Olipas outoa mennä Ouluun agikisoihin niin ettei tarvinnut mennä aikasten aamulla (töihin tai ykkösiin), hienoa kun Oulussa on kaksi agilitykilpailuja järjestävää seuraa
Tuomarina edelleen Asko Jokinen ja paikkana Pateniemen kiekkokaukalo.
C-rata: Muutoin ihan hyvähköä menoa mutta pujotteluun syöttö olisi voinut olla parempi, siinä tuhlaantu aikaa. Toisaalta taas hyvin monet koirat ajautuivat 2-väliin ts ohjaajansa syöttivät ne sinne. Meille ei tuota virhettä, mutta paremminkin kyseisen kohdan olisi varmaan voinut hoitaa. Tokavika este oli puomi, jonka alastulosta tuli vitska. Taisin sanoa sitä alas-käskyä ja liikkua samalla ja Merrihän loikkasi.. kohti maalihyppyä. Eli vitonen ja kuutisen sekuntia yliaikaa.
D-rata: Vaikka väsy jo painoi mieltä ja varsinkin jalkoja niin ajattelin rataantutustumisessa ottaa radalla tarkasti. eli lyhyillä kaarroksilla, mutta sitäpä en hoksannut ollenkaan ennakoida, että Merri olisi muurin jälkeen menossa kohti maalihyppyä - siitä siis tarpeetonta kaarretta ennen pujottelua. Jotain kohtia radalla varmasti oli joissa olisin voinut itse sijoittua paremmin, joka olisi lyhentänyt suoritusaikaa. Puomin jälkeisen putken ja parin hypyn luona olin jopa yllättynyt itseeni kun en jäänyt odottamaan koiraa, mutta muistin kuitenkin katsoa koiraa.. jotta se hyppäsi sen hypyn ja sain heitettyä sen takaahypylle. Sitten oli putki jonka jälkeen olin ajatellut tekeväni persjätön, mutta en ehtinyt, joten leikkasin a:lle. Sieltä sitten vielä maaliin. Ei virheitä, ihanneaika ylittyi 3,1 sekuntia.
Hyvin se Merrikin on ruvennut taas kisoissa rullailemaan - vaikka huutaakin ihan mahdottomasti

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti