keskiviikko 24. tammikuuta 2007

Vapaavuoro


Kävimme tiistaipäivän ratoksi treenimässä hieman agiliitoa hallilla. Merrin kanssa harjoittelin Pirkon laatimaa hyppyharjoitusta - missä oli lopussa irtaantumistreeni eli pallon heitto ja "eteen!" -käsky. Samalla tuli myös huomattua, että pitää olla tarkkaavaisempi, sillä niin vain Merrikin bongasi läheisen A:n ja kipitti yhdessä vaiheessa sille kun mulla ei ollut tarpeeksi hyvä haltuunotto.

Lisäksi harjoittelin Merrin kanssa pujotteluun menoa vauhdista, joko suoralta putkelta tai vinolta hypyltä. Molemmat onnistuivat ihan kivasti. Jopa niin tuo pujo, että kun jäin jälkeen siinä suoralla putkella ja käskytin sitä pujoa niin Merri liukahti hienosti sisään pujoon ennen kuin itse olin pujon kohdalla asti. Samalla tuli treenittyä hieman myös pussia.

Nemin kanssa harjoittelin hyppykuviosta hieman helpompia osia. Toisaalta tuli otettua sekä välistä vetoa että takaa kiertoa. Ja tietysti sitä eteenmenoakin. Ja pujottelua ja putkea ja pussia.

Koska Nemi tuntuu paineistuvan kovasti hallissa olevista äänistä, niin tein myös kovasti niin, että Pirkko ja Nucca treenasivat hallin toisella puolen kolisutellen mitä milloinkin ja minä pidin samalla lystiä Nemin kanssa toisella puolella. Eli yritin saada sen työskentelemään kanssani vaikka muualta kuuluisikin rasahduksia. Merrin haukku säesti treeniämme myös...

Ihan kivasti tuo siedätys-hauskuutus-treenailu toimikin. Teimme pieniä hyppy harjoituksia, heittelin Nemille palloa, palkkasin namilla ja muutenkin koitin pitää koiran kanssa kivaa, kehua ja remuta sen kanssa :) Muutamaan otteeseen koira hieman oli levoton ja haukkui ympäriinsä, sekä kerran tai pari meinasi sännätä seuraamaan Nucan treenailuja, mutta enimmäkseen malttoi pysyä minun kanssani.. ja syödä paljon lihapullia ja ryntäillä usein pallon perään :)


Ei kommentteja: