Mulla on ongelma. Olen miettinyt jo päiväkausia, että
a) mihin metsään menisin Kikin kanssa
b) otanko Nemin mukaan vai en
Tarkoitus olisi siis päästää Kiki vapaaksi (ja harjoitella luoksetuloja). Tai jos oikein nysväilen niin pistää pihaliina sen perään, että voin jostain napata kiinni (jos ehdin) jos koiruus oikein riehaantuu korvattomaksi.

Ns. Kaistiksen takametikkö, joka joskus oli suosiossamme, on hankalahko, koska Kiki tuskin jaksaa kävellä sinne asti. Enkä kehtaa ajaa sinne autolla - periaatteessa yksi paikka olisi siellä minne auton parkkeerata, mutta en taida tohtia kuitenkaan omakotitaloalueen väliin ajaa. Sitten olisi leikkipuistontakapolku (joka johtaa myös tuonne aiemmin mainittuun metsikköön), mutta siinä on liikaa liikennettä - joskus. Ja se on turhan likellä asutusta.
Luultavasti Nemin mukana Kiki tulisi paremmin luokse. Toisaalta taas jos Nemi hoksaa vaikkapa jäniksen, niin eiköhän se Kiki myös Nemin mukana lähtisi jahtiin. Pentu ei ehkä vielä yksinään lähtisi - vai lähtisikö? Ainakaan se ei viikko (vai mitä siitä lie aikaa) sitten edes huomannut jänöä - kun Nemi huusi "posket punaisena" pupulle kun sellaisen näki eräänä aamuna Raksilassa lenkkeillessämme.
Metsään Kiki toki on jo päässyt. Sekä lähimetsään että tuonne leikkipuistontakapolulle että Kimmokkeen pururataiseen metsämaastoon. Mutta kaikissa näissä paikoissa se on ollut hihnassa.
Metsään Kiki toki on jo päässyt. Sekä lähimetsään että tuonne leikkipuistontakapolulle että Kimmokkeen pururataiseen metsämaastoon. Mutta kaikissa näissä paikoissa se on ollut hihnassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti