keskiviikko 31. tammikuuta 2007

Tiistai-treeni


Tulipa käytyä traditionaalisilla (jo kolmas kerta!) päivätreeneillä hallilla - tutulla kokoonpanolla. Merrille otin vähän hyppytreeniä ja paikallaoloa hyppyjen takana. Ja huomasin, että jos käyn välillä palkkaamassa, niin koira kuvittelee että sen jälkeen voi lähteä nuuskuttelemaan omiaan. Eli onko parempi palkka se agiliitämään kirmaaminen? Muutoinko koira kuvittelee, että harjoitus oli siinä, ja sitten voi tehdä mitä lystää?
Tuli myös kokeiltua, että se "kauemmas" -käsky toimii myös tuossa kun koira istuu niiden hyppyjen takana -eli jos se rupeaa pomppimaan istualteen /hivuttautumaan eteenpäin, niin sen saa (tai ainakin pitäisi saada) ko käskyllä hivenen kauemmaksi -parhaimmillaan metrin tai kaksi takapakkia.

Merri oli kyllä oikein extra- nuusku tuulella, enkä meinannut saada sitä kunnolla innostumaan treenaamisesta. Pujottelua otin eri etäisyyksillä, lähettämistä, takaaleikkausta (onnistui huonosti), eri temmoilla (jos hidastan menoani niin Mersu on ihan ihmeissään), juoksua, kauempana oloa, vinon hypyn kautta jne.

Nemin kanssa treenittiin pujottelua (sillä on sellaista imua pujoon, mitä en ole ikinä Merrin pujossa nähnyt), pieniä hyppykuvioita ja putkeen sujahtelua. Sekä hieman toko-hyppyä, josta huomasin, että alussa tottatotisesti vielä ollaan - tai harjoittelun puutteessa.


Ei kommentteja: