maanantai 15. tammikuuta 2007

Toisenlaista peruutusta


Merrin tokoharkat aloitettiin tälle vuotta pienellä temppuradalla, jossa tehtiin luoksetulo, käskettiin koira vuoron perään (eri paikoissa) istumaan, maahan ja seisomaan sekä hyppäämän ja hieman ennen loppua oltiin ruudussa hetki ja sitten tultiin "maaliin". Istu-maahan-seiso nurkkauksessa oli "törppöjä", jotka Merri kävi tarkistamassa että onko niissä namia... Käskyt ja hyppelyt teki kyllä ihan ok:sti.

Sitten harjoiteltiin peruuttamista, siis seuraamisesta askel tai puoli taaksepäin. Ensin kokeilin "kauemmas" -temppu käskyllä. Joka muutoin toimi myös taaksepäin askellettaessa eli mun viereltäkin (ei oltu ikinä sitä niin tehtykään), paitsi että Merri istui koko ajan ja pomppi istualteen takaperin. Eli ilmeisesti ihan sitä ei haettu tässä kohtaa..
Joten harjoittelin tuota kerrotulla tavalla eli otin molempiin käsiin namit ja kumarruin hieman ja ns työnsin koiraa taakse päin. Jos koira otti edes yhdin askeleen takaperin niin palkkasin. Tässä kohtaa nähtiinkin kaikenlaisia temppukavalkaadeja kun Merri yritti saada namin itselleen :)

Lopuksi treenittiin omaan tahtiin paikallamakuuta. Palkkasin kerran pari välissä. Merri pysyy kyllä ihan hyvin maassa, mutta jos palaan sen vierelle niin nousee herkästi istumaan. Siksipä en juurikaan harjoittele tuota loppuasentoa/loppua ollenkaan. Jottei ennakoisi...


Ei kommentteja: