tiistai 17. toukokuuta 2016

Pentukurssi, toinen kerta

Eilen taas kursseiltiin Kikin kanssa. Tällä kertaa saavuin paikalle jotain varttia vaille tms. Tosin aikasten me oltiin Martsasa nytkin - käytin vaan Kikin Abc:n pihassa pissalla ja sen jälkeen se sai uinua jonku aikaa autossa ennen kuin siirryttiin kentälle. 

Aluksi tehtiin luoksetulo. Koira Marille ja sitten juoksuaskelia hieman koirasta pois päin (oisinkohan viiteen metriin mennyt) sitten kutsu ja suullinen kehu ja vasta ihmispalkan jälkeen leluleikki (tai nami mutta lelupalkkaus taisi olla toivotumpaa). Viime kerrallakin tehtiin luoksetulo, mutta silloin sai palkka olla näkyvissä. Vähän jänniä nuo luoksarireenit, varsinkin kun Kiki on ollut ihan hävettävän vähän vapaana. Toki luoksetuloa on reenitty takapihalla liinassa ja lenkeillä remmissä (plus Siikajoella liinassa).
Ainiinjoo, reeneissä tehdyt luoksarit ovat sujuneet tosi hyvin - pelko pois siis (mutta kuitenkin lisää reeniä).

Seuraavien harjoitusten järjestystä en muista, mutta sillä nyt ei liene väliä. Kertoilen kuitenkin mitä muistan mitä harjoituksissa tehtiin. Jossain välissä pidettiin pieni tauko.

Palkalle fokusointia eli pidettiin pentua pannasta kiinni ja heitettiin lelu eteen päin muutaman metrin päähän. Sitten vapautettiin koira sinne, mutta ei itse liikuttu ennen kuin koira tarttui leluun. Tämä meni Kikiltä hienosti. Toinen vastaava reeni oli sitten semmoinen, että koiran olisi pitänyt peruuttaa, katse siinä lelussa - koiraa piti siis jotenkin vetää taaksepäin, mutta tämä meni meillä kiemurteluksi. Jatkoversio tästä olisi ilmeisesti se, että koira pyöräytettäisiin itsensä ympäri ja katsottas vieläkö se muistaa sen palkan eli onko sinne edelleen himo. Näitä pitää tehdä sekä lelulla että ruualla. 

Paikallaoloa häiriöllä. Siis tarkoittaen istumista niin, että liikauttaa samalla itseään (kättä tai jalkaa esmes) ja koiran pitää kestää se. Tämä vaatii selvästi meiltä paljon harjoittelua ;) Toki saatiin jotain onnistumisiakin aikaan. Liikutin siis vain kättäni, jalan liikutus tuntui meille vielä turhan vaativalta tehtävältä. 

Luopumista. Kiki haisteli tosi paljon maata, joten vähän semmonen semireeni, että joo ei rapannut mun kättä muuta kuin aluksi, mutta sen ajatukset olivat selväst siellä maassa mistä nameja oli löytynyt - kun olin niitä sinne sille heitellyt (namialusta käyttöön ja nami sinne? kun pentu on totellut? toisaalta toi on kyllä se jatkoreeni...). 

Vippausta. Ensin meni vähän heikommin ja sitten jo paremmin. Tosin kun Mari näytti astumisjuttuja siis askeltamista että miten jalan/kengän pitäisi askelta ottaa ja painottua missäkin kohtaa niin tuskanhiki meinasi hiipiä päälle. Ei vaan aivot pysty jäsentämään sellaista kun tulee ahistussylttyä heti "enpystyenkykene" ja erroria pukkaa päässä. Päätin yrittää olla ahistumatta, jos mun jalat eivät painotu oikealla lailla tietyssä kohtaa niin sitten ne eivät niin tee. Kaippa se koira oppii siinä mun vippausharjotusten mukana toimimaan mun tyylillä vaikka en tyylipuhdasta vippausta jaloillani tekisikään - joojoo ja tämä oli siis käsiharjoitus oikeesti ;) Kait?!?
(Reenasin tätä kotona illalla lisää, askelsysteemeitä jos ei aatella niin meni ihan hyvin)

Nenäkosketusta käteen. Niin, että kättä on nostettu hieman eli koira joutuu vähän hyppäämään siihen käteen (kämmeneen). Kiki oivalsi nopsasti mitä siltä haluttiin :) 

Tolpan kiertoa. Olin ihan varma, että Kiki alkaa syömään sitä tolppaa, koska on tehnyt sitä kotonakin - pihalla ruututolppien kanssa. Mutta eikä mitä, ihan hyvin se alkoi "kiertämään" eli kiinnostumaan tolpasta ja sain naksuteltua ja palkkailtua sitä siitä (piti miettiä mihin sen palkan heittelee eli ei mihin sattuu)


Ei kommentteja: