Syntinen

Ruotsinlapinkoirien Facebook -ryhmässä (siinä kv-ryhmässä, jossa tosin enimmäkseen keskustelut ovat ruotsiksi) velloo keskustelu siitä, että ruotsinlapinkoirauroksia ei saisi kastroida. Eikä narttujakaan steriloida, mutta varsinkin urosten kastrointi on paha paha asia. En uskalla ottaa osaa keskusteluun koska a) olisin alakynnessä b) en osaa tarpeeksi hyvin ruotsia

Periaatteessa mä kyllä ymmärrän kasvattajien huolen -ja ärtymyksenkin- etsiessään sopivaa urosta nartulleen, että jos muuten asiat natsaisivat niin sitten kysytyllä uroksella ei olekaan palleja. Että onhan se varmasti turhauttavaa. 

Mutta. 

Jos halutaan, että maailmassa olisi enemmän ruotsinlapinkoiria, niin mä en ymmärrä sitä, että sanellaan tulevien omistajien tekemisiä. Okei tottakait koirasta pitää huolehtia jne, en nyt puutu siihen asiaan. Vaan siihen, että joidenkin mielestä jokaikinen pentu pitäisi mennä sellaiseen kotiin missä sitä käytettäisiin jalostukseen. Minun mielestä rotu tarvitsee ihan niitä peruspertsakotejakin, toki myös niitä jotka teettävät pentuja (jo olemassaolevat kasvattajat, koirien liisaajat, tulevat kasvattajat jne).

Sitten on tietysti vielä se, että mitkä kriteerit pitää täyttyä, jotta siitä koirasta olisi jatkamaan sukua. Tästä aiheesta olen naputtanut tekstiä jo ihan tarpeeksi, joten ei siitä sen enempää tähän hätään ;) Kun varsinaisen kirjoittelun aiheen piti olla tuo sterilointi/kastrointi :)

Sellaista seikkaa ei moni kastroinninvastustaja tunnu edes ajattelevan, että vaikka sitä urosta ei olisi leikattu, niin sen uroksen omistajan ei ole mikään pakko antaa koiraansa astutukseen. Ei ole vaikka se olisi läpivalaistu ja terveeksi todettu vaikka se olisi multivalio ja harrastaisi kovasti, osaisi paimentaa ja olisi luonteeltaan kultaa ja muutenkin aivan loistoyksilö (tai edes osittain näitä asioita). Se on kuitenkin sen koiranomistajan asia, että a)kastroiko se sen b)ei kastroi, mutta ei anna astua yhtäkään narttua c)antaa astua - ja tässäkin tapauksessa omistaja saa päättää kelle, milloin, kuinka monelle (no okei tässä saattaa olla joku sääntö, Ruotsissa ainakin).

Silloin monta monta vuotta sitten, kun itse aloin miettimään Merrin sterilointia niin oli mietitty myös koiran pennuttamista. Paineita oli rodunharrastajien taholta. Meitä ei kasvattaminen kiinnostanut - ei silloin eikä nyt. Yksi rlk-harrastaja tuumi asiaa, mutta tavattuaan Merrin se ei tykännyt koiran luonteesta (liian arka). Koiran kasvattaja ei ollut kiinnostunut teettämään sillä pentuja. Muita vaihtoehtoja ei sitten oikeastaan ollutkaan. Merrin luonne aaltoili todella paljon juoksujen mukaan, sillä oli valeraskauksia jne Steriloinnin myötä se reipastui ja ilostui ihan silmissä, ja hyvin nopeasti. Se alkoi taas leikkimään ja vapautui huomattavasti. Toki turkki muutti muotoaan, pehmeni ja sitä oli runsaammin. Mutta enemmän pulska Merri oli ollut ennen sterilointia kuin sen jälkeen. Merrin kohdalla en katunut leikkausta kertaakaan. 

Nemi sai valeraskauksia heti ensimmäisestä juoksustaan lähtien (viimeisten juoksujensa jälkeen sillä oli jo niin paha valeraskaus että sen nisistä tuli maitoa) ja sen juoksuväli oli 5-6 kk. Nemiäkään en aikonut pennuttaa. Mutta pitkällisen pohtimisen jälkeen annoin sen kasvattajalleen jalostuslainaan. Piinaavan pitkät  kuukaudet Nemi asui Ruotsissa. Se siis muutti kasvattajan luo heti kun juoksu alkoi ja oli siellä niin pitkään, että pentujen olisi pitänyt syntyä. Se nyt vain sattui jäämään tyhjäksi, vaikka astutus oli onnistunut. Nemin kohdalla on siis yritetty tehdä pentuja, olen antanut sen sitä varten lainaan. Koiran kotiuduttua oli myös jonkinverran puhetta uusinta yrityksestä, tosin ei enää niin, että Nemi olisi mennyt takaisin Ruotsiin. Mutta entä jos joku muu tekisi sillä pennut? (joku pohti)  Minähän en koiraani kellekään tyrkytä, koska itseäni ei pennutusrumba kiinnosta eikä mun mielestä mun koirilla tartte pentuja teettää. Kukaan niistä "miksei Nemille teetetä pentuja" ei tarjoutunut hommaan, ei sillä, en välttämättä olisi suostunut ;) mutta turha sitä on kitistä jos ei ole valmis tarttumaan rattiin. Ja turha syyllistää jos joitain ihmisiä ei penturumba kiinnosta.

Tänäpäivänä ruotsinlapinkoira -rotuun on jonkin verran kiinnostusta myös Suomessa. Mutta esim tuolloin kun Merri olisi ollut pennuntekoiässä olisi ollut hyvin paljon mahdollista, että kukaan ei olisi ostanut meiltä pentua. Tai jopa silloin kun mainostelin Nemin pentuja (kun tiedettiin, että se on menossa sinne riiuureissulle), niin kukaan ei kysynyt minulta sen pentua. Joten ihanko oikeesti, kaikkien narttujenko pitäisi saada pennut?