torstai 28. elokuuta 2008

Takapakkia paikallaolossa ja kuinka se kapulaa lentää


Tokotreeneihin Merri oli menossa taas intona :)

Tehtiin pari paikallamakuuta mitkä eivät sujuneet kovin hyvin :( Koira nousee nyt istumaan helposti. Kävin välillä piiloilemassa ja palkkailemassa koiraa, jos se siis oli hyvin maassa. Mutta toisella treenikerralla koira ei meinannut pysyä ollenkaan maassa, joten otin reenin alomaisesti. Eli olin maisemissa. Tosin jappastelin siinä ees.sun taas.

Lisäksi naksuttelin koiralle liikkeestä seisomisen seisomista ja pysymistä ja noutokapulan pitoa. Plus tein itsekseni istu-maahan-seiso juttuja. Eli vaihtelevasti eri asentoja ja eri vaiheessa palkkaa. Nyt taas toimii seisominenkin. Näitä otin siis niin, että en ollut kaukana koirasta.

Ohjatusti otettiin seuraamista, jossa mun pitää ruveta kiukkusemmaksi jos Merriltä menee mielenkiinto. Josko se sitten oppisi pienemmästä rr:stä ettei kannata tehdä omiaan. Edelleen jonkin aikaa Merri seuraa nätisti, kunnes..

Niin ja luoksetulojakin otin. Ohjatusti. Tässä olen edennyt liian äkkiä. Eli ei harha heittoja vaan niitä heittoja, muuten koira tulee hitaasti mun eteen asti. Kunnon palloleikit vaan kehiin, jos se siitä sitten jonain päivänä.

Jaa, jaa, niitä maltti treenejä koiralle ja mulle kapulan heittoa. Just ja just menee ehkä se 10m jos oikeen keskityn (ja kapula vierii, ei, se ei ole pyöristetty malli). Koiraa pidin hihnassa jottei se varasta kapulalle ja palkkailin kun oli nätisti. Tätä voimme tehdä lyhyemmälläkin heittomatkalla.


Ei kommentteja: