keskiviikko 20. elokuuta 2008

Ei ohjattuja


Ajelin ma-iltana Haukkikselle, vaikka ohjattuja tokotreenejä ei ollutkaan (kuten ei ole ens ma:kaan). Tosin olin paikalla vasta vartin yli kuus.. mikä ei toki haitannut kun niitä treenejä ei ollut. Eikä kentällä ollut ryhmäläisiä juuri paikallakaan. Paitsi Mortti & Hessu villakoirat ohjaajineen. Otin ensin Nemin autosta (Merrin jäädessä autoon huutamaan - oli sen verta sateinen keli että tiesin ettei koira paahdu autoon) ja harkkasin sen kanssa.

Otettiin Nemin, Mortin & Hessun kanssa reilun 2 minsan paikallaolo. Muutoin ihan hyvä, mutta Nemi ennakoi todella vahvasti ylösnousun. Harmi, vaikka olen palkannut sitä sinne alas enkä ole juurikaan ottanut loppuasentoon asti ...

Lisäksi otin Nemin kanssa hyppyä, missä se tuntui olevan ihan kuutamolla. Lähti kyllä pallon perään, mutta ei hakenut sitä.. kuten ei yleensäkään. Otin myös namilautasen avulla, kerran varasti palkalle (tuolloin taisin vaihtaa treenin pallon heittoon). Tää hyppy on ihan kumma, kun mitä enemmän harkkaan niin sitä huonommin tuntuu menevän.

Sitten otettiin liikkeestä maahanmenoa - mikä menee nykyään jo tosi hyvin. Tai hyvin. Mutta kehitystä on selkeesti tapahtunut. Tein muutaman toiston, hyvin meni. Vapautin aina maasta. (kävin välillä kiertelemässä eli en palannut suoraan koiran tykö, hyvin kesti)

Sitten otin luoksetuloa, mikä meni ihan kivasti.

Ja lopuksi liikkeestä seisomista. Pari onnistunutta, yksi maahanmeno ja sitten taas pari onnistunista. Voi kärppä! Nyt se sitten menee maahan... plaach. Arvonta linjalle lähti Nestorikin.

Sitten kävin vaihtamassa koiran ja toin innosta puhkuvan Merrin kentälle (villakoirat vaihtoivat tällä välin lajia eli siirtyivät agikentälle). Merrin kanssa reenin kanssa hyppyä - josta Merri olikin tohkeissaan. Merrin hyppy on paremmalla terällä kuin Nemin, mutta jos heittelin hetken palloa niin koiruus rupesi seisomaan esteen takana (no sitähän mä olen sille pallon avulla joskus vahvistanutkin).

Samat harkat Merrille kuin Nemillekin, avo-tyyliin vaan. Luoksetulossa oli vähän vaihtelevia pysähdyksiä, koitin harjoitella sitä että saisin pysähdyksen tiettyyn kohtaan... Vaatii vielä paljon säätöä. Liikkeestä maahanmeno hyvä, seisominenkin yllättävän hyvä. Mutta edelleen pelkään näitä arvontaliikkeitä - millä äänensävyllä käskyt tulee kokeessa? (ja kuinka mettään silloin mennään)

Tuon jälkeen hain Nemin autosta ja käytin koiria lenkillä Haukkis-Hiironen alueella.






Viime aikoina molemmat koirat ovat tarjonneet lenkeillä kontaktia / seuraamista oikeen urakalla :) Molempien kanssa olen myös reeninyt seuraamista, pysähdyksiä ja käännöksiä. Eilen viimeksi koitin ottaa Nemin kanssa niitä käännöksiä. Ja totesinpa vain, että vasemmalle kääntyminen on _muka_ jotenkin hirmu hankalaa. Sillain ei kaartamalla. En tiä miten se voikin olla niin vaikeaa??

Ei kommentteja: