keskiviikko 31. tammikuuta 2007

Tiistai-treeni


Tulipa käytyä traditionaalisilla (jo kolmas kerta!) päivätreeneillä hallilla - tutulla kokoonpanolla. Merrille otin vähän hyppytreeniä ja paikallaoloa hyppyjen takana. Ja huomasin, että jos käyn välillä palkkaamassa, niin koira kuvittelee että sen jälkeen voi lähteä nuuskuttelemaan omiaan. Eli onko parempi palkka se agiliitämään kirmaaminen? Muutoinko koira kuvittelee, että harjoitus oli siinä, ja sitten voi tehdä mitä lystää?
Tuli myös kokeiltua, että se "kauemmas" -käsky toimii myös tuossa kun koira istuu niiden hyppyjen takana -eli jos se rupeaa pomppimaan istualteen /hivuttautumaan eteenpäin, niin sen saa (tai ainakin pitäisi saada) ko käskyllä hivenen kauemmaksi -parhaimmillaan metrin tai kaksi takapakkia.

Merri oli kyllä oikein extra- nuusku tuulella, enkä meinannut saada sitä kunnolla innostumaan treenaamisesta. Pujottelua otin eri etäisyyksillä, lähettämistä, takaaleikkausta (onnistui huonosti), eri temmoilla (jos hidastan menoani niin Mersu on ihan ihmeissään), juoksua, kauempana oloa, vinon hypyn kautta jne.

Nemin kanssa treenittiin pujottelua (sillä on sellaista imua pujoon, mitä en ole ikinä Merrin pujossa nähnyt), pieniä hyppykuvioita ja putkeen sujahtelua. Sekä hieman toko-hyppyä, josta huomasin, että alussa tottatotisesti vielä ollaan - tai harjoittelun puutteessa.


Nemi's agilitytrainings / week 5


Nemi has been on this week two times in agility trains. First on monday, when her group had trainings and after that on tuesday when I drove to training place on the day time. On the group -trainings she was again little bit restless - so I trained with her same things on tuesday as on monday. And tell her how nice she is and play with her and give some sweets - I try to get her this feeling that training is fun and this place is also nice. Because she is more and less spooky in the hall.

It's to me sometimes difficult lead Nemi in agility because she is so different than Merri - but hopefully I learn it someday; and then we are good! Or I suppose (and trust) that we are


maanantai 29. tammikuuta 2007

Virpiniemen kisaviikonloppu



Mistähän tuota aloittaisi tarinoinnin viikonlopulta? Messevimmät uutiset vaikka ensiksi. 

Lauantaina tein loput harjoitteluni koetoimitsija2 -kurssiin liittyen. Eli viimekeväänä käytyjen teoriaosuuksien (samana päivänä koetoimitsija1 ja koetoimitsija2/agility) harjoittelut on nyt suoritettuna, vain toimitsijakortti on anomatta. Korttiin täytyy harjoitella viittä agilitykilpailuiden toimitsijaosuutta, joista muutamat ovat pakollisia. Mun kortti täyttyi seuraavista harjoitteluista: tuomarin sihteeri, pöytäkirjanpitäjä, pöytäkirjanpitäjän sihteeri, ajanottaja ja ratamestari.

Tärkeintä ei ole voitto, vaan hyvät palkinnot. Eli ihme ja kumma, mutta Merri voitti sunnuntain jälkimmäisen startin eli D-kisan! Taivas, tai vähintääkin hallin katto , olisi varmaan revennyt, jos tulos olisi ollut miinus-merkkinen. Mutta varsin omituista, mutta samalla tsemppiä jatkoon antava juttu joka tapauksessa. Jos tästä tehtäisiin hätiköityjä johtopäätöksiä niin voitaisiin ajatella ja jossitella , että ruotsinlapinkoira on parempi agilityrotu kuin lagotto romagnolo, shetlanninlammaskoira, keskikokoinen villakoira, tiibetinterrieri tai kooikerhondje. Mutta ehkei ihan niin pitkälle vietyjä johtopäätöksiä voi tehdä yhden kisan perusteella... Mutta hekumallinen ajatus, joka tapauksessa!

Radat tarkemmin:
La, kisa A. En antanut koiralle tarpeeksi tilaa keppien suoritukseen, tai toisaalta oletin sen osaavan hakeutua oikeaan väliin. Jos oisin ottanut sitä kauemmas kepeiltä niin olisi voinut sujahtaa putkeen. Niinpä se aloitti pujottelun 2-välistä. Eli siitä radan ainut virhe. Jotain muitakin tökkökohtia varmaan oli, koska ihanneaika ylittyi 11,14 sekunnilla.

La, kisa B. Yritin riskillä putkeen irtoamista hieman kauempaa. Mutta kun kiiruhdin vastaanottamaan koiraa putkelta niin koirapa ei ollutkaan mennyt putkeen. Eli siitä kielto. Aikavirhettä 6,59. Eli aika sujuva rata muutoin, koska kiellon kanssa ei kuitenkaan tuon enempää aikaa.

Su, kisa C, hyppäri. Kohtuullisen jouheva ja sujuva rata. Yksi tai kaksi suunniteltua valssia jäi tekemättä, jälkimmäinen olisi voinut sujuvoittaa rataa. Merri hieman kyseli loppuhypyillä minne mennä, joten loppu ei ollut kovin jouheva. Ia ylittyi 7,23 sekunnilla.

Su, kisa D. Ei siis ratavirheitä, ihanneaika ylittyi 6,08 sekunnilla. Sain alussa pidettyä Merrin hyvin lähdössä eli pystyin vastaanottamaan sen kolmen hypyn takaa. Tuo olikin ensimmäinen kerta kisoissa, ikinä, että Merri pysyi niin hyvin lähdössä. Yleensä aina annan periksi ja hätiköin... joskus jopa Mersu ei pysynyt yhtään lähdössä - eli kehitys kehittyy, ja me joskus jopa siinä mukana. Tosin käskytys oli melkoista, mutta se tehosi ja koira pysyi kuin pysyikin paikallaan. Ja hyppeli oikeat hypytkin vielä eikä ohitellut niitä eikä mitään. Mainiota

Jatkoryhmäläiset - kisadebyytti



Kaksi koirakkoa jatkoryhmästä debytoivat todella hienosti sunnuntaina Okk:n kisoissa Virpiniemessä, Jarmo Jämsän tuomaroimilla radoilla.

Sanna & Tinka voittivat (hyppyradan) medi1-luokan tuloksella 5. Ja Heli & Ritu tekivät kaksi 0-tulosta maxi1-luokassa, hyppyradalta voitto ja agilityradalta toinen sija.

Onnea hurrjasti vielä molemmille!


t: ylypiä kouluttaja


perjantai 26. tammikuuta 2007

Matkailua..



Tassutuksen blogista löysin linkin tällaiseen testiin. Jossa testasin Merrin ja Nemin maailmanvalloituksen. Ensin Merri:


create your own visited countries map or vertaling Duits Nederlands
Ja sitten Nemi:

create your own visited countries map or vertaling Duits Nederlands

Vielä on siis molemmilla maailmaa valloittamatta ja näkemättä

physical examination



Nemi visited yesterday in Akuutti, where vet checked her knees, elbows and hips. Knees were very nice (result: 0/0). And hips and elbows weren't bad either, but will have to wait and see what Kennelliitto thinks about when they see Nemi's x-ray pics.

But vet said to me that we can continue our agility-hobby, she told that x-ray pics looked nice and I shouldn't be worry about it.

keskiviikko 24. tammikuuta 2007

Terppatarkki



Nemi menee huomenna lonkka ja kyynärkuvaukseen, samalla myös sen polvet tarkastetaan.  Voin vain toivoa, että kaikki olisi hyvin.. Vielä ei kannata murhettia mitä se meidän treeneille ja muulle elolle tekee jos lonkat ovat Ö:t, tai jotain. 

Nemin ma agi


Harkoissa oli tosi vähän koirakkoja (yht.4), joten ehdimme tehdä ihan hyvin. Aluksi tein yksinäni pujottelua, mikä sujuikin kohtuullisen hyvin - tosin Nemi haukkui pujotellessaan (ei sitä yleensä tee), mutta työskenteli kuitenkin ihan kivasti.

Sitten treenasimme samankaltaista välistä-hyppyä kuin aiemminkin ja putkeen lähetystä. Sitten olisi pitänyt vielä ottaa kyseiset hypyt takaahyppyinä, mutta ihan kokonaisuutena harjoitus ei meiltä sujunut, joten tehtiin osissa. Lisäksi harjoittelimme rengasta, joka onnistui yksittäisenä, mutta ei osana "rataa" eikä kovin vauhdikkaasti. Jos renkaan takana oli nami odottamassa niin se oli Nemille liikaa ja se juoksi renkaan alta (mahtuu loistavasti).

Lisäksi harjoittelin yksittäisenä puomia ja keinua. Puomi meni hyvin (pysähtyi hyvin kontaktilla ja pysyikin siellä) mutta keinun kanssa oli ongelmia, minä ehkä ohjasin huonosti kun olin pehmentämässä kolahdusta jolloin aluksi Nemi hyppäsi pois keinulta. Onneksi saatiin pari ihan hyvää harjoitusta tehtyä. Tämän harjoitteluun tarvitsisin luultavasti apuohjaajan.

Lopuksi harjoittelimme vielä irtaantumista aita -aita - aita - putki - aita - aita - aita - namipalkka. Niin että putki oli j:nä ja piti viedä kauimmaiseen "vaikeampaan" päähän koira. Aluksi pari ekaa kertaa Nemi säntäsi putkeen helpommasta päästä sisään ennen kuin kerkesin kissaa sanoa. Aluksi kyllä pysyi tosi hyvin lähdössä, joten pystyin menemään vastaanottamaan/käskyttämään sitä 2-hypyn kohdalle. Lopulta hetken treenittyämme tämäkin harjoitus kuitenkin onnistui ihan hyvin :)

Yritin käyttää jonkin verran palkkana palloa, mutta edelleenkään lelut eivät siellä metelissä Nemiä paljon kiinnosta. Mutta ruoka kuitenkin kiinnostaa, tietty ;)


Imutusta


Koska ohjaajalta ei voi kaikkea vaatia, niin olen harjoitellut "pää ja nenä ylös, selkä suoraksi" jne seuraamista Nemin kanssa viime aikoina niin, että olen imuttanut sitä namilla. Jolloin voin olla varma, että se seuraa ja seuraamispaikka on suht hyvä. Toki en palkkaa jos rupeaa pomppimaan, mutta voin keskittyä siihen miten itse olen.. Noita harjoituksia ei olla kyllä tehty kovinkaan pitkiä matkoja.. mutta jonnin verran kuitenkin.

Tässä päivänä eräänä, tavanomaista ruokakuppi -paikallaoloa koirille teettäessäni havaitsin, että Nemi kuolaa tuolloin. Istuu kyllä hyvin paikallaan, mutta kuolaa. Joten saas nähdä missä vaiheessa se muussakin paikallaolo treenin yhteydessä rupeaa kuolailemaan... ;)

Kokeilin myös sitä liikkeestä maahanmenoa eilen hallilla, onnistui edelleen tosi hyvin :) Tosin illalla kun otin liikkeestä seisomista pihalla, niin siinä oltiin menty hieman takapakkia :( Eli tarvitsi taas käsiapua, toisaalta voi olla että käsky ei ollut sama kuin ennen tai tismalleen samanlainen. Tai olenkohan sanonut seisopaikka? Vai pelkän seiso -käskyn? Liikkeestä maahanmenossa jää paikalleen sillä yhdellä käskyllä - ainakin toistaiseksi :)


Vapaavuoro


Kävimme tiistaipäivän ratoksi treenimässä hieman agiliitoa hallilla. Merrin kanssa harjoittelin Pirkon laatimaa hyppyharjoitusta - missä oli lopussa irtaantumistreeni eli pallon heitto ja "eteen!" -käsky. Samalla tuli myös huomattua, että pitää olla tarkkaavaisempi, sillä niin vain Merrikin bongasi läheisen A:n ja kipitti yhdessä vaiheessa sille kun mulla ei ollut tarpeeksi hyvä haltuunotto.

Lisäksi harjoittelin Merrin kanssa pujotteluun menoa vauhdista, joko suoralta putkelta tai vinolta hypyltä. Molemmat onnistuivat ihan kivasti. Jopa niin tuo pujo, että kun jäin jälkeen siinä suoralla putkella ja käskytin sitä pujoa niin Merri liukahti hienosti sisään pujoon ennen kuin itse olin pujon kohdalla asti. Samalla tuli treenittyä hieman myös pussia.

Nemin kanssa harjoittelin hyppykuviosta hieman helpompia osia. Toisaalta tuli otettua sekä välistä vetoa että takaa kiertoa. Ja tietysti sitä eteenmenoakin. Ja pujottelua ja putkea ja pussia.

Koska Nemi tuntuu paineistuvan kovasti hallissa olevista äänistä, niin tein myös kovasti niin, että Pirkko ja Nucca treenasivat hallin toisella puolen kolisutellen mitä milloinkin ja minä pidin samalla lystiä Nemin kanssa toisella puolella. Eli yritin saada sen työskentelemään kanssani vaikka muualta kuuluisikin rasahduksia. Merrin haukku säesti treeniämme myös...

Ihan kivasti tuo siedätys-hauskuutus-treenailu toimikin. Teimme pieniä hyppy harjoituksia, heittelin Nemille palloa, palkkasin namilla ja muutenkin koitin pitää koiran kanssa kivaa, kehua ja remuta sen kanssa :) Muutamaan otteeseen koira hieman oli levoton ja haukkui ympäriinsä, sekä kerran tai pari meinasi sännätä seuraamaan Nucan treenailuja, mutta enimmäkseen malttoi pysyä minun kanssani.. ja syödä paljon lihapullia ja ryntäillä usein pallon perään :)


maanantai 22. tammikuuta 2007

Okk:n tammikisat


Ekat omat talvikisat lähestyvät (ts. ekat okk:n talviagilitykisat sinä aikana kun minä olen ollut okk:n jäsen / harrastanut agia / omistanut koiran).

Kisakirje.


Pakkasralli - kisoja ja talvisia leikkejä



Kävimme Merrin kanssa (ja Nucan ja Pirkon - kiitoksia mukavasta kisamatkaseurasta) talvilomalla Kemissä ja Keminmaassa (,jossa yövyimme). Eli nautimme agiliitelyn riemusta kuuden startin verran Kemin Junkohallissa ja kävimme kiertelemässä hallin ympäristöä väliajoilla. Merri pääsi mm kokeilemaan jänisjäljestystä eli nuuskutti kuono jäniksen jäljissä kiinni ja löysi jäljeltä palkkaakin eli niitä jätöksi ;) Lisäksi kävin heittelemässä sille palloa muutamaankin otteeseen - se kun on se sellainen meidän juttu agikisojen lomassa. Tai palkaksi. Välillä palloa pitää myös potkia - ja Merri on ihan innoissaan. Kemissä oli lunta jo kunnon talven verran, ja pakkasta hieman yli 10 astetta - lapinkoira, ainakin ruotsinlapinkoira, todella nauttii tuollaisesta säästä. Joten Merri touhutti, ymppäili ja tutki maastoja niin kuin vain innostunut lumikoira voi :)
Oli siis varsin mukava reissu, kun touhuttiin Mersun kanssa kaikenlaista kahdestaan. Agiradoillakin koira toimi enimmäkseen tosi hyvin - oli kuulolla ja teki mitä käskin :) Välillä vain itselläni tuli hetkellisiä unhotuksia, viimeisimpänä niistä viimeisestä radasta tuli hylky kun unhotin hetkeksi mitä seuraavaksi ja koira kerkesi hypätä väärän hypyn.. Muutoin ko. rata meni tosi kivasti, joten ei edes harmita (muuta kuin sen hitusen verran).

Laitoin muutaman kommentin kentät & jalka -osioonkin.

Muutama sananen itse kisoistakin:

K1. Tuomari Pertti Siimes. Ei ratavirheitä, ihanneaika ylittyi 7,79 sekunnilla. Ei tarkkoja muistikuvia itseradasta - kirjoittelen niitä jos jotain muistuu mieleen.

K2. Tuomari ruotsalainen Sven Åfeldt. Kamala rata. Puomilta kontaktivirhe. Kielto pitkältä putkelta - juostiin se molemmin puolin, koira toiselta, minä toiselta. Siitä kielto. Vein koiran takaisin putkelle. Aikaa paloi, yliaikaa radalta melkein 20 sekuntia.

K3. Hyppäri by Siimes. Pieni sekaannus loppuosiossa, jonka johdosta yksi rima alas. Ihanneajan ylitystä 5,65.

K4. Sunnuntaiaamun eka rata ruotsalaistuomarin radalla. B-maajoukkueen karsintarata. Melkoista koukeroa. Ei ratavirheitä. Ihanneaika ylittyi 7,53.

K5. (tuom. Siimes) Annoin koiran karata lähdöstä. Alku meni kohtuudella, mutta jossain esteiden 9. tai 10. paikkeilla Merri hyppäsi väärän esteen. Eli vuoden eka hylsy. Loppuun vein kisanomaisesti, joten sain hyvän vedätysharkan pujottelusta ja pienen loppusuoratreenin. :)

K6. Hyppäri. (tuom. Sven Å.) Tosi kiva rata, niin profiililtaan kuin muutenkin. Eli sujuikin ihan kivasti. Oli kuitenkin vaikeutta, eli ei ihan mikään läpihuutojuttu. Eli hereillä piti olla. Oli mm välistä vetoja mitkä meillä esim viime treeneissä onnistui aika huonosti. Nyt meni kuitenkin kivasti. Samoin yks persjättö ja pujo Merriksi vauhdikkaasti. Koira toimi oikein hyvin, mutta minä en, sillä ihan loppuhyppyjen aikaan aloin katsomaan että mikä este sitten olikaan tulossa, eli kävin pienen unhotuksen rajamailla - jolloin Merri hyppäsi väärän esteen yli. Hylly siis tuli tältäkin radalta. Mutta radalla oli niin paljon hyviä juttuja ettei edes harmita, kamalasti.


perjantai 19. tammikuuta 2007

Peiliä ja pihailua



Tohtiikohan sitä myöntääkään  kuinka vähän sitä on tullut treenittyä peilin edessä sitä perusasentoa.. Treenitty kuitenkin on hieman. Eli sarjassamme: älä katso koiraan vaan luota että se tekee oikein! Toisaalta kyllä nuo sisätreenailut on siinä mielessä hauskoja kun molemmat koirat ovat ihan tohkeissaan "minä-minä-minä!" - ja toisaalta tuo tietysti hankaloittaa eikä aina hoksaa eristää koiria toisistaan (jolloin toinen piipittää siellä oven takana; miksi aina tuota aletaan eikä ikinä minua?)

Eilen tullessani Virpiniemestä vein Merrin sisälle ja lähdin Nemin kanssa pihailemaan. Ja tajusin etten ole hetkeen aikaan käyttänytkään pelkästään Nemiä lenkillä - siis muuta kuin silloin kun olemme olleet jossain treenailemassa. Nemi oli hyvin kontaktihakuisella päällä Onneksi mulla oli lihapullia vielä agitreenien jäljiltä taskussa, joten pystyin palkkailemaan Nemiä hyvästä käytöksestä ja tekemään muutamia tokomaisia harjoituksiakin.
Ja tajusin sitten sellaisen asian, että useat kerrat kun olen palkannut Nemiä lenkillä ollessa seuraamisesta niin en ole sanonut "seuraa" -käskyä. Olen vain huomannut, että Nemi tarjoaa seuraamista ja kehunut sitä siitä ja antanut mahdollisesti jonkun palkankin... ilman, että käskysana olisi samalla vahvistunut.
Harjoittelimme siis seuraamista pienissä pätkissä, seuraamisesta pysähtymistä (palkka ja kehuja kovasti jos koira istuu oikeaan paikkaan pysähdyttäessä) ja haltuunottoa / luoksetuloa. Onneksi tajusin aika varhaisessa vaiheessa tuon käskysanojen käyttämättömyyteni, jotta tuli niitä sitten kuitenkin käytettyäkin. Ja muistin jopa treenailla sitä seuraamista niin etten katsonut koiraan, seuraamispätkät oli siksikin hyvin lyhyitä jotta kerkesin äkkiä palkkaamaan koiran (oikeasta tekemisestä) ja "kurkistamaan" että se tekee oikein..

Kotipihalle saavuttuamme kaivoin vielä tennispallon taskusta ja heittelin sitä hetken Nemskulle. Ilman sen kummempaa "opetusta". Kunhan leikimme hetken. Tai, taisi siinä ehkä jotain "käskytystäkin" olla... Eli käskin koiran joko istumaan tai maahan, heitin pallon, koira ryntäsi pallon perään, toi pallon melkein mulle asti, pyysin tuomaan pallon mulle saakka, Nemi toi hieman lähemmäs - niin että ylsin palloon, palkkasin koiran lihapullan murusella, otin pallon, käskytin taas ja heitin... jne

Ja Merri oli eteisessä katkeran oloisena kun tulin sisälle.. "miksei mun kanssa ikinä tehdä mitään kivaa" eipä tehdä niin, kun neiti oli kotva sitten ollut agiharkoissa...


Ongelmakoira Nemi


Rupesinpa ihan yleisesti miettimään tapausta nimeltä Nemi.
Kyllähän sitä peiliin tulee kovastikin katsottua, kun ajattelee että "miten tässä nyt näin kävi?". Ensinnäkinhän Nemi tuntui (/tuntuu) aivan ihastuttavalta tapaukselta kun se halusi (/haluaa) olla niin lähellä ihmistä. Tulla syliin tai viereen, olla vain siinä lähellä. Nemi rakastaa läheisyyttä ja rapsutuksia, kainalossa nukkumista ja muuta likistelyä. Eikä minulle tullut mielen viereenkään ajaa koiraa pois siitä likistelemästä, lähinnä kait vain ajattelin että "Jes, tämä toinen koira tykkää paijailuista, kun tuo Merri on enemmän cool eikä turhia hellittele".
Olenko minä siis tahtomattani opettanut Nemistä läheisriippuvaisen? Nemihän tuntuu tarvitsevan joka päivä sen rakkaus-annoksensa. Kun normaalit rutiiniasiat (syömiset, ulkoilut jne) on tehty ja istahdan sohvalle katsomaan telkkaria tms niin Nemi änkeää siihen viereen - joskus jopa tuntuu, että se vasta siinä kohtaa "huokaisee helpotuksesta" ja rauhoittuu. Joskus olen myös ajatellut, että mahtaako Nemi nukkua juurikaan silloin kun me olemme poissa kotoa, kun se sitten iltaisin on niin väsyneen (ja tyytyväisen/onnellisen) oloinen voidessaan nukkua sohvalla tai lattialla.

Ei se kuitenkaan kotona ollessamme kiehnää koko ajan vieressä, mutta tarkkailee kyllä tilannetta ja pyrkii olemaan samassa huoneessa ainakin toisen meistä kanssa. Sillä ei ole tarvetta paimentaa meitä samaan huoneeseen (kuten Merrillä oli nuoruudessaan), mutta jomman kumman kanssa samassa huoneessa se haluaa olla.
Pari kertaa Nemiltä on päässyt hätä-ulvahdus kun se on tajunnut jääneensä johonkin huoneeseen (nukkumaan) ja muut ovat siirtyneet eri paikkaan. Sieltä se on sitten kipittänyt vauhdilla ihmisen (/ihmisten) tykö. Useimmiten aivan liki.

Vessaan, saunaan tai suihkuun se ei pyri. Tai ei ainakaan saa arpuusia jollei pääse - eikä toisaalta repeä riemusta kun tulen esim wc:stä.

Tuttuja kohdatessaan se toisinaan on niin riemuissaan, että meinaa "revetä liitoksistaan". Samoin kun tulen (/tulemme) kotiin. Toisinaan näyttää siltä, että Nemiä itseäänkin häiritsee oma into ja vauhko esim kun kohtaa jonkun (tutun) koiran pihalla -tai naapurin. Olemme pyrkineet kehumaan koiraa kun se hellittää hetkeksi innostustaan ja esim ravistelemalla rauhoittelee itsensä/tilanteen.

Tässäpä Nemi aatoksia mitä nyt tuli mieleen, aatokset mahdollisesti jatkuvat myöhemmin...


Mersun agiharkka...



...meni ihan penkin alle. Kootut selitykset:
  • koira haukkui tarpeettomasti, mm. Maria ja mua, ei pelkästään ratatyöskentelyssä
  • unohdin lenkkarit kotiin, joten juoksin sen mitä pystyin talvikengissä..
  • ensin oli nopeempi kuin kuvittelin, joten myöhästyin ohjauksesta
  • sitten ei meinannut enää pysyä lähdössä
  • sitten mä tein valssia ihan väärässä paikassa
  • rata oli vaikea (vai haastava)
  • sanoin mitä sattuu (onpa kummaa että kun A ja putki on vierekkäin ja kuvittelen ohjaavani koiran putkeen, mutta sanon "A, eiku putki" niin koira menee sinne A:lle...)
  • tein persjätön ihan väärässä paikkaa
  • välistä veto toimi vain yhden kerran, ei enää sitä seuraavaa väliä
  • pujotteluun syöttö/käskytys oli tosi huono...
Oli siinä radalla vissiin joku kohta mikä meni ihan hyvin, mutta ei kyllä montaa..

Eli todella lupaavaa - NOT- viikonlopun kisoja silmällä pitäen. Kuusi starttia kun on edessä Junkohallin Pakkasrallissa.

Jatkoryhmän treenit 18.01.



Pirkon vetäessä rataharkkaa, hallin toisessa päässä vahvistettiin pujottelun ja keinun suorittamista. Keinua otettiin ihan yksittäisenä esteenä niin, että autoin niitä koiria, jotka apua vielä tarvitsivat. Kaikki koirat menivät keinun reippaasti - muistakaa kuitenkin pysäyttää koirat -edes hetkeksi- keinullakin, ja opettaa niille joku hidastus/pysähdys käsky sinne keinulle - ja se että sitä ei juosta vaan läpi.

Pujottelua harjoiteltiin näin: pujo - mutkaputki - pujo, jolloin koira piti ottaa haltuun putken jälkeen, jotta sen sai oikeaan pujotteluväliin. Ja samalla tuli harjoiteltua pujottelua molemmilta puolilta. Jotkut koirakot tekivät puolikasta keppiriviä. Pujottelussa harjoiteltiin myös eri sisääntulo kulmia.
Useimmilla koirakoilla pujottelu on jo hyvällä mallilla, eikä niillä lopuillakaan huonosti mene. Vaikea este vaatii vaan ahkeraa harjoittelua Kepit on siitä haastava este, että siinä riittää aina harjoiteltavaa (tämän ei ole tarkoitus masentaa ), kulmia vaikeuttaen, siirtyen itse kauemmaksi (sekä pituus suunnalla että leveydessä tai jättäen jopa jonkun esteen itsensä ja pujon väliin), nopeuttaen omaa liikkumistaan jne.



keskiviikko 17. tammikuuta 2007

Agility - week 3


On Monday

Nemi's agility trainings went at first very nicely, we trained slalom and short train (jump - jump - tunnel). Nemi was concentrate and behave very well. Then it was our turn to train longer exercise, just when we were started Nemi saw that two dogs were fighting in other side of training place. Nemi's concentrate went away and she was very restless and walked and barked...

On Tuesday

We visited in training place on the daytime. When there weren't anybody else. Nemi was very excited and we did many good trainings 


Nujakointiin reagointia



Maanantaiset Nemin agiharkat alkoivat hyvin, Nemi oli jopa tavallista hiljaisempi hallissa ja keskittyi hyvin työskentelyyn kanssani. Harjoittelimme pujottelua yksittäisenä esteenä sekä välistä vetoa hyppy-hyppy-putki -harjoituksella. Tällä kertaa tuo välistä veto rupesi sujumaan ihan hyvin ja koira irtosi putkeenkin ihan kivasti.

Mutta.
Kun tuli meidän vuoromme mennä tekemään pidempää rataa niin viereisellä harjoituskentällä kaksi koiraa ottivat yhteen (en tiedä kuinka kävi tai mitään muutakaan aiheesta, kunhan rähisivät toistensa kimpussa hetken). Ja Nemi sai tuosta arpuusit. Haukkui ja käyttyi muutenkin todella levottomasti, sen keskittymiskyky meni täysin. Lopulta kun sain sen istumaan lähtöön, niin istui kyllä tosi hyvin paikallaan mutta pälyili levottomasti ympäriinsä. Ohjauksesta ei tullut oikein mitään. Koira meni esteen tai kaksi ja sitten käveli/juoksi haukkuen ympäriinsä käyden välillä tarkistelemassa että tapahtuuko siellä aidan toisella puolella (ei sentäs mennyt sinne) vielä jotain erityistä. Koitin sitten kovasti kannustaa koiraa esteeltä toiselle, mutta mahtoi olla melko epätoivoista menoa.

Toivottavasti ajansaatossa Nemi ei niin kovasti reagoisi ulkoisiin ärsykkäisiin noissa harjoituksissa. Mutta tiedänpä ainakin sen, että viralliset kisat saavat odottaa ainakin niin kauan, että esteet ovat ulkona.

Ylimäärä agia


Kävimme tiistaipäivän ratoksi treenimässä Okk:n hallilla agiliitoa, siis Merri, Nemi & Nucca. Tuo olikin ensimmäinen kerta, että kävimme hallilla 'omalla ajalla'. Tämän uuden järjestelyn (koirat päivähoidossa ma, ke ja pe - jossa muuten ma oli sujunut oikein hyvin) myötä tiistaista toivottavasti tulee vaki-harkkapäivä. Mutta antaas kattoo nyt miten homma lähtee käyntiin.

Pirkko oli laatinut pienen harjoituksenkin, jota Merrin kanssa treenin. Nemin kanssa harjoittelin lähinnä pujottelua (vaikeampi puoli on senkin kanssa vaikeampi), joka meni muutaman kerran suht nopsastikin. Kun kakru jaksoi keskittyä. Pujon lisäksi treenasin putkea ja muutamia eri hyppyjä - palkkasin pallolla, jonka perään koira säntäsi todella innokkaasti. Lisäksi harjoittelimme radan hyppyjä 1-3 niin että tein vastaanotto valssin 2 hypyn jälkeen ja sitten taas valssin 3 hypyn jälkeen palkaten vastakkaisella kädellä - tuossa kohtaa huomasin paremmaksi tässän sijasta sanoa Nemi, jolloin Nemsku ei karannut puomille.
Lisäksi harjoittelin Merrin kanssa pujoa vedättämällä ja niin että jätin koiran puomin kohdalle ja menin itse melkein puoleen väliin pujoa ja käskin sen sieltä pujotteluun. Homma toimi kuin rasvattu :)
Kokeilin myös Nemin kanssa rengasta ja hyppyä ja hyvin meni rengas edelleen ja se edessä ollut hyppy (heitin pallon).

Kun huomasin, että Nemi oli vauhdikas ja innostunut nyt kun hallissa ei ollut muita niin pystyin palkkailemaan sitä myös repimisleikillä - niin kuin joskus kesälläkin. Olipa tosi kiva huomata, että Nemi on edelleen innostunut agista, ja lelupalkkakin on todella toimiva hallissakin. Siis silloin kun siellä ei ole liikaa muita ja kolisi liikaa..


Nemin tokot - pohdintaa


Aiemmin aikomuksenani (vakaana sellaisena) oli ilmoittaa Nemi tokokokeeseen talven tai viimeistään kevään aikana. Nyt kun viimeksi havaitsin harjoituksissa ettei Nemillä ole oikein hajuakaan tuosta "sivulle" -tulo käskystä, niin.. ehkäpä ne okk:n ja erkkarin maaliskuun tokot tulevat ihan liian varhain  Onneksi talven mittaan on muutamia seura-cuppeja (ev-kokeita), joissa voisimme käydä katsomassa ja kokeilemassa miten nuo muut liikkeet sujuvat.

Oli kyllä oikea "työvoitto" se liikkeestä maahanmenon onnistuminen viime harjoituksissa. Antoi taas uudenlaista intoa treenailuihin. Tosiaan ollaan harjoiteltu paljon tuota nopeaa maahanmenoa. Ilman sitä seuraamista. Ja erilaisia palkkoja (lelun heittoa, lelun repimistä, namia) oikeasta suorituksesta. Nyt siis liikkeestä seisominen ja maahanmeno pitäisi olla jonkinlaisella tolalla. Samoin kuin luoksetulokin.

Seuraamisen kanssa pitää tehdä vielä töitä, varsinkin sen aloituksen kanssa että saan koiran alusta asti kunnon kontaktilla mukaan - yleisesti ottaen (jos siis koira ylipäätänsä seuraa) kontakti ja seuraamispaikka on hyvät. Tässä vain minun täytyy opetella omaa käyttäytymistä eli ei koiran katsomista vaan eteenpäin menoa

Liikkeistä huonoinmalla tolalla on varmaan se hyppy. Kun sitä ei ikinä harjoitella... Mutta ehkä sen eteen voisi tehdä itsekseen seisomis-treeniä. Eli vahvistaa sitä seiso -käskyä.

Tässäpä vielä kevättalven harjoitusrunko:


Tammikuu – seuraaminen
kuntoon





14.1. kontakti, perusasento, liikkeellelähtö


21.1. kontaktin pysyminen käännöksissä, käynti-juoksu-käynti


28.1. liikkeenomainen seuraaminen







Helmikuu – jättävät
liikkeet





4.2. paikallaolo


11.2. liikkeestä maahanmeno


18.2. luoksetulo


25.2. liikkeestä seisominen







Maaliskuu - hyppy





4.3. irtoaminen (merkille, ruutuun, hyppyyn)


11.3. seisominen


18.3. ohjaajan siirtyminen koiran luo


25.3. kaikki yhteen








Huhtikuu – kaikki
kisavalmiiksi





1.4. Liikkeenomaisesti: paikallaolo, seuraaminen kytkettynä, liikkeestä
maahanmeno ja luoksetulo


8.4. Pääsiäinen, ei
treenejä!


15.4. Liikkeenomaisesti: seuraaminen vapaana, liikkeestä seisominen ja
hyppy


22.4. Omat päätöskisat, kaikki ALO-luokan liikkeet. Huom! Treenit
venyvät normaaleja pidemmiksi!


29.4. Kertausta, palautetta, temppuja ja muuta mukavaa touhua. Varauksella!
(Riippuen siis hallin käytettävyydestä!)





maanantai 15. tammikuuta 2007

Eroahdistus..



Tänään Nemi ja Merri ovat ensimmäistä päivää koirahoitolassa, Nemin eroahdistuksessa on tullut uusi piirre esille eli se raapii makkarin (jonne ovat olleet suljettuna, jottei mahdollinen haukku kuuluisi naapuriin - aiemmin kuului, siksi laitettiin ne makkariin) ovea, lattialistoja, lattiaa jne..

(ja mä oon pystynyt jopa pieniä hetkiä päivästä olemaan ajattelemasta asiaa...)

Toisenlaista peruutusta


Merrin tokoharkat aloitettiin tälle vuotta pienellä temppuradalla, jossa tehtiin luoksetulo, käskettiin koira vuoron perään (eri paikoissa) istumaan, maahan ja seisomaan sekä hyppäämän ja hieman ennen loppua oltiin ruudussa hetki ja sitten tultiin "maaliin". Istu-maahan-seiso nurkkauksessa oli "törppöjä", jotka Merri kävi tarkistamassa että onko niissä namia... Käskyt ja hyppelyt teki kyllä ihan ok:sti.

Sitten harjoiteltiin peruuttamista, siis seuraamisesta askel tai puoli taaksepäin. Ensin kokeilin "kauemmas" -temppu käskyllä. Joka muutoin toimi myös taaksepäin askellettaessa eli mun viereltäkin (ei oltu ikinä sitä niin tehtykään), paitsi että Merri istui koko ajan ja pomppi istualteen takaperin. Eli ilmeisesti ihan sitä ei haettu tässä kohtaa..
Joten harjoittelin tuota kerrotulla tavalla eli otin molempiin käsiin namit ja kumarruin hieman ja ns työnsin koiraa taakse päin. Jos koira otti edes yhdin askeleen takaperin niin palkkasin. Tässä kohtaa nähtiinkin kaikenlaisia temppukavalkaadeja kun Merri yritti saada namin itselleen :)

Lopuksi treenittiin omaan tahtiin paikallamakuuta. Palkkasin kerran pari välissä. Merri pysyy kyllä ihan hyvin maassa, mutta jos palaan sen vierelle niin nousee herkästi istumaan. Siksipä en juurikaan harjoittele tuota loppuasentoa/loppua ollenkaan. Jottei ennakoisi...


Obedience



Nemi's obedience trainings are On Sunday. This is a little bit difficult day for trainings because I have so many weekends some other thing to do. And that's why we are so rarely in obed. train. For example on next weekend I'm in agility competitions in Kemi (with Merri)...

Luckily I can train obedience also at home, but there noone says nothing comments to us. So I don't know all our mistakes...

Well, couple words about yesterday's trainings:

First we trained contact (between dog and I), Nemi was first a little bit restless and barked - and then she did some tricks when she tried to get meatball ;) When she looked to my eyes she got something to eat.

Then we trained basic position - Nemi did it nice if I showed and helped her by hand or used "candy" (=meatball). If I just said "sivulle" she hasn't idea what to do.. This was quite intresting, so I have to train this more and more and teach to Nemi again what this word "sivulle" means and what she have to do when I say it...

Next we trained heel on leash, only 4-6 steps. Sometimes Nemi just sat next to me (on this basic postition) when I told her what to do ("seuraa").. she is just a dreamer
But when she heeled she has very nice contact and heeling place - but! I have to remember that I can't look at down or dog.. I should trust that Nemi can heel (without that I look her..)

And then I tried (it wasn't in trainer's schedule) "down in motion". We have had a little problem in this a long time, because Nemi is 1)go slow to down 2)not stay lay down... So we have trained lot of this "maahan" (down) thing.. I have give her candy or play with her if she go quick down.
So yesterday I tried first time it "like in obedience", she heeled and I said her "maahan" and she went down and I walked on and Nemi was still lay! I came back and give her a whole meatball I did it once again, and Nemi did again it right!


Today we have agility trains, I tell You about it perhaps on Wednesday.

MH-testi



Nemi ja Merri on ilmoitettu MH-testiin (thanks to Cattlin ), joka on 10.6. Sandvikenissä Ruotsissa. Nemin sisko Daima menee tuohon samaan testiin

"MH lyhenne tulee sanoista Mentalbeskrivning Hund, koiran luonteenkuvaus. Kuvaus on kehitetty Ruotsissa 1980-luvulla kartoittamaan nuorten koirien tapaa reagoida ja toimia erilaisissa tilanteissa."

Lähde: Saksanpaimenkoiraliitto ry (-tuolla on myös lisätietoja testistä).

Nemin sukulaisten MH-testituloksia:
- isä Cahppes Råstojaure
- eno Adjak
- velipuoli Boazu Busig
- velipuoli Biegga
- siskopuoli Beaivi
- sisko Dearvva



Peruutusta


Vuoden ekat agiharkat Merrin kohalta menivät aika heikosti, siis 4.1. Kun mulla oli niin paha flunssa ettei kunto riittänyt mihinkään ja yskin ja niistin vaan. Ja Merri komensi mua ja.. kaaosta siis oli. Hallissa oli kuitenkin kyllin tilaa, joten teimme toisella puolen jotain lyhyempiä treenejä, joten saatiin onnistuneita suorituksia (esim pujottelutreeniä) ja sain palkkailtua koiraa siitä. Eli lopulta loppu hyvin kaikki hyvin.

Seuraavalla viikolla oli varsinaiset ekat treenit tälle vuotta, siis ohjatut sellaiset. Merri edelleen haukkua paukuttaa, mutta ainakin se nyt etenee - eli vauhtia piisaa jos itse liikun myös. Mitä sitä nyt pelkästään koira työtä tekemään ;)
Tosin pitää muistaa hieman miettiä eikä vaan laukata täyttä vauhtia, eli kerran tai pari en antanut koiran mennä edellä joten leikkauksesta ei tullut yhtään mitään. Mutta sitten kun taas annoin koiralle tilaa niin jopa leikkauskin onnistui. :)

Ihan uusi juttu oli mulle sellainen, että pujottelun jälkeen peruutin muutaman askeleen (pujon suuntaisesti/vierellä) ja vedin koiran mukaani vastakkaisella kädellä. Sitten käännyin ja ohjasin hypyn kautta puomille. Jos en tehnyt noin, niin ohjasin omalla liikkeelläni ja vartalolla koiran väärälle hypylle.. jos taas erehdyksessäni valssasin pujon jälkeen ja kuljin pujon vierellä (yrittäen olla niin ettei se ajaudu liian lähelle toisia hyppyjä) niin Merri rupesi pujottelemaan toiseenkin suuntaan...

Puomia vastapäätä oli a, jolle ei siis pitänyt mennä. Vaan kääntyä hieman oikealla parille hypylle. Ihmeekseni Merri lähti ihan hyvin mun matkaan, eikä vilkuillutkaan sinne a:lle. Hyvä harkka oli - kiitoksia taas Marille :)


perjantai 12. tammikuuta 2007

Jatkoryhmän treenit 11.01. - treenikommentit



Kuten paikalla olijat havaitsivatkin, niin harjoitukset eivät lopulta olleet tismalleen tuollaiset kuin olin aikonut. Mutta hieman sinne päin kuitenkin - harjoittelun tarkoituksena oli suoriutua renkaasta ja pujottelusta radalla. Ja toisaalta saada myös palkattua koiria kyseisten esteiden jälkeen (palkkaus toki muulloinkin on mahdollista).

Muutamia kommentteja ja havaintoja harjoituksista
  • suurimmalla osalla pujottelu on parantanut huomattavasti siitä kuin viimeksi minä olen nähnyt koirat ko esteellä - hienoa, harjoittelu tuottaa tulosta!
  • muutamilla ohjaajat lopettivat, tai muuttivat sitä, käskyttämisen hieman ennen keppien loppua - jolloin koirakin helposti lakkasi työskentelemästä. eli tarkkuutta ohjaukseen ja käskytykseen, huolella loppuun asti.
  • pujottelun jälkeen ollut putki veti koiria puoleensa, joten ne eivät meinanneet malttaa pujotella loppuun asti. tässä vaadittiin ohjaajalta määrätietoista käskytystä tarpeeksi kauan.
  • joillakin oli hieman hätäistä ohjausta renkaalle, joten koirat menivät väärästä välistä. rauhallisesti vain, antakaa koirille aikaa suoriutua - eikä toisaalta vaadita koirilta sellaista mitä ne eivät vielä osaa, eli ei kannata olettaa liikaa (varsinkaan jollei ohjaa koiraa ko esteelle vaan juoksee koiran kanssa kilpaa)
  • irtoamisharjoitus eli putkelta eteenmeno sujui kaikilta koirilta hyvin :)
  • joissain paikoin rimat tippuivat kun koira laitettiin hyppäämään turhan läheltä estettä, tai kun palkka odotti liian lähellä estettä.

torstai 11. tammikuuta 2007

Jatkoryhmän treenit 11.01.



Alustavan suunnitelman mukaan "Kaisan puolella" treenaillaan tänään jotain tämän kaltaisia juttuja. Muutokset ovat toki mahdollisia. Tehdään miten ehditään... eli voi hyvinkin olla että kaikkia kolmea ei ehditä tekemään. Ensimmäinen on "vain lämmittelyrata" eli se käydään läpijuoksuna eikä jäädä korjailemaan erheitä ;) tms. Oleellisempaa tuo pujo harkka.


1.eli "lämmittelyrata"


2. Pujottelu & pussi -treeniä


3. Yhdistelmärata.

Radalla siis joko rengas tai pussi (tai joku muu) riippuen mikä on saatavilla (koskee 2 ja 3 harj.).

tiistai 9. tammikuuta 2007

Agility trainings



Nemi's first agility trainings in year 2007 were on monday 8.1. For some reason, what I don't know, Nemi still thinks that this training place (picture of the place from outside) scary place - some people is ghost (or something) to her.. and she has some difficults to concentrated to work with me. But when she concentrates she is really nice work with :)

First we trained a exercise where meaning was train slalom - how to go to slalom from other obstacle. The train was some kind of oval: pipetunnel, slalom, 3 jumps, pipetunnel, slalom and a jump. Nemi went nicely to slalom but then went out of it - and barked. We tried it couple times and then we give up - and went trained other things for while.

We went to train some one off obstacles: tire jump, dog walk, a-frame and teeter. Nemi has been difficults in tire jump, many times she has done it wrong. Now I trained it to both sides and so different ways as I could - and Nemi jumped it every time right :) I was so glad and proud of her :)
Dog walk we trained also couple times, I put a little bit meatball to contact zone - and Nemi run to eat it. :) She sat very nicely on the contact - I train it that I can go couple meters away and Nemi has to sit down on the contact. And then I come back and give her more meatball. Normally she do it very nice :)
Then we trained a-frame, almost same way than dog walk. Nemi sat on contact zone also on a-frame. Then we trained it with a jump, first jump, then turn to a - and stop to contact.
First I thought that could we train a teeter, because there wasn't nobody to help with it. And I didn't want to that Nemi'll scary it. But luckily Nemi did this also so nice that I could give her what to do and she did it - so she hasn't too much speed...

Then we train that how to dog go fast to pipetunnel, and then jump and pipetunnel and finally two jumps and pipetunnel. There was a bit meatball after pipetunnel... First Nemi tried to go straight to eat meatball - but then we tried to do it again. And then she realize what to do :)

And finally we go to train this slalom -train. Now it went better than in begin of class - but we have still some difficults in it.

Anyway, it was  good trainings - there was a lot of things that I was very happy about :)



Vuoden kisastartit korkattu


Joo, en suosittele. Siis kisaamista flunssaisena - siitä ei tule mitään. Tai tulee siitä jotain, mutta kunto loppuu radalla.. ja radan jälkeen saa kauhean yskimiskohtauksen. Tai ainakin minä sain Kajaanissa lauantai-iltana. Rata ois voinut olla "meidän rata". Eli periaatteessa ihan kiva, mutta tein ehkä liikaa valsseja, ne kun ovat edelleen siellä selkärangassa - kun varmistelin joitakin kohtia. Selkeesti puomi ois pitänyt ottaa tarkemmin mutta kun jännäsin sitä seuraavana ollutta putkea minne koira piti laittaa "väärään päähän" enkä kattonut tarkemmin miten koira menee ("loistava" lentokontakti...). Joka tapauksessa radalta jäi hyvät fiilikset - siis siihen nähden mikä oli olotila. Olin aika viime metreille asti sitä mieltä, että pitäisikö pyytää joku muu ohjaamaan Merriä - mutta kuka?

Tuomarina Kajaanissa oli siis vöyriläinen Eija Berglund.

Meidän ratasuoritusta voi "ihailla" tuolla.


Jatkoryhmän treenit 4.1.07



Harjoitteluratana oli tällä kertaa Vilanderin & Nykäsen agilitykirjasta Alkeista huipulle harjoitus sivulta 118, tosin sillä muutoksella että ensimmäisenä esteenä oli rengas.
Renkaan jälkeen oli puomi, joka veti kovasti koiria puoleensa, nekin koirat joille renkaan olisi pitänyt olla paremmin hallussa ohittivat renkaan tai menivät alta tai muuten vain väärästä välistä. Toki muutama koira suoritti suoraan renkaan ihan oikeinkin - mutta selvästi rengas vaatii vielä lisää treeniä. Ja huomiota siitä, että rengas on koirille hieman outo este - ennen kuin oppivat sen kunnolla. Eli rengasta täytyy harjoitella (niin kuin muitakin esteitä, mutta varsinkin rengas tuntuu olevan monille koirille melkoinen kummitus, ennen kuin ne tajuavat että se suoritetaan samalla lailla olipa ohjaaja missä päin tahansa).
Puomin alla oli putki, ja vaikka tällaisia oltiin harjoiteltu aiemminkin pari kertaa, niin tällä kertaa tuo yhdistelmä tuntui joistakin koirakoista hankalammalta kuin aiemmin - ehkäpä se oli vaikeampi kuin ne aiemmat harjoitukset? Jotkut koirat eivät meinanneet mennä puomia ollenkaan kun ohjaaja joutui hieman kiertämään sitä putkea. Lopulta nuokin koirat tajusivat ettei tässä ole mitään sen ihmeempiä ja menivät puomia kuin vanhat tekijät :)
Puomin jälkeen oli yksi aita suorassa linjassa ja sitten 180 asteen käännös ja hyppy (eli ns takaa hyppy - tosin väliä oli sen verran aitojen välissä että joillakin oli parempi mennä kunnolla ohjaamaan sinne hyppyjen väliin kun koirat eivät osanneet vielä hakea sitä toista hyppyä sieltä takaa). Sitten oli vielä kaksi hyppyä ja käännös takaisin päin. Tässä kohtaa piti olla tarkkana ettei koira menisi putkeen (siis siihen mikä oli puomin alla), jonka suu oli pahimmoilleen tuossa kohtaa. Hyvin ohjaajat olivat saaneet haltuunottokäskyn opetettua koirilleen sillä lähes kaikki ohjasivat koiran radan sisäkautta (eli sieltä putken puolelta) mutta yksikään koirista ei sännännyt putkeen. :)
Seuraavaksi hypättiin uudestaan ne pari hyppyä suorassa linjassa ja sitten "takaa" hyppy ja puomille. Muutamilla oli lieviä vaikeuksia saada koirat menemään suorassa linjassa olevat hypyt, koska ohjaaja oli jo itse ennakoimassa lähemmäs puomia jolloin koirakin suuntasi kulkunsa siihen suuntaan... Vaikeutta lisäsi hyppyjen etäisyys toisistaan (kuutisen metriä?).
Puomin jälkeen ohjattiin koira putkeen ja putken jälkeen loppu hypylle (renkaan "vieressä").

Radalla oli haastavia kohtia, joista useimmat koirakot selvisivät hyvin - mikään ei edelleenkään kiellä pilkkomasta harjoitusta osiin ja palkkaamasta välillä, kuten monet tekivätkin :)

maanantai 8. tammikuuta 2007

Avaus vuoden 07 näytelmiin



Käväisimme tosiaan lauantaina Kajjjaanissa. Esitin molemmat koirat, jotka kumpikin esiintyivät hienosti ja saivat erit. Jolloin Eetu esitti Nemin pn-kehässä. Kumpikaan koirista ei pakittanut tippaakaan tuomaria (Nemikään ei venkoillut) :) Pn-kehässä Eetu juoksutti Nemiä (minä en tohtinut juoksuttaa vaan kävelin vaan ripeästi, jottei Nemi pomppisi) ja Nemsku käyttäytyi ihan hyvin. Yksilöesiintymisissä Nemi hieman haukkui.. Ja Merri siis oli  reipas  koko kehäesiintymisemme ajan -  ehkäpä ne  "vihaan näyttelyitä" -ajat ovat ohi?!  ;)

Tuloksena (tuom. Maija Mäkinen)
Nemi NUO ERI1 SERT VACA PN2
Merri VAL ERI1 CACIB ROP

Paikalla oli myös kolmas rlk (junnunarttu), joka sai EH:n.

Käväisin Merrin kanssa ryhmäkehässä, mutta Tuomisen Erkkiä Merri ei saanut hurmattua. Mutta olenpahan nyt käynyt Merrinkin kanssa kerran ryhmäkehässä (vuosi sitten olin Nemin kanssa samaisessa paikassa ryhmässä - siinäpä ne mun ryhmäkehäkokemukset ovatkin..).

perjantai 5. tammikuuta 2007

Tokoja ja temppuja


Pitkin joululomaa ja sen jälkeen on tullut treenailtua molempien koirien kanssa pikkaisen jotain. Enimmäkseen seuraamista, paikallaoloa, käännöksiä, seuraamisen pysähdyksiä, liikkeestä maahanmenoa ja seisomista ja hyppyä. Hyppyä tosin vain Merrin kanssa (Nemi kaahotti muualla). Nemin kanssa liikkeestä seisominen sujuu paremmin kuin se maahanmeno - Merrillä seisominen on onneksi hieman vahvistunut eli ei joka kerta, eikä edes joka kolmas, mene maahan sillä seiso käskyllä. Tosin tarvii vielä sen varmistuksen, eli katson että koira varmasti seisoo paikallaan - menen pari askelta eteenpäin ja sitten heitä palkan samalla vapauttaen koiran.

Kahden koiran treeniminen on kyllä sinällään aika vaikeaa, siis yhtäaikaa, kun molemmat rynnii ja intoilee "minä, minä, minä!" Mutta kyllä sitä aina jotain pientä saa harjoiteltua. Nyt on ollut niin kurjat / märät kelit ettei ole paljoa pystynyt ulkona treenimään. Mutta josko se tästä..

Joku kerta harjoittelin paikallamakuuta, paikallaolo (se pikkasen yli 2min) meni ihan hyvin. Mutta oli hieman järjestelemistä, että sain koirat makaamaan vierekkäin (ehkä metri väliä) rintamasuunta minuun päin. Varalta kävin palkkaamassa kerran tai kaks molemmat siihen maahan etutassujen väliin  - tosin tuossa piti varmistella sitä 'paikka'-käskyä jotta eivät karanneet pois paikaltaan kun toinen sai namia. Onneksi pystyin palkkaamaan ne lähes yhtäaikaisesti joten ei tullut koirille kiusausta lähteä litomaan.

Eetu on opettanut Nemin antamaan tassua (tassun antaminen on jostain syystä sellainen asia jota en ole osannut koirilleni opettaa, Merrin opetti tassun antoon kaverini Katja ), joten viime aikoina on temputettu koiria niin, että on laitettu ne istumaan vierekkäin ja käskytetty yhtäaikaa sitä tassunantoa tai "high five" (tai hi hitler).



Titteleitä


Koiranet on päivittynyt, Merri titteleitten osalta, eli virallisesti tittelirimpsu nimineen näyttää tältä: FIN MVA MV-06 PL&PZV-06 N MVA LITTLE HONEYS DARFI. Eli se Puolan valious vielä puuttuu, mutta toisaalta se on vielä anomattakin. Yllättäen Mersu on nyt myös Poznanin voittaja nolla kuus  Mutta ei passaa valittaa 


Uuden vuoden lupaus = promise for new year



I did a new year promise, and I'll try to write something about Nemi's trainings, dog shows, competitions and others stuff in English. I know -very well- that my English isn't very good, or good at all  But this is to You Cattlin 

Well, tomorrow we will go to Kajaani, international dog show. It is Nemi's 4th time in intermediate class. A judge is new to us: Maija Mäkinen. There is also agility competition but Nemi won't... She isn't ready to compete in agility yet...

Today I was with both dogs outside place were dogs could run free.. Nemi run really fast and very much, of course Merri run also, but Nemi has much more speed .

Bäk tu bissness - ja muuta rahanmenoa


Joo, joulut on sitten vietetty ja lomat pidetty. Tosin lomaa jatkoin sairastelun merkeissä (flunssaa, yskää, nuhaa, ehkä kuumetta, äänen menetystä yms "kivaa"), eikä vieläkään näytä tauti hellittäneen, joten saas nähdä mitä tuleman pitää. Puoli kuntoisena kipittelen siis huomenna Kajjaanin Pallohallissa ensin näytelmäkehässä ja sitten agiliidoissa. Odotukset menestysten suhteen eivät siis ole kummoiset.

Toiveissa kuitenkin on kuntoutuminen loppukuusta, sillä maksoin itseni kipeäksi ja ilmoitin Merrin Torkk:n kisoihin Kemiin ja Okk:n kisoihin Haukiputaalle. Yhteensä siis 10 starttia

Tänään kävin koirien kanssa pitkästä aikaa Haukkukeitaalla, lenkillä siis. Onneksi siellä ei näkynyt ketään muuta (tai okei, näkyi sitten kun olin menossa jo takaisin autolle), joten pystyin pitämään koirat irti (lähes) koko ajan. Nemi pinkoi ihan onnessaan miljuunaa pitkin peltoa, risukkoja ja metsää. Myös Merri meni paikoitellen kohtuu lujaa, mutta pysytteli enemmän mun lähellä. Toki kun vaihdoin suuntaa - risteilin epämääräisesti, koska halusin koirien tarkkailevan mun kulkusuuntaa - niin jostain suunnalta Nemi tuli satasta ja kaasutti taas eteenpäin. Eli kyllä kakrukin pysyi selvillä siitä, että missä olen ja mikä on menosuunta milloinkin. Oli mulla toki nameja (light-nutroja, jee) mukana, joten kutsuin koirat epämääräisen tasaisin väliajoin luokse ja annoin niiden sitten taas mennä.
Nemi näppäränä tyttönä selvitti sen "pelottavan" reikäisen rautasillankin (yksi leveämmän ojan ylitys) ja kipitti ojan yli - just siinä kohtaa sattui olemaan jopa jäätä. Eli sillalle neiti ei tullut edelleenkään.

Muutoin onkin ollut niin huonot kelit, että kunnon pitkät lenkit ovat olleet harvassa. Tai pari kertaa tuli joululoman aikana käytyä metsässä irtipitolenkillä, ja jälkimmäisellä niistä lenkeistä tämän karmean flunssankin taisin saada.. kun en ollut pukeutunut kunnolla.