torstai 18. syyskuuta 2008

Pienempää ja suurempaa sähellystä


Hirvittävällä aikataululla kaahasin eilen töitten jälkeen Martinniemeen (jossa oli Active Dogs ry:n järjestämät epäviralliset agiliidot, jotka tuomaroi Anna Kilpiä), pois tieltä risut ja männynkävyt, täältä tullaan. Blaach, olisi varmaan ollut parempi mennä reenimään Haukkikselle, mutta näin nyt kuitenkin tällä kertaa.

Ilmoitin Nemin mölliradalle ja Merrin kilpaileviin.

Möllien rata näytti kutakuinkin tältä:


Katseltuani hetken rataa päätin, että ohjaankin Nemin pussin sijasta pujotteluun. Ennemmin siihen vauhtitreeniä kuin pussiin (vaikka eipä kait sekään mikään mitätön este ole). Jätin koiran alkuun ja tulin putken vaiheille asti josta lähin liikkelle. Kutoselle asti meni ihan hyvin, mutta sitten jäin vissiin haaveilemaan tai jotain, koska ohjaus seiskalle ei ollut ajoissa - tahi oikeassa paikassa joten siitä kielto. Pujoon lähti ihan hyvin, muurin kohalla oli pieni tökkö kun leikkasin. Vikan putken jälkeen persjättö ja loput hypyt muuten ihan hyvin, mutta ehkä vähän turhan pitkällä kaarteella.
Koska mölliradalla ei tullu hylkyjä niin Nemin tulos oli 15 (10 hylystä plus kielto) ja ihanneajan ollessa 42 Nemille tuli -10,97.

Merrin kanssa koitin kirmata kilpailevien radan, joka meni ihan täydeksi kaaokseksi. Siitä onkin tosi kauan aikaa kun noin kaoottisesti on mennyt. Hylkyjähän on kyllä tullut, mutta yleensä ns hyviä hylkyjä. Tässä ei ollut kyllä mitään hyvää... Tai noh, ite ohjasin sen siinä yhellä kohtaa väärälle hypylle kun juoksin estettä kohti - tai luulin juoksevani sille viereiselle esteelle. Sitten koira tekikin mitä tahto.. Eikä edes loppusuora onnistunut, ei irronnut ei sitten millään eikä yhtään. Olisi pitänyt viedä palkka sinne, olisi ja olisi.


Ei kommentteja: