Illalla allekirjoittanut hyppää Activen bussiin ja huristelee kohti Helsinkiä. Viikonloppu vietetään hyvässä seurassa nauttien agiliitelyn hurmasta yleisön puolella eli katsellen Agilityn MM-kilpailuja Helsingin jäähallissa.
siitä, että Neminkin karva tippunee taas piakkoin pois oli havaittavissa eilen, kun koiran selässä oli muutamia irtotuppoja... Sopivasti tietty kun on pari näyttelyä tiedossa lokakuulle. Karvantiputtamisaloittelu kuitenkin sillä tänne ylös, että voin tarkkailla onko juoksun aloittamisen kanssa taas jotain tekemistä näiden karvojen suhteen.
Tämän kertaiset tokotreenit olivat nurmikolla agikentän ja mökin välittömässä läheisyydessä, koska tokokentän valot eivät toimineet.
Paikallaolo otettiin niin, että oltiin näkyvillä. Ensin Merri lähti perääni, kun kävin palauttamassa sen paikalleen, pysyi ihan hyvin. Mutta nousi kun tulin vierelle, tai noh, ei ihan heti, mutta ennen kuin kuului "käsky". Sitten tein vähän maahan -sivulle, treeniä...
Emman valvovan silmän alla otettiin luoksetuloa ja seuraaminen. Luoksetulossa tein yhden harhanäytön, ja muut heittelin pallon heti. Mielestäni Merrin pysähtyminen on parantunut viime viikkojen aikana. Mutta liike on siltikin hieman "herran haltuun" joten saas nähdä kuinka meitin käy Jyväskylässä..
Seuraaminen meni tosi hyvin! Merri piti (tai ainakin lähes) koko ajan kontaktia ja oli hyvin menossa mukana. Vieläkin kaikki mun käännökset ei ole tarpeeksi skarppeja (teräviä), ja mä kävelen kuulemma jotenkin kummasti vinoon ("käännyn" koiraan päin) vaikka en edes katsonut koiraa. Perusasennot vinoja.. kuinkas muutenkaan.
Itsekseni tein pimenevässä illassa kaukoja (palkka joko suoraan istumisesta tai istu-maahan ja palkka), liikkeestä seisomista - jossa naksuttelin tuota seisomista.. Tää oli parantunut ihan kamalasti, huippua! Ja muutaman kerran lähi etäisyydeltä (viis metriä?) luoksetuloa niin, että heitin namin (puolikas lauantaimakkarasiivu) palkaksi - toimi tosi hyvin! (siis ensin pysäytys ja vasta sitten palkan heitto)
Tänään päättyi sitten Haukkiksen kesä-kausi Merrin osalta. Kiitoksia Jonnalle haastavista treeneistä ja hyvistä kommenteista kesän aikana
Tämä kertaisen harkan aloitus oli samankaltainen kuin viimeksi kun olin harkoissa, eli sik-sak-hyppelyä. Jossa alussa tein pari valssia ja loput hoidin takaaleikkauksilla, joissa sai tehdä aika voimakkaita haltuunottokäskytyksiä jotta sain Merrin ajoissa kääntymään oikeaan suuntaan. Eihän se supersujuvaa ollut, mutta yllättävän hyvin sujui kuitenkin.
Jatkoradassa oli monta kinkkistä kohtaa, esim miten ohjata koira a:n sijasta putkeen (joka meni a:n alta) niin, että ehtii itse juoksemaan putken suun ohitse ennen kuin koira tulee putkesta... Tai miten saa koiran hakemaan seuraavat hypyt oikein eikä viimeistä takaahyppynä.. Miten koiran saa puomilta putkeen (joka oli ko kontaktin alla). Putkelta a:lle koira lähti ihan hyvin, joten ei tarttenut mua matkaansa avustamaan ja loppu menikin jo ihan nätisti.
Hiki tuli reenatessa, mutta ihan kivasti Mersu jaksoi toistoja...
Haukkiksella reenailun jälkeen kävin nappaamassa Väänäsen Minnan kyytiini ja läksimme ottamaan (ts Minna otti, minä vain yritin toimia avustajana) kuvia koirista. Tässä yksi otoksista (myöhemmin luvassa lisää kuvatuksia):
Keskiviikkokin alkoi koirien kannalta mukavissa merkeissä, eli heti aamutuimaan suuntasimme Haukkikselle. Jälleen napattiin Pirkko & Nucca seuraksemme.
Tehtiin eteenmeno harjoitus aita - aita - suoraputki - aita. Jota harkkasin molempien koirien kanssa. Nemi eteni joka kerta tosi hyvin - esteiden kautta palkalle. Merri jätti ekalla kerralla menemättä putkeen, joten käskytin sitä ensin putkeen ja sitten eteen, jolloin meni ihan hyvin. Lisäksi tehtiin Nemille kerran niin, että otinkin sen toisesta päästä vastaan - ekalla kerralla se tuli ekasta hypystä ali (rima oli korkeimmassa kohdassa), mutta kun madallutin estettä niin tuli ihan hyvin kaikki esteet.
Lisäksi tein molempien kanssa pujotreeniä. Ja havaitsin, että Merri kyl hakee pujon ihan hyvin jos mun näyttö vaan on selkeempi eli se tietää mitä siltä haluan. Ja että Nemille avokulma on vielä aika vaikea. Toiselta puolen hakee ns yhtä vaikean kulman paremmin.
Puomi harkka päättyi lyhyeen, sillä kun rupesin kannustamaan (ja Nemi kiihdytti menoaan) koiraa esteellä niin sen tassut rupesi liukastelmaan... tällä kertaa koira pysähtyi kontaktille (ei tassuja maahan). Siitä palkka eikä uusintaottoja kun este kerta oli sen verta liukas.
A:lla kuitenkin otettin pari toistoa, jotka sujuivat ihan normaalisti.
Tiistaiaamuna kävin koirien & Pirkon + Nucan kanssa Haukkiksella.
Otin pari pujottelua molempien kanssa ja tällaista:
eli pussista suoraan jatkoa eteenpäin hypylle, palkalle ja putkesta suoraan jatkoa hypyn kautta palkalle. Lisäksi lähetin Nemin putkeen, ja sieltä pussin kautta eteenpäin, hyvin onnistui sekin, varsinkin sitten kun ohjaaja piti enemmän ääntä koiralle sen ollessa putkessa...
Lisäksi otin Nemille paikaltaan hypylle lähetystä (about 5 metristä) ja niin, että käskytyksellä ja käden näytöllä se hyppäsi samalla vauhdilla tuon toisenkin hypyn. Tätä otettiin ns molemmin puolin, eli kummallakin kädellä.
Ja sitten puomia, yksittäisenä. Ekalla kerralla koira stoppasi kokonaan kontaktille (eli ei etujalat maassa). Siitä palkka ja uusiksi, tällä kertaa muistin kannustaa/kehua koiraa ja muutos oli silminnähden havaittava: vauhdikkaampaa menoa, parempi pysähtyminen ja tassut oikeassa osoitteessa! Tämä vielä kerran uusiksi, taas yhtä hienolla suorituksella, ja sitten asia hautumaan (en oikein tiedä montako toistoa kannattaa samassa sessiossa ottaa).
Lopuksi vielä a:lle. Ensin pysähtyi hyvin, mutta kun kiljahdus-kehuin niin lähti liikkeelle. Sitten uusiksi, ja Nemi kyl pysähtyi ja pysyi, mutta tuli tehtyä havainto, että a:lla en voi (vielä) liikkua niin paljon siis etäämmäksi esteeltä kuin puomilla. Ja tästä syypäänä olen itse, sillä a:lla olen harkannut paljon yksikseni... jolloin olen helposti jäänyt a:n sivulle hihnan kanssa - siinä stoppi vaiheessa. Sen jälkeen kun koira käskyllä on ollut paikallaan olen kyllä liikkunut eri paikoissa.. Puomia taas on harkattu niin että en ole itse pitänyt hihnasta, joten olen ollut vapaampi itse liikkumaan missä sattuu - joten Nemi on siihen jo paremmin tottunut. Toinen juttu mikä a:lla on, on se, että koira on aika laidassa sitä estettä - sillä mun puolella. Onneksi pysyy kuitenkin esteellä.
Päätin pienen kisaturneeni Nemin kanssa eilen Tornioon, jossa oli viikonlopun aikana ns Ruskaralli - kuusi starttia kaikille luokille. Molempina päivinä oli yhdet hyppärit, joille osallistuin Nemin kanssa. Lauantain hyppärin oli laatinut ja tuomaroi ruotsalainen Anders Berqvist ja sunnuntain Eija Berglund.
Lauantaina hyppäsin samaan autoon Matin ja Tuijan (sekä Lulun & Karkin) kanssa, kiitoksia molemmille mukavasta seurasta Tuijalle kiitoksia Nemin sunnuntain radan videoinnista ja Matille onnittelut nollista!
Lauantain rata alkoi pelottavalla suoralla, kun pähkäilin minne asti voisin mennä niin onneksi Pirkko esti mamoiluni ja sain kokeiltua sitä että kävelin kauas kauas koirasta... (aita, aita, putki, pituus, aita - alkoi rata, esteet eivät olleet täysin suorassa linjassa). Toinen rima tippui kun koiralla oli kiire luokseni, mutta se meni sinne putkeen! Ja pysyi siellä istumassa vaikka kävelin niin kauas
Hetken aikaa homma rullasi tosi hyvin, mutta sitten kun tuli kolme putkea peräkkäin niin keskimmäiseltä Nemi ensin kieltäytyi. Sitten hetken päästä tuli pujottelusta virhe (tuli pois vähän ennen loppua) - jonka ihme ja kumma sain korjattua (siis vain sen lopun, enkä aloittanut koko estettä uudestaan). Sitten olisi ollut vain loppusuora eli kaksi putkea ja hyppy. Putket meni hienosti, mutta hypystä koira tuli ohi. Siinä vaiheessa tuntui, että oli jo niin paljon virheitä alla.. joten en viitsinyt enää viedä koiraa takaisin ottamaan sitä hyppyä ... eli kaippa tuo oli tahallinen hylky.
Kiitoksia Kirsille radan videoinnista ja onnittelut Tinon noususta kolmosiin.
Sunnuntaina nukuin hieman pidempään ja ajelin itsekseni (tällä kertaa Merrikin mukana, kisaturistina) Tornioon. Aikataulut olivat hieman edellä, joten liikoja ei tarvinnut odotella ykkösten hyppyradalle pääsyä. Sopivasti kerkesin lenkittää koirat, kasata häkit ja katsella radan valmistumista.
Rata näytti aika hankalalta.. ei ollut kovin suoraviivaista tahi helpoin näköistä Eija halunnut ykkösillekään tehdä.
Muuten meni ihan kivasti, mutta mun käskyt oli niin niin myöhässä, koira teki ihan mahdottomia kaarroksia. Joihin varmaan paloi aikaa paljon. Tykkäsin kuitenkin kun koiralla oli selkeesti menohaluja
Tulos -2,22 sij.3/12.
Lauantaina ennen omaa suoritusvuoroa kävin tekemässä pientä reeniä lämmittelyesteillä. Ensin jotain hyppelykuviota ja sitten a:ta. A ensin kertaalleen hihnassa ja sitten kahdesti irti. Kaikilla kerroilla tuli just sellainen suoritus kun halusinkin. Ihanaa. Siis kun tuolla kuitenkin oli sitä häiriötä... niin Nemi siltikin pysähtyi just sinne minne pitikin ja just niin kuin pitikin ja pysyi kunnes vapautin sen.
Tuon jälkeen mulla oli niin hyvät fiilikset, että mulle riitti jo sekin ... tuon reissun / päivän antimiksi Pienestä voi ihminen olla onnellinen
Näköjään Merri on laitettu tokottamaan hallissa sunnuntaisin. Vähän paha, kun on sen verran viikonloppuisin menoja... Noh, jospa ne talvelle hieman vähentyisivät. Näin äkkiseltään tiedän jo, että ensimmäiselle treenikerralle en pääse kun ollaan silloin Jyväskylässä (lappalaiskoirien erkkarissa), tai matkalla sieltä pois. Samoin en pääse lokakuun kolmantena viikonloppuna kun olen silloin Nemin kanssa Norjassa.
Nemillehän en hakenut tokotuspaikkaa nyt ollenkaan. Kuitenkin se pentuprojekti rikkoo vuoden, joten tokotus jää tauolle -tai sen varaan mitä kotona saan sitä reenittyä.
Hirvittävällä aikataululla kaahasin eilen töitten jälkeen Martinniemeen (jossa oli Active Dogs ry:n järjestämät epäviralliset agiliidot, jotka tuomaroi Anna Kilpiä), pois tieltä risut ja männynkävyt, täältä tullaan. Blaach, olisi varmaan ollut parempi mennä reenimään Haukkikselle, mutta näin nyt kuitenkin tällä kertaa.
Ilmoitin Nemin mölliradalle ja Merrin kilpaileviin.
Möllien rata näytti kutakuinkin tältä:
Katseltuani hetken rataa päätin, että ohjaankin Nemin pussin sijasta pujotteluun. Ennemmin siihen vauhtitreeniä kuin pussiin (vaikka eipä kait sekään mikään mitätön este ole). Jätin koiran alkuun ja tulin putken vaiheille asti josta lähin liikkelle. Kutoselle asti meni ihan hyvin, mutta sitten jäin vissiin haaveilemaan tai jotain, koska ohjaus seiskalle ei ollut ajoissa - tahi oikeassa paikassa joten siitä kielto. Pujoon lähti ihan hyvin, muurin kohalla oli pieni tökkö kun leikkasin. Vikan putken jälkeen persjättö ja loput hypyt muuten ihan hyvin, mutta ehkä vähän turhan pitkällä kaarteella.
Koska mölliradalla ei tullu hylkyjä niin Nemin tulos oli 15 (10 hylystä plus kielto) ja ihanneajan ollessa 42 Nemille tuli -10,97.
Merrin kanssa koitin kirmata kilpailevien radan, joka meni ihan täydeksi kaaokseksi. Siitä onkin tosi kauan aikaa kun noin kaoottisesti on mennyt. Hylkyjähän on kyllä tullut, mutta yleensä ns hyviä hylkyjä. Tässä ei ollut kyllä mitään hyvää... Tai noh, ite ohjasin sen siinä yhellä kohtaa väärälle hypylle kun juoksin estettä kohti - tai luulin juoksevani sille viereiselle esteelle. Sitten koira tekikin mitä tahto.. Eikä edes loppusuora onnistunut, ei irronnut ei sitten millään eikä yhtään. Olisi pitänyt viedä palkka sinne, olisi ja olisi.
Maanantaina en ollut Nemin kanssa tokoharkoissa kun tuntui, että tarttin itelle välipäivän treeneistä yms koiramaisista menoista.
Eilen oli tullut viestiä, että Nemi saa edelleen agiliitää Activella. Harkka-aika aikaistui tunnilla eli on 30.09 alkaen (16.12 saakka) tiistaisin klo 16.00-17.00 Ryhmä ilmeisesti vaihtui osittain.
Okk:n tokoryhmistä ei ole kuulunut vielä mitään tarkempaa (päivää, aikaa, kouluttajaa tai harkkakamuja).
Tänään ajelen taas Martinniemeen, kun siellä on agiepikset. Eli normaali Merrin keskiviikon aktiivi-ilta jää väliin. Tai ainakin on hieman erilainen.
"Kauanko aiot pitää Nemiä hihnassa kontakteilla?" "Milloin te alatte OIKEASTI kisaamaan?" "Odotatko siihen asti kunnes Nemi on vanha ennen kuin päästät sen irti kontaktiradoille?"
Siinä muutama kysymys, joihin olen saanut vastailla viime aikoina. Oikeastihan, tuollakin tavalla, kontaktit voisi opettaa paljon nopeamminkin kuin mitä meillä tässä operaatiossa on mennyt, ja tulee vielä menemään. Mutta aiemmin tässä blogissakin esitetyistä syistä johtuen minä en vain voi juosta koiran kanssa puomia – hidastaisin tarpeettomasti koiran vauhtia, joka todellakaan ei ole tarkoitus. Joten olen tarvinnut puomin harjoitteluun aina jonkun nopeajalkaisen avustajan.
Toisaalta on ollut varsin hyväkin, että kontaktit eivät ole olleet radoilla sotkemassa menoa vaan ollaan saatu keskityttyä muuhun menoon, muihin esteisiin, etenemiseen ja itse ohjaukseen. Kyllä me vielä keretään sotkemaan ne kontaktitkin sinne zempaloihin.
Tiistaina kävin Marin luona Martinniemessä kontaktisulkeisissa. Aiemmin olin pohtinut jaksaisiko Nemi työskennellä tuntia (aiemmilla tunti-yksäreillä työskentelimme puoli tuntia kerrallaan, Nucca kun reenasi välissä), mutta aika meni hyvinkin äkkiä ja Nemi jaksoi oikein hyvin.
Ensinnä kuitenkin pohdintoja pujottelusta. Luultavasti niillä kerroilla kun Nemi on tullut liian varhain pois pujosta edessä ei ole ollut palkkaa vaan olen palkannut sen itse ja ehkä joskus erehdyksessä palkannut sivulle tai minulta (tämä on kyllä tosi harvinaista kyl olen pyrkinyt siihen, että heitän sen palkan enkä palkkaa kädestä (pujossa siis)). Eli jatkossa palkka edestä – eli koiralle tavoitteena eteenpäin meno. Välillä rataharkan yhteydessäkin palkka pujon jälkeen.
Tunnin aikana käytiin kaikki kontaktit lävitse. Aloitettiin a:sta, jolla näytin miten ollaan tehty ja missä vaiheessa ollaan menossa. Koira oli hihnassa. Ihan täydellinen pysähtyminen, mun ei tarvinnut vaikuttaa yhtään hihnan kanssa suoritukseen. Hyvä hyvä. Koira irti ,ja läpi juoksu – siitä muistutus ja uusiksi. Heti nappiin. Pari toistoa ja tämä ns kunnossa. Teimme harkkaa niin, että esteen edessä oli namikuppi, jossa ei ollut palkkaa. Kun koira pysähtyi niin kehuin sitä ja kävin viemässä palkan kupille ja sitten vapautin koiran. Tää olikin hyvä juttu, siis että tuon palkan kanssa voi toimia noin. Nyt pystyn sitten itseksenikin harkkaamaan ko estettä niin, että koira on irti. Pitää vaan ruveta vaihtelemaan sitä, missä käyn kun koira odottaa esteellä. Eli pitää itse liikkua ja koiran töröttää esteellä kunnes se vapautetaan palkalle. Joskus sitten miljoonien toistojen jälkeen voin myös käydä palkkaamassa koiran myös kontaktille, mutta pääsääntöisesti sinne kupille tai jok tap eteenpäin esteeltä.
Seuraavaksi oli vuorossa puomi, joka ei ole niin hyvin hallinnassa kuin a – mikä tietysti on selviö, koska sitä on treenattu paljon paljon vähemmän kuin a:ta. Ensin taas hihnassa, koiralla oli kyllä kova hinku esteelle. Hihnassa meni ihan hyvin. Mutta kun päästettiin irti niin taisi tulla läpi.. vai jäikö se sinne kontaktille kokonaan eikä pistänyt etutassuja maahan? En nyt satavarmaksi muista tätä. Joka tapauksessa, homman nimi oli se, että useat koirat kuulemma tekevät sitä, että kun ne päästää irti tekemään puomia niin tassut ei ihan heti löydä paikkaansa maasta. Kun vauhti kasvaa irti ollessa (kasvoi silmin nähden Nemilläkin) niin ei ehdi vielä miettimään niin paljoa että pysähtyisi tismalleen oikeaan paikkaan. Eli tästä ei tule huolestua eikä ruveta korjailemaan eikä syyttelemään koiraa. Eli palkkaus normaalisti, sitten jos ne etutassut osuu maahan niin superpalkka ja hyper-kehut. Ja näinhän se Nemikin teki heti seuraavalla kerralla, joten päästiin kehumaan koiraa kunnolla.
Sitten tehtiin muuria ja a:ta. Eli ensin lähetin koiran lähes seisovilta jaloiltani muurille, josta täyskäännös puomille. Lähti hakemaan muuria tosi hyvin, ekalla kerralla tuli ohi puomista kun en ohjannut ja varmistanut (katsonut koiraa) kunnolla.
Sitten varsinainen suur-rata (ehheh): a-putki-puomi. Eka kerralla meikä oli ku seipään nielly tai jäykkä paska Kun pelkäsin, että miten tässä nyt käy. Mutta. Nemi teki ihan superhyvän pysähtymisen a:lla. Kehuin sen siinä rauhallisesti maasta taivaisiin ja vapautin putkelle. Ja sieltä ohjasin /käskytin puomille. Puomilla koira pysähtyi ensin kokonaan kontaktille, kun vapautin koiran palkalle niin se siirtyi ensin oikeaan asentoon kontaktilla ja odotti uuden vapautuskäskyn ja tuli vasta sitten palkalle
Jossain välissä otettiin myös keinua. Pidin koiraa pannasta kiinni ja toisella kädellä hihnasta joka oli lyhyellä. Mari pehmensi keinua aluksi ts kolahteluja. Tuttu palkka kippo laitettiin hetken matkan päähän esteeltä. Nemi juoksi vauhdilla keinun toiseen päähän ja pisti etutassut maahan. Koiruus ei välittänyt yhtään mitään keinuvasta liikkeestä. Se ajatteli vain sitä loppua eli tassut maahan ja varmaan vielä enemmän sitä palkkaa
Jotain mitä pitää muistaa:
-Kehu / kannusta koiraa esteellä (varsinkin puomilla ja keinulla, ei kuitenkaan menemene tms muuta epäloogista), koira tulee paljon reippaammin eikä kehuminen kuitenkaan saa koiraa tekemään loppua väärin
-Sano pysähtymiskäsky vain kerran, tai ainakin vähennä sen toistamista/sanomista (joskus se ei kenties tartte sitä ollenkaan –eli ei saisi olla merkitystä sillä äänensävyllä, koiran pitäisi tietää miten este suoritetaan ilman pysäys-käskyäkin)
-Älä rankaise koiraa jos se pysähtyy kokonaan kontaktille (palkka tästäkin suorituksesta, murinat ja palkkaamattomuus vain jos koiralla ei ole aikomustakaan pysähtyä), jos seuraavalla kerralla etutassut on maassa kuten pitääkin superkehu & palkkaa koira
-Koira voi olla irti puomilla ja a:lla muttei keinulle. Keinulle paljon paljon toistoja että koira oppii erottamaan puomin ja keinun toisistaan
-Estekäskyt. Puomi on puomi. A on aa ja keinu on keinu. Keinulla ei tarvita laistenskaan erillistä pysähtymiskäskyä, koira tietää muutenkin mitä lopussa kuuluu tehdä.
Niin ja niihin kysymyksiin omavaltaisia vastauksia. Osittain pidetään Nemi edelleen hihnassa kontakteilla. Agilityradoille ei ole mikään kiire, luultavasti kontaktiradoilla kisataan vasta Nemin pentuprojektin jälkeen.
Mietin pitkään kirjoittaisinko todella tätä kirjoitusta, ja jos kirjoittaisin niin julkaisisinko sen täällä vai jossain muualla vaiko en missään. Mutta menkööt kuitenkin näin, kenenkäänhän tätä ei ole pakko lukea, onpahan itselleni vain eräänlaisten oivallusten läpikäyntiä.
Oivalsin tässä päivänä eräänä, olleeni siitä onnekkaassa asemassa, että kukaan ei kiusannut minua koulu –tai muina – aikoina jalkani takia. Ei siksi, että kenkäni näytti (ja näyttävät) oudoilta, ei siksi että olin aina huono liikunnassa, eikä siksi että jalka nyt näyttää miltä näyttää. Ei normaalilta lainkaan. Sain siis kehittyä ja kehitellä omaa minä –kuvaani täysin itsenäisesti, siihen eivät vaikuttaneet ulkoiset paineet, joita voisi hyvinkin kuvitella olevan jossain vaiheessa lapsuutta/nuoruutta. Toisaalta taas, koska jalkani on aina ollut sellainen kuin on, en ole sitä muuksi edes osannut kuvitella. Se on aina ollut luonnollinen osa minua.
Joskus –kärvistellessäni pahimpien kipujen kanssa joidenkin agikisojen jälkeen – olen pohtinut, että onko kivut lisääntyneet alkaessani harrastamaan agiliitoa? Mutta jos muistelen esim lapsuuttani, niin hyvin usein iltaisin jalkoja särki (tai jalkaa), milloin sitä selitettiin kasvukivuilla ja milloin milläkin. Noista varhaisimmista muistoista en tarkemmin muista, että teinkö päivällä jotain erityisen rasittavaa. Toisaalta taas lapsena kirmasin ihan samalla lailla pihalla kuin kaikki muutkin kakarat eli normi eloa jalka ei häirinnyt (tai en välittänyt siitä).
Ala-asteen lopussa ja yläasteella ollessani harrastimme perheen kanssa paljon laskettelua. Lähes joka viikonloppu oltiin rinteessä, milloin missäkin. Laskettelu oli ensimmäinen juttu mistä muistan todella kärsineeni, siis että jalka oli iltaisin ”murskana”. Silti rinteeseen oli päästävä. Mitenkään hyvä ko lajissa en ollut, mutta silti se oli kivaa ja nautin vauhdin hurmasta Lukion jälkeen en ole lasketellut eikä minulla toisaalta ole ikävä rinteeseen, vaikka nuo olivatkin ihan kivoja aikoja ja niihin retkiin liittyy kaikenlaisia mukavia muistoja.
Jalkani ei ole ikinä estänyt minua luomasta ystävyyssuhteita, se ei ole häirinnyt minua normi-elossa, joten hyvin pitkään en edes ajatellut olevani erilainen. Tiedän, että kaikki tuttuni eivät edes tiedä tästä ns jalkaongelmastani. Ihmiset kiinnittävät eriasioihin huomiota, eikä sitä välttämättä heti ensimmäisenä huomaa. Onneksi olen muutakin kuin jalkani.
Opin jo varhain vihaamaan kenkäkauppoja ja liikuntaa. En ole vieläkään päässyt eroon siitä inhasta tunteesta mikä tulee kun pitää selittää myyjille ”tarvitsisin oikean jalan kengän kokoa x ja vasemman jalan kengän noin kolme numeroa suurempana”, se ilme kun ne miettii, että ”Häh?!” ja sanovat sitten vaivaantuneina ”Ei me voida myydä kenkiä noin” ja se rahanahneus ja oivallus mikä niille tulee, kun sanon: ”jos löydän sopivat kengät niin ostan kaksi paria”.
Inho liikuntaa kohtaan kait tuli epämukavista tuntemuksista koulun liikuntatunneilla. Minulla on selkeitä muistikuvia erilaisista tilanteista kun vain huomasin että yksinkertaisesti jotkut asiat olivat minulle fyysisesti mahdottomia. En vain kyennyt niihin. Samaan aikaan tietysti nämä koululiikunnan iänikuiset jutut kun opettaja valkkasi kaksi super-oppilasta jotka valitsivat vuoron perään (milloin minkäkin lajin) joukkueeseensa jäsenet ja kerta toisensa jälkeen olin se joka ”valittiin” viimeisten joukossa. Koska en liikkunut (pyöräilyä yms paikasta toiseen menemistä lukuun ottamatta) tarpeettomasti niin kuntonikin oli aika huono esim Cooperin testissä en muista koskaan jaksaneeni juosta yhtä kierrosta putkeen… Toisin sanoen minä en ikinä juossut (sen jälkeen kun lapsuuden leikit ja kirmailut jossain välissä loppuivat) minnekään jollei ollut pakko.
Rehellisyyden nimissä on myös mainittava, että osasin käyttää hyväksi liikunnanopettajia jalkani avulla. Luistimet olen esim laittanut jalkaani viimeisen kerran ala-asteella. Luistelu oli jotain ihan mahdotonta minulle, en tiedä olisinko voinut oppia luistelmaan, mutta se sattui niin paljon etten halunnut edes yrittää (ja kosken nähnyt tuossa mitään hauskaa niin todella välitin kivusta). Luistelu oli ehkä se kaikkein selkein juttu, mutta joitain muitakin juttuja taisin selitellä turhan päiten jalallani *kiähHÄHhää*
Näistä oloista lähdettäessä liikuntamääräni lisääntyi selvästi kun hankin koiran, samalla havaitsin, että käveleminen voi olla ihan mukavaa. Ilman sitä syytä, että talutan koiraa, en olisi lenkille lähtenyt. Näillä lenkeillä en kuitenkaan juossut (enkä juokse), joten vaikka matkat pitenivät niin jalka ei sen suuremmin kipeytynyt (kun kävelee tasaisessa maastossa).
Pari vuotta sitten minulla oli puolen vuoden mittainen ajanjakso jolloin kävin hölkkä/juoksulenkeillä. Kokeilin oliko kunto parantunut joistain muinaisista ajoista. Ja olin äärimmäisen tyytyväinen kun jaksoin juosta pari-kolme kilometriä tauotta. Tähän jaksamiseen auttoi suuresti se oivallus, että ei ole mikään pakko juosta nopeasti. Juoksu harrastus kuitenkin jäi, sillä .. tadaa, kuinkas muutenkaan… jalka äityi hyvinkin kipeäksi.
Alkaessani sitten harrastamaan agilityä painopiste oli lähinnä koiran ohjaamisessa eri esteille ja esteiden opettelussa. Ei siinä kuinka vauhdikkaasti edettäisiin esteeltä toiselle. Vasta siis ännännen ajan kuluttua agilityn harrastamisen aloittamisesta aloin juosta agilitykentällä. Tai juosta ylipäätänsä yhtään missään. Aiemminkin olin ehkä kuvitellut juoksevani, ehkä se on vieläkin kuvitelmaa. Ainakin jos katson itseäni videolta niin eihän se juoksemiselta näytä. Siis samalta kuin muiden agiliitäjien liito agikentällä. Tässä sitten tulee se peiliin katsominen ja tajuaminen: minä olen erilainen. Normaalisti liikkuvaa minusta ei saa tekemälläkään. Tästä huolimatta, usein agikentällä minä kuvittelen juoksevani minkä jaloista lähtee.. ja sehän se lienee tärkeintä. Pistän parastani, jalkoja toisen eteen – samalla kun koira lentää esteeltä toiselle. Nautimme yhteistyöstä, näyttipä se muiden silmissä kuinka tökeröltä tahansa.
Sunnuntaina Haukkikselle piti ajella jo sika-aikaisin, 1-luokat aloittivat urakkansa klo 8. Pelipaikalla olin hieman ennen kahdeksaa, joten ehdin pistää leirini pystyyn ja käyttää Nemin lenkillä. Maxien ohjaajat tutustuivat Anne Saviojan laatimaan rataan puol ysiltä. Sitä ennen kerkesin myös katsella miltä rata näyttää ja harjoitella pahimmalta näyttävää paikkaa lämmittelyesteillä.
Hyppy ja kääntö pujotteluun niin, että on pakko mennä "väärää puolta". Hyppy suht lähellä ts koira tulee niin että pujottelu onkin aika äkkiä.. ei paljon varoaikoja tai taiteiluita. Lämmittelyesteillä pujoon menossa ei ollut mitään ongelmaa, eli sellainen kulma onnistui - mutta mutta koira lopetti pujottelemisen kesken hieman ennen loppua. Aina vaan uudestaan ja uudestaan, vaikka välillä otin ilman sitä hyppyä (mutta "väärältä" puolen).
Rataantutustumisessa koitin miettiä miten pääsisin näppärimmin sinne "helpommalle" puolen pujoa, kun toinen puoli ei ota toimiakseen. Jos olisin kiertänyt sen hypyn toiselta puolen (joka oli siis ennen pujoa) niin mitä luultavimmin olisin omalla hirveällä kaarroksella ja liikkeelläni vetänyt koiran maalihypylle.. Sitten suunnittelin, että jos vain koitan taituroida itteni hyppysiivekkeen toiselta puolen väljemmälle tilalle sinne "helpolle" puolelle. Homma jäi vähän "herran haltuun" kun olin sata varma että se miten tuo ois radan kannalta sujuvin ei vain meiltä vielä onnistu.. (johan lämppäriesteetkin sen sanoivat).
Lähdin liikkeelle renkaan tuntumasta, jolla varmistin ko esteen suorituksen. Kolmosen jälkeen Nemi teki valtavan kaarteen - tätä mun täytyy treeniä, että kisoissa osaisin tehdä paljon pienemmät käännökset. Eli käskyt paljon paljon aikaisemmin... Sitten yhtäkkiä oltiin jo siinä pahamaineisessa pujo-kohdassa ja ennen kuin tajusinkaan niin Nemi pujotteli menemään ja mä olin "vaikealla" puolella. Sitten vain ilman suuria riskejä (vedätyksiä) ko este kunnolla loppuun asti ja koira putkeen. Putken jälkeen olin suunnitellut leikkausta hypylle, mutta tajusin ehtiväni toiselle puolen putkea (kait mää persjätön tein). Loppurata olikin vaan jalkaa toisen eteen pistämistä, ja housujen ylös kiskomista (argh!, kesken kipityksen (ei ne ny sentään tippuneet)). (jotku koirat sinkosivat esteeltä 15 esteelle 11)
Eteen -käskyn olisin varmaan voinut antaa jo hitusen aiemmin...
Lopussa hillitöntä tuuletusta! Nemi tuli virheittä maaliin! Ja se pujo onnistu, paljon paljon paremmin kun olisin voinut ikinä kuvitella. Nemi on taitava! Tulos -5,54, sij. 4/21. Nemille toinen merkintä kilpailukirjaan.
Sitten tunteja myöhemmin alkoi Merrin piirimestaruusurakka. Hyppyradalla ensin, jolla oli ihan älytön ihanneaika. Parhaimmat saivat tulokseksi miinus yks tai kaks... Joten meidän seittemän sekunnin yliaika oli itseasiassa varsin kelpo tulos. Tuli meinaan kämmi ennen pujoa, joten kielto siitä ja siinä varmaan palo aikaa.
Sitten agirata, jossa Merri päätti tykätä a:sta. A:n alla meni putki.. ja Merrin mielestä a oli paljon kivempi, joten se suoritti ko esteen kolme kertaa... Tuosta huolimatta (että vaik tuli hylsy) niin meil oli kivaa radalla. Pingoin menemään minkä jaloistani lähti ja annoin Merrin suorittaa mielivaltaisesti (lähes tulkoon) esteitä matkan varralta.
Ei tulosta piirimestaruudesta.
Sitten autoin kisapaikan purussa ja ajoin grillin kautta kotiin, pitihän koirien saada agilitymakkarat (Nemin varsinkin) ja ohjaajan hamppari
Onnittelut vielä Pirkolle & Nucalle agiradan nollasta sekä Nemin "koutsille" eli Marille & Saimalle tuplanollasta ja piirimestaruudesta! Te ootte taitavia
Ensin lauantaina, vain vähän rikki. Sillain että tuntui. Ja sitten sunnuntaina nilkkaan sattu niin että pidin yllä pientä jupinaa iltapäivällä/alkuillasta koko ajan jos liikuin. Paitsi agiradalla.. sillon ei ehtinyt jupisemaan. Merrin vikalla radalla kunto riitti ihan hyvin, kipua en tuntenut kun liideltiin menemään, mutta kun radalta tulin pois niin tuntu että jalat pettää alta. Oujee..
Kotiin ajaessa sattu koko ajan kun vähänkään käytti (liikutti jalkaterää hitusenkin) kaasupoljinta - ja tokihan sitä pitää käyttää kun ajelee.
Noi päivät on, jalan kannalta, oikeesti ihan kamalia. Siis kisapäivät, varsinkin jos erehdyn lupautumaan töihin. Tai vaik en lupautuisikaan, vaan olen paikalla koko päivän - esim tuo sunnuntai eli ensin Nemin startti ja sitten iltapäivällä Merrin startti. Plus koirien liikuttelua vähän sillon ja tällön. Ja eihän sitä paikallaan, tai ainakaan istuallaan paikallaan ole kaikkea sitä muuta aikaa.
Mutta kyllä tää tästä kohta taas lutviutuu. Ajan kanssa. Joten ens viikonloppuna ollaan valmiita kohti uusia taistoja - tosin en kipitä kuin yhen radan per päivä.. joten ehken ole sitten niin "kuollut". Ja toisaalta ei ole omat kisat, joten ei tarvi tehdä mitään.
Viikonloppuna Haukkiksella agiliidettiin kesäkauden viimeisten kisojen merkeissä. Lauantaina oli ensin tavis ratoja ja sitten iltasella joukkue piirimestaruudet. Viikonlopun tuomaroinnista vastasivat vir. tuomari Anne Savioja ja harjoittelija Eeva-Liisa Pohjanen.
Kaukovainion taakse saavuimme Pirkon kanssa kun 1-luokkalaiset olivat lopettelemassa urakkaansa. 2-luokat ja 3-luokkien ekan kisan ajan olimme töissä.
Sitten lämmittelin koiran ja starttasin ekaan joukkuerataani. Ei kovin hyvällä menestyksellä, sillä ohjasin koiran väärään päähän erästä putkea. Ko kohta olisi ollut helppo, tai pitänyt olla. Mutta en varmistanut että koira menisi putkeen vaan lähdin liikkumaan ja näin vedin omalla liikkeelläni koiran sinne toiseen päähän sitä putkiloa
Kävin lauantaina (enemmän) ja sunnuntaina agikisojen lomassa treenimässä Merrin kanssa tokotusta tokokentällä.
Hyppyä - niin että heitin palloa (eli ei takaisin hyppyä vaan sitä että koira irtoaisi hieman kauemmaksi esteeltä).
Luoksetuloa - läpijuoksuja ja pysäytyksiä aina heti heittämällä pallon.
Liikkeestä seisomista - ja siinä nimenomaan sitä seisomista, palkkasin koiran eri vaiheista (namilla tai pallolla) eli pidin sitä seisomassa joko pikku hetken tai pidempään (liikkuen siis itse erinäisen määrän). Ihan kivasti meni. Välillä jopa loistavasti.
Kaukoja - joissa koira oli hieman turhan innokas, joten otin vain yhden tai kahden siirtymän ennen kuin palkkasin jotta koiruus ei olisi kerennyt pomppimaan.
Seuraamisia - jotka menivät melko kivasti. Kontakti oli hyvä, samoin kääntyilyt. Perusasennot nyt vaan ovat persiillään... Vaikka niitä kotona hinkataankin, niin noihin käytäntöihin eivät tunnu yhdistyvän sitten millään.
Varsinkin lauantaina Merri tuntui olevan melki-enemmän innoissaan olevan olonen tokotuksesta kuin agiliidosta. Outoa
Käytiin likkojen kanssa (menossa mukana myös Nucca & Pirkko) Haukkiksella pikkasen treenimässä perjantaiaamuna.
Merrille otin kauempaa lähtemistä (kolme vinksallaan ollutta hyppyä) ja lopetusta a:lle (palkka). Merri meni ihan hyvin, ite piti tarkkaan miettiä mikä käsi on missäkin millonkin.
Lisäksi Merri teki pussi - aita - aita -treeniä, eli tarkoitus saada koira jatkamaan pussin jälkeen matkaa eteenpäin. Palkalle kipitti hienosti.
Nemin kanssa tein myös pussi-harkkaa, hyvin meni sekin.
Lisäksi yksittäisellä hypyllä erillaisia tekniikoita.
Pujottelua, kaukaa lähetettynä niin että jäin lähes paikalleni taakse. Siinä tavassa Nemi meni aika hitaasti pujoon (palkka ei kuitenkaan houkuttele hirmu vauhtiin jos en itse liiku). Kaukaa myös niin, että juoksin itse aika vauhdilla -hienosti sujahti koira pujoon! ja jatkoi kun juoksin edelleen rinnalla/edellä. Pujoa molemmin puolin ja pujoa hypyn takaa. Hyppy oli aika vinossa, joten koira meinasi mennä vääriin väleihin..
Lisäksi teimme aata. Hihnassa nappisuorituksia. Irti ollessa eka kerralla ei pysähtynyt. Ja sitten jo pysähtykin. Ja Pirkko havaitsi, että koira pysähtyy jos mun äänensävy käskyssä on tietynlainen, eli pitää olla jämäkkä (joka on eri asia kuin vihainen) jolloin Nemi toimii...
Tokotreeneissä en leikkinyt Nemin kanssa vaan annoin sen rääkyä kentän laidalla. Huuto yltyi aina siinä kohtaa kun oli mun vuoro mennä tekemään Merrin kanssa jotain..
Normaaliin tapaan aloitettiin paikallamakuulla.
Merri meni käskyllä heti maihin, mutta pomppas saman tien ylös (mikset antanut namia kun menin maahan?). Jätin koiran ja menin piiloon, jossa olin hetken ja palasin palkkaamaan koiran. Kun lähdin taas pois niin koira nousi.. menin pistämään sen takas maahan ja olin mökin kuistilla, osittain piilossa, loppuajan. Koira ei noussut tuona aikana. Mutta kun palattiin, ja olin ensin palkannut koiran maahan, niin sitten se nousi ennen lupaa. Olisi vain pitänyt vapauttaa se sieltä maasta...
Hyppy
Muuten hyvä, mutta vino loppuasento. Plus jäi aika lähelle hyppyä - eli vois harkata taas heittelemällä palloa jotta sais koiran irtaantumaan vähän kauemmas hypyltä.
Hyppynouto
Otettiin vähän malttia, eli että koira pysyis rauhassa mun vieressä (pidin kiinni kaulapannasta). Ja sitten kun katto mua niin käskin hakemaan kapulan. Hyppy ja haku ihan hyvät. Kapulan luovutusta en edes yrittänyt säätää nätiksi. Ts toi sen mun eteen (vinoon, eli ei eteen eteen kuten pk-koirat tekee) josta otin sen siltä ja palkkasin.
Liikkeestä maahanmeno
Hyvä seuruu, meni heti sukkana maahan. Pysyi kun kävin takana, mutta loppuasento oli vino. Niin ja menin ehkä turhan kauas koirasta kun palasin sen viereen (tää on mun säätöä, jos menen ihan sen lähelle niin koira nousee herkemmin ylös ennen lupaa).
Kaukot
Emma kertoi säännöistä ja tekniikoista. Harjoiteltiin maahan-seisomista. Merrin kanssa saa ottaa tosi rauhallisesti, jottei se villiinny ts tarjoaa ties mitä temppuja (mm kierähtelyä). Palkkasin jos nousi oikein seisomaan makuuasennosta. En edes yrittänyt mennä kauemmas tai mitään muutakaan. Merri rupeaa tuossa herkästi esittelemään kaikenlaisia taitojaan.
Lisäksi harjoittelin kapulan pitoa, sekä malttia että sitä että koira pitää kapulaa suussaan eikä välitä vaikka koskisin samalla kapulaan. Ei se kauhean hyvin kestä ..ts mun ei kärsi ottaa kapulasta kiinni, silloin koira tiputtaa kapulan. Mutta käsi voi lähestyä kapulaa ongelmitta. Tosin pitemmän päälle hieman kapula rupeaa pyörimään koiran suussa.
Sitten tein seuruu pätkiä. Muuten hyvä, mutta aina ei istu pysähdyttäessä. Sitten tajusin tekeväni väärin eli suoristin sen asentoa jos se pysähtyessä istahti (vinoon) ja sitten jollain kerralla ei enää istahtanutkaan. Eli erikseen ne suoristelu, suorat perusasento reenit ja erikseen seuraamiset. Jos teen tosi pitkän seuraamisen ilman käännöksiä tai rytmin vaihdoksia niin koira tarjoaa välille jonkun muun liikkeen. Kuten vaikka seisomisen. Minkähän mittainen pisimmillään avossa on yks pätkä seuruuta?
Ai niin. Ollaan mahduttu (koko ryhmämme on) talveksi tokoryhmään. Mutta kouluttaja vaihtuu, samoin harkkakaverit. Ryhmästä ja päivästä ei vielä mitään tietoa (mitä nyt että tokot on kuulemma torstaisin, perjantaisin ja sunnuntaisin).
Kyllähän se Mersukin sai eilen agiliitää, vaikka Nemi olikin mukana ja jotain agiesteillä teki.
Ryhmän rataharkka näytti tältä. Ts se alku oli tämänkaltainen:
Siinä missä muut juoksivat lujaa valssaten (& peruuttaen) joka välissä, päätin jo heti alkuunsa etten tee noin. Koska se nyt ei vaan luonnistu meikäläiseltä niin sutjakkaasti. Satamiljoonaa valssia peräkanaa, ei kiitos.
Eli otin koiran vastaan 2-esteeltä valssi väänsin sen kolmoselle (vähän kuin takaahyppynä) sitten vielä valssin tyngällä neloselle ja loput leikaten. Ainut vaan, että ekalla kerralla koira ei mennytkään 6-hyppyä ja juoksi putkeen, jonka takaa löysi nakin. Joten voi sitä komennuksen määrää kun se tajusi, että putken jälkeen olisi namia tarjolla. Mutta että namia ei saa ennen kuin on tehnyt työn kunnolla. Aika monta ottoa piti ottaa, että homma pelitti - ja käskytys oli jo aika voimakasta. Kyllä se koira tekee, kun sille tarpeeksi ponnekkaasti sanoo (vaikka se samalla hieman protestoikin ja jurmuttaa).
Tuota pujottelua mietittiin, että miten Merri toimii. Eli kummalla puolella putkea mun pitää olla. Otin heti alkuun hieman vaikeammin eli olin putken oikealla puolella. Mutta ei siinä kohtaa ollut Merrillä mitään ongelmaa, eli hienosti sujahti pujoon. Ja sitten! Oli hiljaa kun pujotteli (vaikka aikasemmin oli rääkynyt vaikka kuinka).
Myöhemmin radalla olleet leikkausta vaativat kohdat toimivat tosi hyvin. Eli suotta syyttä sitä enää pelkään Merrin kanssa A:lla ei pysähtynyt, kun ei ollut sitä namia - eli sen kanssa pysyy ihan hyvin kontaktilla, muutoin tuloo läpi. Lopussa irtosi ihan hyvin kun sanoin "eteen", mutta sen sanoin hieman turhan myöhään. Selvästi kuulemma kiihdytti vauhtiaan kun tuon sanoin, eli aiemmin vaan ko käskyt käyttöön (jos radan mukaan voisi sanoa).
Nemikin oli mukana Merrin aktiivi-keskiviikossa. Otin Nemin kanssa pari kertaa pujottelun, ensin vinottain olevan hypyn takaa - eli kepeille meno oli vino. Ei mitään ongelmaa ja pystyin juoksemaan vierellä. Sitten niin että lähetin kepeille ja leikkasin takana "väärälle" puolelle - ei ongelmaa siinäkään. Kyllä se osaa, jos vain haluaa.
Sitten tein a:ta, remmissä ok, mutta kun otin kerran irti remmistä niin ei pysynyt kontaktilla. kerpele.
Sitten tein yksittäisellä hypyllä takaakiertoja ja sitä "varpaat vääntyy tuonne" -juttua. Jälkimmäinen tuntui edelleen vaikealta. Ts en tiedä yhtään teinkö sinne päinkään kuin mitä piti.
**
Ai niin, noilla viime aikaisillä metsälenkeillä mä oon hokannut tekeväni Nemille pois päin kääntöjä / lähetyksiä, tai millä nimellä niitä ikinä haluaisikaan sanoa. Eli kun se tulee miljuunaa mun luo (hakemaan namia), niin lähettelen sitä kädellä eri suuntiin ("saa mennä" tms). Sitten on tietty kierretty niitä puita...
Nemin agiharkat. Valmennusryhmän ekan pompsin vikat treenit.
Voe äly Agility on vaikeeta; "tää käsi niin kuin menis tuonne, ja sitten lähes samaan aikaan, mutta ei ihan, mutta niin kuin hetken päästä mutta kuitenkin ajoissa, toinen käsi ois niin kuin näin. ja samalla muttei kuitenkaan samalla hetkellä jalat menis niin kuin tuohon suuntaan vaikka kroppa näyttäskin tonne päin" Siis niinkuin HÄH?!? Sama uusiksi, ja vielä kolmannenkin kerran rautalangasta väännettynä -kiitos.
Kiitos, Mari, kärsivällisyydestäsi.
Ensin yhdellä hypyllä hypylle lähetystä niin, että koiran puoleinen käsi lähettää koiraa hypylle. Ja jossain kohtaa jalat kääntyy, mutta kroppa näyttää vielä eteenpäin. Ja sitten vaihtuu ohjaava käsi, jotta koira tietää kääntyä / tulla takaisin ohjaajan luo. Nemi lukee mua ihan hyvin, mutta minen vain osaa. Oli kyllä kerralla tyhmä olo eilen. Eli ne mun varpaat ei käänny sinne minne pitäs - tuli vähän sellainen liikutantunti-fiilis (minen nyt vain pysty tähän), josta en tiedä oliko se totta vai tarua. Siis että tuliko oikeesti rajat vastaan, vai kuvittelinko vain enkä siksi tehnyt kunnolla? Pitänee reeniä tuota yksikseen, jos saisi hahmotettua homman paremmin.
Sitten pieni ratatreeni: putki-aita-poispäinkääntövääntö-aita(-aita). Tääkin oli vaikee. Ekan hypyn kohdalla (ajoissa koska muuten koira lukitsi jo seuraavan hypyn), koira haltuun vastakkaisella kädellä. Vääntö hetken (tässä tapauksessa) oikeelle ja sitten samalla (eli oikeella) kädellä hyppy. Me lopetettiin tuohon, muut jatko vielä yhden hypyn lisää.
(oisko tässä reenissä pitäny peruuttaa jossain kohtaa? joo vissiin jos ois jatkanut viel sen yhen hypyn, jolloin ois peruuttanut koiran sille hypylle mille me lopetettiin ja sitten jatkanut ite etiäpäin ja ohjannut koiran sinne vikalle hypylle)
Sitten tuo sama niin, että otettiin yks hyppy lisää alkuun ja tehtiin putkella persjättö. Tällä kertaa keskityin kunnolla, joten saatiin heti suoraan nappisuoritus :)
Sitten tehtiin vielä ratatreeni, jossa otettiin käytännössä (mutta kuitenkin rauhassa palkaten) se peruutus ja koiran pysäytys & kääntö pienestä kulmasta mitä viime kerralla harkattiin (itse selkä kohti estettä, koiran pysäyttäminen ennen estettä ja palkkaus ja rauhassa ohjaus esteen yli ja matka jatkuu..).
Eli rata alkoi kolmella suorassa linjassa olleella hypyllä, joissa en saanut ottaa etumatkaa (höh), sitten mutkaputki -jonne koira lähti hyvin mutta minä saattelin ihan turhaa, kun olisin voinut mennä sukkana seuraavalle hypylle odottamaan (selkä kohti hyppyä). Siitä tuo pysäys-palkkaus-jutska, kääntö hypylle ja käskytys putkeen (eri kuin aiempi putki). Sitten ite putken suulta mukaan/matkaan kohti hyppyä, jossa leikkaus.
Hyvähän se on, että minäkin oppisin noita vartalo-ohjauksen saloja. Mutta on ne vaan vaikianoloisia.. toisaalta taas valssitkin olivat vaikeita kun niitä sillon aikoinaan ihan ekaa kertaa harjoitteli (heh, enhän minä osaa vieläkään niitä kunnolla eli ajoissa.. etten pysäyttäisi noiden menoa ;))
Agiliitelyn jälkeen käytin koirat vielä metsässä juoksemassa. Joten eiliselle tuli ihan hyvin kaikenlaista koirille (päivällä saivat nuuskuttaa Raahen rantoja ja kahlailla hieman meressä).
Maanantai-iltana Nemin ryhmän tokoharjoituksissa oli hyvin vähän koirakkoja paikalla (taas). Ja kun aikaa oli niin tehtiin kaikki alokasluokan liikkeet.
Luoksepäästävyys
Kun "tuomari" (tästä lähin jutussa T) tuli niin nousi ja meni ystävällismielisesti tervehtimään T.tä.
Paikallamakuu
Hyvä maahanmeno. Ehkä oli aavistuksen levoton ts pää pyöri, mutta pysyi kyllä niillä sijoillaan. Ennakoi loppuistumisen.
Seuraaminen hihnassa
Pidin tällä kertaa hihnaa vasemmassa kädessä, mutta sitä tarvii reeniä lisää. Ja kuulemma hihnanpituus ei vieläkään kelvollinen, eli oli liian kireellä hihna - ei kyllä tuntunut siltä, mutta ehkä muut näkee sen paremmin. Itse seuraaminen oli erinomaista, käännökset hyviä ja koiruus istahti, kuten tapana on, pysähdyksissä. Mutta kun tuli juoksuosuus niin rupesi riekkumaan. Paljon paljon lisää juoksemista koirulin kera.
Seuraaminen taluttimetta.
Edellisen toisinto. Hieman ehkä huonompaa se perusseuruukin -en muista enää..
Liikkeestä maahanmeno
Ei tainnut mennä ekalla kerralla maahan vaan seisoi, en yhtään varmistellut koirulin tekemisiä. Toisella kerralla hyvä. Tokalla kerralla ei edes ennakoinut loppuasentoa.
Luoksetulo
Pysyi hyvin paikallaan. Tuli vauhdilla luokse. Ja suoraan perusasentoon. Ei olisi voinut olla parempi :)
Liikkeestä seisominen
Otti muutaman askeleen ennen kuin pysähtyi. Muuten hyvä.
Hyppy
Hyppää yli ja kiertää saman tien takaisin luokseni. Blaach..
Seuraamisessa sen muistin, mutta jättävissä liikkeissä en. Eli Nemin seuruu on paljon parempaa jos en painosta sitä eli kyttää pysyykö se varmasti sivulla.
Vietettiin viikonloppu Haaparannassa kisaten ja Keminmaassa yöpyen. Tuomaroinnista kisoissa vastasivat Ritva Herrala ja tuomariharjoittelija Eeva-Liisa pohjanen.
Ens alkuun täytyy sanoa, että oli kivat & leppoisat kisat, mitä nyt aikataulu hieman heitti (oli jäljessä siis). Mutta mikäs siinä kun oli lauantaina aurinkoinen ilma (tarkesi kisata teepaitasillaan) eikä sunnuntainakaan satanut vettä vaikka oli hieman pilvisempää. Tunnelma oli mukava, kiitoksia mainiosta seurasta erityisesti Oulun & Rovaniemen seudun agiliitäjille
Kisajärkkä Hapiksessa oli molempina päivinä 3-3-2-2-1-1. Eli pitkät oli päivät kun kisasin molempien kanssa. Siellä oli siis yks hyppäri kaikille luokille (molempina päivinä), joten kisasin aamusta Merrin kanssa kaks rataa ja iltapäivästä Nemin kanssa yhden.
Viimeisin liitely oli sunnuntaina Nestorin kanssa. Kyseessä oli Eeva-Liisan laatima hyppyrata, mikä näytti vaikealta. Mietin jo pelkästään alkua, miten ohjaisin Nemiä. (Nemi katseli lähdössä taivaalle, oli ihan sen oloinen että oli ihan muissa maailmoissa... koitin sitä vähän oikoa katsomaan eteenpäin mutta siinä se vaan unelmoi.. pysyi kyllä hyvin paikallaan ja onneksi lähti liikkeelle, oikeaan suuntaan, esteitä suorittaen kun käskin )
Rata alkoi viidellä hypyllä (viides muuri), jotka oli heitelty kentälle sikin sokin. Ensin meinasin, että jos oisin mennyt kaikki oikealta puolelta, mutta kun ne olivat niin vinkselis vonkselis niin tuumailin sitten, että en saisi koiraa hyppäämään kaikkia kun hyppäisi kuitenkin niin kauas kolmoselta, että menisi nelosen ohi. Päädyin sitten leikkaamaan. (ja lähtemään siis vasemmalta puolen ens alkuun) Mutta eipä sekään onnistunut, taisi mennä koira muurin ohitte (harmi kun tästä radasta ei oo videoo niin en voi tarkistella mikä siellä oikeesti meni pieleen), josta siis kielto.
Sitten mutkailuputkeen, ja hyppy ja kepeille. Keppikulma oli kamala (viistohyppy josta käännös vasempaan), näin jälkiviisaana voisin sanoa että mun ois pitänyt pistää jalkaa enemmän toisen eteen ja mennä hypyn toiselle puolelle (oisinkohan ehtinyt?) kun koira oli putkessa.. eli jonnekin sinne pujon alkuun ja yrittää syöttää (sylkkäröidä) koira sieltä pujoon. Noh, jok tap koira ei ymmärtänyt mua ja rupesi nuuskuttamaan maata. Tässä meni aika tovi, ennen kuin sain koiran kuulolle ja sinne pujotteluun. Mutta kun sinne sain niin Nemi vihdoinkin heräsi ja homma rupesi pelaamaan.
Loppurata olikin sitten IHAN SAIRAAN SIISTIÄ menoa
Yllä omituinen kuva radasta. Nuo aita ja pituuskin oli niin, että pituuden takana piti leikata, koska jos oisin ottanut aidan vasemmalta puolelta niin koira ois varmaan mennyt pituuden vierestä. Noh, jok tap tää onnistu noin. Kun sain koiran pituudelle ja käännyin ite (käskyttäen) niin Nemi lähti lentoon! Se vaan irtosi ja meni noita hyppyjä (en muista/tiedä onko tuossa kuvatuksessa oikea määrä esteitä) ja mä koitin käskyttää ja tulla perässä. Siinä kohtaa missä homma ei jatkunutkaan eteen ts tuli käännös oikeelle kohti maalisuoraa niin tuli jonkinlainen pyörähdys. Koira ei ehkä tiennyt, että mikä hyppy se nyt pitäs hypätä kun hyppyjä oli joka puolen. Noh hyvä noin, koska mä sain koiran kiinni eikä tuosta tullut virhettä ja sain lähetetyä sen loppusuoralle. Jonne se myös LENSI eli IRTOSI! AIVAN ÄLYTTÖMÄN MAKEETA ihan SANOINKUVAAMATTOMAN UPEETA!!!
[ja jos joku ei vielä tajunnut, niin tää oli sitä huumetta ]
(tulos oli siis kymppi plus yliaikaa 4,23. sij.8)
Ja kun mää vihdoin tulin maaliin (jossa koira jo oli) niin taisinpa pikkasen hihkua Ja olo oli sellainen, että näITTEKÖ kuinka hienosti MUN KOIRA IRTOSI?!? Aivan sama noista muutamasta virheestä ja tuloksesta. Makiata, makiata.
Ritvan rata. Hyppäri. Luulin, että selvittiin kiellolla, mutta Merri oli sössinyt jotenkin pujottelun (jota en hokannut sössimisvaiheessa), joten tuloksena hyl.
Lauantai. Merrin toka liitely:
Ritvan rata. Normi kontaktirata. Heitin koiran takahypylle.. kun ei pitänyt, enkä tapani mukaan hokannut korjata sitä. Joten annoin koiran tehdä merrit. Taas kerran. Hyl.
Lauantai. Nemin eka liitely:
Ritvan rata. Näytti kivalta. Päätin tehdä riskillä kaikenlaista. Mikä ei sitten toiminut ts hyl tuli kun saatiin kolme kieltoa (ainakin). Kymmenen ekaa estettä (abbout) ei virheitä, mutta tein huonon syötön pujotteluun (koitin ohjata koiran "väärältä" puolen, en tiedä oliko epäonnistumiseen syynä tuo vai sössinkö homman vain muutoin. Nemin kyllä pitäs osata pujo, sama millä puolen estettä olen) ja siinä kohtaa sitten lanka katkesi. Loppusuoralla sanoin viel "eteen" vaik siellä oli rengas. Noh Nemihän irtosi loppuun asti, mutta valitettavasti meni renkaan alta. Otin koiran vielä takaisin renkaan taakse ja käskytin sen suorittamaan renkaan kunnolla (ja sitten kovat kehut kun teki renkaan ok:sti).
Sunnuntai. Merrin kolmas liitely:
Eeva-Liisan laatima agilityrata. Kivan tuntuinen rata. Ei tehty ratavirheitä, mutta jotain pientä siinä oli (en muista enää mitä) joten aikaa suttaantu, lopulta tulos 4 ja jotain ja sijoitus viides.
Sunnuntai. Merrin neljäs liitely:
Ritvan tuomaroima hyppäri. Hyppyjä sinne tänne ja tuonne päin. Muuten hyvää menoa, mutta yhen persjätön kohalla en puhunut koiralle tarpeeksi. Mutta yleisö oli siinä kohtaa likellä ja joku just sanoi (kuulemma minen tuota kuullut) "tuolla menee Kaisa H.." ja Merri kiinnitti tuohon huomiota ja huomasi Eetun siinä tuon puhuneen ihmisen vieressä. Joten koira pysähtyi. Ja minä hokasin ettei koira tulekaan siellä missä kuvittelin.. ja rupesin puhuun että "missä ihmeessä se koira nyt on" jolloin sain taas koiran matkaani. Mutta vauhti oli hidastunut joten seuraavaan kohtaan suunnittelemani leikkaus ei tietty onnistunut kun sitä vauhtia ei ollut... joten tuosta kielto (ei siitä pers-pysähdyksestä). Ja yliaikaa n.8sek.
Otin eilen vähän tunnari-treeniä koirien kanssa. Koitin käyttää naksua mutta meinasi loppua kädet kesken, ja välillä olin turhan hidas.
Ensin Merri. Pidin kapulaa kädessäni ja palkkasin siitä kun koira koski siihen. Sitten siitä, että kapula oli lattialla ja koira koski siihen - tosin hyvin pian Merri myös nosti ja toi mulle sen kepin. Nouto osuus tuon koiran kanssa ei ole ongelma. Pitää totuttaa sitä tuohon tikkuun ja siihen käskysanaan nyt ens alkuun.
Sitten Nemi. Sama homma, ensin kädessä olevan tunnari-tikun koskettamisesta palkkaa. Ja sitten lattialla olevan kepakon koskemisesta (koira myös tökki sitä innoissaan tassuillaan, mutta koitin superkehua sitä jos se koski suullaan ja hyper-super-kehua kun se otti sen suuhunsa).
Molemmat koirat olivat omilla vuoroilla yli-innoissaan ja tarjosivat kaikenlaisia temppuja naksun ja palkan toivossa.
Harjasin eilen Merristä kasapäin karvaa.. ja totesin samalla, että siellä karvan alla on aika hoikka tyttö. Jossain välissä epäilin koiran jo pullistuneen mutta sopivassa kunnossa se on edelleen. Kesän alussahan tuo oli vallan ylilaiha. Samoin kesälomareissulla. Kotiin tullessa pääsi vähän lihomaan, mutta nyt vaikutti varsin hyvältä. (kiloista ei mitään käsitystä, ts tarkkaa tietoa)
Merri on taas autellut siivoilussa. Se on niin ihana kun se tohkeissaan toimittaa milloin sukkia pyykkikoriin ja milloin nenäliinoja tms roskikseen. Toki se auttaa myös pyykkäämisessä, eli kuskailee likapyykkejä kohti pesukonetta ja imuroinnissa pitää olla mukana bissneksissä myös. Joka imurointi täytyy päättyä siihen, että myös Merriä imuroidaan
Nyt kun tuli tehtyä ne häröilyt muualle, niin voin keskittyä kertomaan eilisistä treeneistä.
Se miten esteet oli hallissa ei luvannut hyvää, tuli mieleen eräät viime talviset (?) treenit kuplahallissa joissa meni ikä ja terveys kun koitin saada Nemiä taipumaan kyseisille hypyille. Pari meni ihan ok:sti mutta neljä... ei todellakaan!
Noh, pidin nämä mietteet ja mölyt mahassani ja kuuntelin mitä Mari meidän päänmenoksi oli suunnitellut. Ja mitä ihmettä, radalla piti liikkua koko ajan, eikä peruutella (mikä ois kyllä mun fysiikalla tyssäyttänyt vauhdin aika hyvin).
Kun ruvettiin tutustumaan rataan niin Nemi rupesi huutamaan hulluna, eihän siinä kukaan kuullut mitään Marin neuvoista. Hain Nemin sieltä minne olin sitonut sen kiinni (jee, palkaksi pääsi matkaan -fiksua) ja mietin mikä neuvoksi. Noh, ei muuta kuin vein sen keskelle hallia, seinän viereen, ja käskin istumaan (paikalleen). Ja Nemihän istui. Kehuin sitä välillä ja se istua törötti siellä häntä heiluen - on se outo koira
Aluksi tehtiin tuo harkka 1-6. Jätin koiran ykkösen taakse ja menin itse jonnekin tuonne 1-2 väliin (lähemmäs kakosta) ja lähin liikkeelle niin että menin ensin hieman kakosta kohti, jotta sain koiran hyppäämään sen hypyn.
Ekalla kerralla kävi vahinko, näytin kaikki hypyt koiran puoleisella kädellä ja se meni ne! Tää oli ihan liian vaikeeta mun pienen blondin aivoille - milloin mikäkin käsi, kroppa hivenen jonnekin suuntaan, koiralle käskyjä ja samalla liikkuen koko ajan vauhilla (tämä on toki suhteellista mikä kenellekin on vauhdikasta, mutta puhun nyt vauhdista oman subjektiivisen käsitykseni ja kykyni mukaan).
Jossain tossa kolmosen kohdalla (?) piti käyttää vastakkaista kättä, ja kun sitä käytti niin kroppakin tietty pikkaisen liikkui eri malliin vaikka samalla jatkettiin matkaa. Joten tuolla pienellä liikkeellä sai koiran tekemään nuo esteet 3 ja 4.
Sitten vaan koira väärään päähän putkea, vastakkaisella mielenkiinto pois ekasta putken päästä ja sinne toiseen.
Muutaman kerran tehtiin tuo treeni. Joka sujui ohjaajasta huolimatta joka kerran paljon paremmin kuin olisin ikinä voinut kuvitella. Voi äly!
Seuraavaksi tehtiin sitten sama homma toisin päin eli esteet 1*-6*. Tässä piti lähtä liikkeelle aika läheltä putkea ts heittää koira sinne ja ottaa se matkaan putken likeltä jotta koiran sai fiksusti ekalle hypylle. Ekalla kerralla en tietty taas muistanut sitä toisen käden käyttöä... ja rataantutustuttaessa meinasin ajautua liian lähelle 4 hyppyä. Toisella kerralla harkka meni jo tosi hyvin. On se Nestori vaan taitava
Sitten harkattiin yhellä hypyllä sellaista, että käännyttiin koiraa kohti just ennen hyppyä ja tässätettiin niin, että koira hyppäsi sen hypyn mutta kääntyi välittömästi ohjaajan mukaan. Eli se kaarros mahdollisimman pieneksi. Kuivatreeni sujui hyvin, mutta mitä tapahtuikaan sitten kun otettiin homma käytännössä eli vauhdista?
Kuvassa esteet A-C. Lähdin liikkeelle jostain Xien tienoilta. Ekalla kerralla unohdin sanoa koiralle yhtään mitään pysäytyspaikassa, joten Nemihän hyppäsi aika kauas ja hakeutui pomppaamaan vielä sen viereisen hypyn ... (omituista kun on tuollainen irtoava, joskus jopa estehakuinenkin koira) Toisella kerralla sain sen pysähtymään ennen hyppyä, palkka siitä, ja sitten ohjaten hypyn yli.. pari askelta ja palkka vauhdista.
Hämmästyttävintä tässä treenikerrassa oli siis se, että kohtuu pienillä jutuilla saa koiran toimimaan aika vaikeankin oloisessa treenissä. Ja samalla voi itse liikkua ilman ihme kommervenkkejä.
Pienestä voi ihminen olla onnellinen 
Ryhmä ilmeisesti vaihtui osittain. 
Kun pelkäsin, että miten tässä nyt käy. Mutta. Nemi teki ihan superhyvän pysähtymisen a:lla. Kehuin sen siinä rauhallisesti maasta taivaisiin ja vapautin putkelle. Ja sieltä ohjasin /käskytin puomille. Puomilla koira pysähtyi ensin kokonaan kontaktille, kun vapautin koiran palkalle niin se siirtyi ensin oikeaan asentoon kontaktilla ja odotti uuden vapautuskäskyn ja tuli vasta sitten palkalle
Lukion jälkeen en ole lasketellut eikä
argh!, kesken kipityksen (ei ne ny sentään tippuneet)). 
Agility on vaikeeta; "tää käsi niin kuin menis tuonne, ja sitten lähes samaan aikaan, mutta ei ihan, mutta niin kuin hetken päästä mutta kuitenkin ajoissa, toinen käsi ois niin kuin näin. ja samalla muttei kuitenkaan samalla hetkellä jalat menis niin kuin tuohon suuntaan vaikka kroppa näyttäskin tonne päin" Siis niinkuin HÄH?!? Sama uusiksi, ja vielä kolmannenkin kerran rautalangasta väännettynä -kiitos. 
