tosi tilanne eikä "oven takana" ollut mitään sen kummemmin mielenkiintoista juttua.

Neljännellä kerralla me hieman myöhästyimme harkoista (pahuksenmoinen jääkerros autonikkunoissa), mutta kerkesimme kuitenkin hieman treenailemaan. Ensin kokeiltiin paikalla oloa, koiran piti olla puoli minuuttia paikallaan. Tuo sujui ihan ookoosti, kouluttaja otti aikaa ja mä juttelin Merrille rauhallisella äänellä (tosin Merri meni jossain vaiheessa makuulleen, istui ensin).
Seuraavaksi suoritettiin pieni agi-rata, joka koostui aidoista, putkesta, puomista, keinusta ja kepeistä. Keinun ja keppien ajan pidin Merriä remmissä. Rata sujui ihan kivasti; kouluttaja avisti meitä keinulla, joten sekin sujui ongelmitta :)
Vimppana kokeiltiin "eteen"-käskyä, missä koira lähetettiin parin metrin päähän (irti) ja pyydettiin sitten takaisin. Tuo tehtiin niin, että pistettiin namipala parin metrin päässä olleelle tuolille... Joten sujuihan se tosi hienosti :)

Viidennellä kerralla harkat olivat poikkeuksellisesti Ainolan koirapuistossa. Harkkoineen kaikkineen hommaan meni meiltä melkein kolme tuntia, kun kerta kävelimme paikan päälle ja takaisin... Menomatkalla oli lumi/räntäpyry "parhaimmillaan" joten melkoisessa kelissä saimme kahlailla paikalle. Treeneissä oli paikalla meidän lisäksi: kouluttaja & seropi Leo, 1 löwchen (2v, narttu), 1 australiankarjakoira (narttu 5v.), belgi (musta) & terrieri (uros, Alfa, vähän Merriä nuorempi).
Treenailimme niin, että ne kenen vuoro oli menivät koirapuistoon ja muut oottelivat ulkopuolella. Harjoituksina oli luoksetulo, kulje kanssani, koiran kieli (2 koiraa kerralla irti puistoon, meidän parina tuo "jellona". Merriä kaveri kiinnosti, mutta sitä taas ei.. joten mitään leikkimies tuokiota siitä ei tullut) sekä koiran yksin jättäminen.
Seuraavat treenit ovatkin sitten puolentoista viikon kuluttua... sitä odotellessa :)

Kuudennet jäivät meiltä väliin.
Seiskoissa harjoituksissa käytiin kiertokoulun kakosluokan tehtäviä läpi. Paikalla ei ollut kuin kolme koirakkoa; me ja australiankarjakoira sekä belgianpaimenkoira.
Kahdeksannissa harjoituksissa taisi olla melkeen kaikki treeniryhmäläiset paikalla (australiankarjakoira, parson russelin terrieri, löwchen, tiibetinspanieli, seropi, 2 belgianpaimenkoiraa (mustia) ja Merri). Tehtiin mm. kulje-kanssani, ei, eläinlääkäri harjoitukset. Ei-harjoituksessa kouluttaja levitti kentälle koiransa leluja, tarkoitus oli kulkea suht läheltä niitä ja kieltää jos koira koittaa ottaa niitä (tai muuten kiinnostuu niistä). Merriä ei kiinnostanut nuo lelut oikeestaan yhtään... Tosin kyllä minäkin sain kieltää koiraa, nimittäin menemästä agi-telineille - ne ovatkin melkoisen ylivoimainen houkutus... ;)
Yhdeksännissä harjoituksissa paikalla oli australiankarjakoira (Sara), belgi (Nuusku), löwchen (Inkku), tipsu (Hercules) ja rlk-Merri ;)
Harjoituksina oli pöytä, ensin niin että koira meni pöydälle ja kouluttaja riehui ympärillä pallon kanssa ja ohjaajan piti saada koiran huomio kiinnitettyä itseensä eikä siihen palloon... *huoh*. Seuraavaksi oli 2 pöytää vierekkäin, korkeampi ja matalampi. Ja koiran piti mennä eka matalalle pöydälle olla siellä 15 sekuntia ja sitten korkeammalle olla siellä sama aika ja sitten taas matalammalle. Tuo sujui ihan ilman minkäänlaisia ongelmia.
Seuraavaksi treenattiin keinua, kouluttajan avustuksella, ja niin, että kun koira pääsi keskivaiheelle keinua niin pyysin sitä istumaan ja kouluttaja keinutteli keinulautaa :) siinä oltiin hetken aikaa paikallaan ja sitten jatkettiin matkaa loppuosalle. Tuo meni ihan hyvin :)
Viimeisenä treenattiin sellaista, että koira jätettiin kouluttajalle ja itse mentiin 10 metrin päähän jossa tehtiin (koiralle) rauhoittavia elkeitä (haukotuksia, selän pois kääntämistä, sijaistoimintaa (maan kaivamista kengillä, kengän nauhojen sitomista yms), suupielien nuolemista,...) ja sitten vähän ajan päästä palattiin koira luo. Kuitenkin niin, että muutaman metrin päässä koirasta pyydettiin sitä istumaan ja sitten mentiin ite kyykkyyn ja pyydettiin koiraa tervehtimään (eli koira sai tervehtiä omistajaansa vasta luvan kanssa).
Merkittävää noissa harjoituksissa oli se, että koira ei haukkunut kertaakaan! Muutama tyyppi tulikin siitä harkkojen jälkeen minulle erikseen mainitsemaan :)

Kymmenensissä harjoituksissa ei oltu, koska oltiin vielä tuolloin Vantaalla...
Yhdennettoistat harkat. Paikalla oli vakioporukka (löwchen, tipsu, 2 belgiä, parson & Merri). Tehtiin vain yksi harjoitus, mutta siinä menikin kauan ennen kuin kaikki olivat suoriutuneet siitä. Harjoituksena oli muunneltu agi-rata missä esteet piti suorittaa yksitellen ja välillä rauhoitella koiraa. Radalla oli myös pari "polkua" (esim pari aitaa lähekkäin, niin että niistä ei pitänyt hypätä vaan mennä välistä. ensin itse ja sitten kutsua koira) yms erikoisuuksia. Käytetyt esteet olivat: puomi, rengas, aita, pussi, keinu, pöytä & putki. Keinussa piti pysähtyä ja ohjaajan kyykistyä vierelle - tässä kohtaa Merri kääntyi mennäkseen toiseen suuntaan, onneksi sain sen kuitenkin kääntymään taas takaste päin ilman että tipahti pois keinusta ;)
Kahdennettoistat harkat. Mukana olivat: kouluttaja & x-rotuinen Leo, löwchen, belgi, parson (Alfa) ja me. Harjoiteltiin luoksetuloa, paikalla makuuta (puol minsaa), temppua, "polkua", ja... molemmin puolin (oik/vas) vapaamuotoista seuraamista. Suurimmaksi osaksi harjoitusket sujuivat ihan hyvin. Ainiinjoo, kokeiltiin vielä koiran vaihtoa - eli pitikin lörpötellä jollekin toiselle koiralle. Merri lähti belgi-omistajan matkaan aikasta hyvin, taisi namit kiinnostaa :) Löwcheni sitä vastoin ei ollut niin kauheen kiinnostunut mun seurasta...
Ens viikolla ei ole harkkoja, kun on kerta pääsiäinen.
Ens viikolla ei ole harkkoja, kun on kerta pääsiäinen.
Kolmannettoistat harjoitukset. Paikalla: kouluttaja & seropi, tipsu (Hercules), 2 x belgi & Merri.
Treenattiin luoksetuloa, pöydällä/paikalla oloa kun toiset häiriköi ympärillä, vieraan mukaan lähtemistä, yksin jättämistä (kauppaan menon ajaksi)..
Treenattiin luoksetuloa, pöydällä/paikalla oloa kun toiset häiriköi ympärillä, vieraan mukaan lähtemistä, yksin jättämistä (kauppaan menon ajaksi)..
Neljännettoistat harkat, mukana olivat: australiankarjakoira, belgit, parsoni, me ja kouluttaja koiransa kera. Harjoiteltiin esteitä (pitkähkö rata, suurin osa ajasta meni siihen kun kaikki kävivät radan läpi). Lopuksi treenattiin vielä pihalla pikkaisen (omistaja istui kivelle, remmi oli löysänä ja katottiin missä vaiheessa koira tulee omistajan luo kutsumatta...
Viimeiset treenit olisivat äitienpäivänä, mutta niihin me emme pääse menemään...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti