Jotta voin selittää kotiläksyjutuista, niin pitänee palata ma-illan tunnelmiin Kikin ensimmäisen oppitunnin osalta :)
Saavuin Martsaan jo puol kuudelta, jotenkin vahvana se käytäntö, että koirareeneissä pitää olla hyvissä ajoin, että ehtii lämmittelemään/verkkaamaan koiran ;) Nojoo, Kiki ei olisi jaksanut mitään jos oisin sen kanssa käynyt puolentunnin kävelyllä. Niinpä en poistunut autosta, eikä tietty koirakaan, ennen kuin jotain varttia-kymmentä vaille tasan. Näinpä ollen Kiki nukkui siihen asti, että aloin pistämään reeniliiviä päälle ja muutenkin valmistautumaan harjoituksiin. Nostin Kikin autosta ja käytin sitä pikkusen kävelyllä, taisi käydä pissalla. Sitten mentiin kuubailemaan kentän laidalle, kaikki koirat ryhmässämme edustavat eri rotuja - mainioon joukkioon kuuluu siis: australiankelpie, ruotsinlapinkoira (= Kiki), tanskalais-ruotsalainenpihakoira, shetlanninlammaskoira, tiibetinterrieri ja villakoira.
Ensin esittelimme itsemme lyhyesti. Porukka on minulle enimmäkseen outo entuudestaan. Sitten Mari kertoili mitä hän tekee pentujen kanssa ja mitä pitää tärkeänä, että mitä pentujen kanssa kannattaisi ainakin tehdä.
Reenasimme (en enää muista missä järjestyksessä, välissä pidettiin myös tauko)
Leikkimistä. Piti olla jokin sellainen lelu missä on naru perässä, mulla oli mukana se tilauslelu mitä testasin Kikille muutama päivä sitten. Kiki rupesi leikkimään sillä tosi hyvin. Leikin jälkeen piti rauhoittua, eli ihminen päättää millon leikitään ja milloin rauhoitutaan. Me ei (ts lähinnä Kiki) oikein rauhoituttu - Kiki puri mua, venkoili tai haukkua käkätti. No, ehkä se vähän rauhoittuikin.
Palkkausta. Namilla (kädestä ja heittämällä). Heittämisversio ei toimi vielä kovin hyvin ts pitää tarkkaa katsoa mihin heittää, että Kiki hoksaa sen sijainnin eikä mene tuuskaamiseksi.
jahas, tämäkin juttu yrittää jatkua joskus. hektistä tämä elämä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti