torstai 19. toukokuuta 2016

Vanha juttu

Kaivelin täältä blogista yhtä vanhaa kirjoitusta, ja samalla tämä tuli vastaan:


Tuonne raapustukseen kesäkuussa 2011 olen kirjoittanut muunmuassa että

" Saan tietää seinäjokisen mielipiteen kuvista luultavasti viikon sisällä."

Vastausta ei tullut koskaan. Nemi lakkasi ontumasta, käytiin kesälomareissulla ja unohdin koko jutun. Mutta onhan se aika veikeetä, että otetaan kuvat ja ell lupaa palata asiaan kun saa lisätietoja, mutta vastausta ei ole vieläkään kuulunut vaikka tuosta ell käynnistä on aikaa jo kohta viisi vuotta. Tiedän, tiedän, omaa typeryyttänikin kun en kysellyt kuvien perään. Reissun aikaan oli muuta mietittävää ja sitten jossain vaiheessa myöhemmin kun muistin asian niin en enää kehdannut kysellä kun aikaa oli kulunut jo sen verran. Plus kun mitään vaivaa koiralla ei enää ollut. 

Ei kommentteja: