Viime torstaina käytiin Kikin kanssa pitkästä aikaa Kempeleessä treeneissä. Tuolloin pistin koiralle juoksupöksyt jalkaan, mutta perjantain hieronnassa totesin ettei niitä enää tarvita (hieronnassa oli siis housut, mutta ei se Kiki enää mitään vuoda - eli tällä viikolla saa jo reenailla ilman pöksyjä).
Harjoituksissa kouluttaja ilmoitti, että ratatreeni on alo-luokan kylteillä, mutta tehdään rata niin, että koira on oikealla puolella. Kuulemma voittajaluokassa ei ole niin paljoa oik.seuraamista, mutta että harjoitellaan sitä nyt kuitenkin. Radalla oli paljon sellaisia kylttejä mitä en ole Kikille koskaan aiemmin teettänyt niin, että se olisi mun oikealla puolella. Paljon palkkailin koiraa pitkin rataa kun halusin vahvistaa sille oikeita käytöksiä. Kaikkein hankalimmaksi tempuksi muodostui pujottelu (mikä sen oikia kylttitehtävätermi nyt onkaan), eli siinä Kiki yritti luiskahtaa vasemmalle puolelle yhdessä kurvissa. Muutoin olin tosi tosi tyytyväinen pikkukoiran suoritukseen.
Tosi kiva kun nyt saan nauttia siitä hedelmästä, että poimin "vaan" Kikin tarjoamasta toiminnosta tuon oik. puolen seuraamisen silloin kun se mulle sitä rupes ehdottelemaan ollessaan pikkupentu. Ei ollut sillon kyllä mielen vieressäkään että joskus treenattaisiin rallytokoa taikka koiratanssia. Ei mitään hajua miten olisin osannut opettaa koiralle "väärän puolen" seuruuta, että en voi ottaa tosta sen kontaktintarjoamistassuttelusta kyllä mitään meriittejä itselle.
Lisäksi torstaina tehtiin jotain erillisiä temppu/kyltti-harjoituksia. Esim voittajaluokan kylttejä.
Eilen sitten käytiin -myös pitkästä aikaa- Haukkukeitaalla Okk:n rallytreeneissä (tanssireeneissäkään ei olla käyty aikoihin). Harkkana oli kaksi pikkuratapätkää. Toista sai tehdä itsekseen (siinä oli sekä alo että avo luokan kylttejä, lähinnä eri versioita eteen istu ja sivulle vas tai oik kautta) ja toisessa oli sitten kouluttaja neuvomassa. Tätä mitä tehtiin kouluttajavetoisesti niin siinä oli mukana myös hyppy, josta mulla heti nousi kauhunäppylät selkään. Kiki pelkää. Kiki voi pelätä. Kiki kiertää esteen. Jos rima tippuu (Kikillä tai kellä tahansa muulla ryhmässä) niin se on Kikistä kauheaa. En muista onko Kiki ikinä edes hypännyt agihyppyä (Kempeleessä on jotain muuntyyppisiä hyppyjä, vai onko?). Kiki pelkäsi jossain vaiheessa elämäänsä tokohyppyä (estettä, hyppäämistä ja vähän kaikkea).
Sitten se kouluttaja vielä sanoo, että hypyssä koiran pitää olla vapaana, että irroita hihna edellisen tehtävän jälkeen ja laita sitten hypyn jälkeen taas takaisin. (tottakait tämä on loogista ettei hihnalla sotketa hyppyä, mutta kun mutta kun ...) "Apuaa... Kiki peljästyy ja ottaa ritolat ... sehän voi juosta hallissa minne vaan jos saa paniikkikohtauksen"
Ohjaajan henkinen tuska kauhuskenaarioista mitä voisi ihan hyvin tapahtua versus luotetaanko tässä nyt koiraan ja siihen mitä se ehkä nyt kuitenkin saattaa osata?
Ajattelin, että kait tämä nyt joskus pitää testata. Ja tein mitä pyydettiin. Edellinen tehtävä ennen hyppyä oli 'istu -yksi askel seiso - kaksi askelta istu - kolme askelta maahan', jossa Kiki jo aika hyvin osaa sen seisomisen (palkkailen sitä siitä vieläkin melkein joka kerta), mutta tuossa maihinmenossa Kiki monesti ehtii istahtaa ennen kuin menee maahan. Tämä johtuu täysin siitä, että mä mietin liikaa mun jalkoja eli ehdin vähänkuin pysähtyä josta Kiki tulkitsee ihan oikein, että sen kuuluu tehdä pertsa (kun oon sen sille niin opettanut). Eli mun täytys oppia sanomaan sukkelammin maahanmeno -käsky, silläkin uhalla että mun jalat tekevät mitä tekevät (jos jalka jää paikoilleen kesken käskytyksen niin se on ilmeisesti parempi juttu kuin että se liikkuisi, huolimatta siitä että askellus olisi ns vaiheessa).
Tämäkin on sinällään hassua, että Kikihän ei meinannut millään tajuta pienenä maahanmenoa. Kun yritin tehdä sille sitä ihan alkuopetusta. Oli tuskastuttavaa kun homma ei edistynyt ei sitten millään eikä koira hoksannut mitä siltä haluttiin. Nykyisin Kikillä on tosi nopea maihinmeno. Että niin sitä hankaliltakin tuntuvat asiat voivat joskus luistaa kuin vettä vaan (ei tietenkään aina, kop kop ;-))
Mutta siihen hyppyyn. Eka kerta meni kuulemma vallanmainiosti. Kiki seuras nätisti vierellä kunnes oltiin liki hyppyä, käskytin sen hypylle, se hyppäs ilman mitään kohelluksia (rima oli 30 cm korkeudessa) ja heti hypyn jälkeen tuli mun viekkuun ts takaisin seuraamaan. Sen jälkeen palkkasin ja kytkin koiran ja jatkettiin rataa. Radalla oli vielä muutamia kääntymisiä, yksi myös niin että kyltti oli hypyn luona eli palattiin takaisin päin mutta Kiki pysyi hyvin viekussa eikä sen kummemmin väistänyt hyppyä kuin yrittänyt hypätäkään sitä.
Kun tämä rata(nen) oli mennyt niin hyvin niin otin riskin ja tein toisella kierroksella koko ratapätkän niin, että koira oli vapaana. Tattadadaa, fanfaareja ja torvisoitantaa. Tämä oli ensimmäinen kerta ikinä kun tein Kikin kanssa rallyratatreeniä niin että koira ei ollut hihnassa. Vieläpä okk:n hallissa ja vieläpä niin että kaikilla kentillä oli reenit menossa. Muut omasta reeniryhmästä tekivät omia omatoimitreenejään samalla ja kaiken kruunuksi viereisellä kentällä joku koira oli just mennyt putkeen (johon Kiki reagoi mutta ei selvästi paineistunut).
Johtuen siitä, että lievästi olin "kääk" -mielentilassa niin nyt hyppy ei mennyt ihan niin täydellisesti kuin ekalla kerralla (mä luultavasti hösötin jotain), mutta kaikki muut menivätkin kyllä nappiin. Kaikenlaiset vatitreenit yms kantavat myös hedelmää näihin rallyn käännöksiin eli Kikillä on aika hyvä takapään käyttö.
Sitä omatoimitreeniä käytiin myös tekemässä. Huolellisuutta / treeniä edelleen vaatiin eteen istuminen. Kiki helposti siinä edelleen tarjoaa temppusia (hyppyä tai peruutusta) ja itse pitää miettiä ohjausta eli mitä tarvitaan ja mikä on turhaa (jalkaohjaus/käsiohjaus). Mutta periaatteeessa nämäkin kiepsautukset (eri versiot alo ja avo) ovat kyllä edistyneet. Testailin näitä myös oik. puolen versioina ja menivät ihan semisti. Askel-oikealle kyltti yllätti, tehtiin siitä siis sitä avo-versiota ja Kikihän tuli (yllättävän) hienosti mukana. Ts siirtyi mun sivulle. Sivuaskeleetkin siis ehkä opitaan joskus? Tai että toivoa on.
Lisäksi reenattiin sekalainen otanta temppuja varikolla, mutta pidettiin välillä vallan taukojakin että koko tuntia ei tehokkaasti treenattu (mikä otti Kikiä hieman pannuun, kun pitkästä aikaa oli päässyt Haukkiksen halliin).
Reeneissä oli puhetta myös hieman siitä, että Kikihän osaa jo muitakin kuin alo-luokan kylttejä, kun on monenlaista opiskeltu rallyn osalta myös Kempeleessä. Ja rupesin vallan miettimään, että millä mallilla ne Kikin rallykylttien osaamiset alkavat oikein olla ...
Alokasluokan kyltit
Kiki pääsääntöisesti osaa.
Pujottelussa (se näköjään oli sen niminen) ja spriraalissa pitää miettiä oma reitti ja vauhti, jotta Kiki ei tarjoaisi "agi"-temppua tai vaihtaisi välillä seur.puolta tai muuten alkaisi säätämään mitään.
Nuo eteen istu.. jne kyltit niin niissä vaaditaan tarkkuutta kuten aiemmin jo sanoin, mutta periaatteessa ne eivät ole ylitsepääsemättömän vaikeita. Aiemmin mainitsemani istu-seiso-istu-maahan -kyltti toimii jo kunhan avustan seisomisen (pieni käsimerkki) enkä hösellä. Eteen istu-peruuttamiskyltti onnistuu kunhan olen varma ja selkeä (vaarana lähinnä että itse sekoilen askelissa ja että Kiki tarjoilee peruuttamista).
Avoimenluokan kyltit
Houkutus ... ei olla tehty että koira olisi vapaana. Riippuu varmaan mitä houkutuksessa on houkuttumina ja miten edellinen kyltti/rata on mennyt (eli kuinka hyvässä kontaktissa koira on ja millä mielentilalla muutenkin). Mutta yleisesti tämä kyltti on mennyt yllättävänkin hyvin.
Hyppy tosiaan meni eilen parhaiten mitä ikinä, mikä antoi mulle paljon toivoa avo-luokan suhteen.
Askel oikealle, istu, toimi eilen paremmin kuin luulin, joten luulenpa että sekin on opittavissa.
'istu - seiso - kierrä koira' tehtävä on täysin vaiheessa eli en tod pysty vielä kiertämään koiraa kun se seisoo.
Muissa avo-kylteissä ei mun nähdäkseni ole mitään erityistä problematiikkaa.
Voittaja- ja mestariluokan kyltit
Vähän näyttäisi siltä, että ylemmissä luokissa on vielä paljon kylttejä mitä ei osata. Kertoilen siis niin päin, että mitä on jo reenattu tai ehkä osataan jo.
Peruuttaminen seuraamisesta. On reenattu välillä ja vähän. Täysin vaiheessa vielä. Jos ikinä päästään näin pitkälle rallyssa niin en tiedä voisiko tästä nyt kuitenkaan muodostua kynnyskysymystä? Eli ehkä tuo opittavissa olisi.
Kyltit 'istu-seiso-maahan' ja 'istu-seiso-istu' vaativat lähinnä asentoerottelutreeniä. Ei ollenkaan mahdoton juttu.
Liikkeestä seiso kierrä koira. Treeniä vaaditaan. Ensin se avo versio kuntoon jotta koira kestää seistä kun mä liikun ... Ei osaa myöskään tehdä toko-liikkeenä eli liik-seiso (ei olla tokoreenattu enää aikoihin eli tämä jäi alkuopetus vaiheeseen).
Puolen vaihto jalkojen välistä - jee, tässäpä tehtävä minkä Kiki osaa jo :-)
Oik seuraamisessa 'eteen istu, vas / oik sivulle' kylttejä on treenattu ja ne menevät jo semisti
Liikkeestä maahan, kierrä koira - tätä testasin joku kerta ja tais toimia jo melko hyvin.
Pyörähdys oik seuraamisessa, sen Kiki osaa kans.
Sitten on jotain noita puolenvaihtoja ja käännöksiä (koira ja ohjaaja kääntyvät samaan suuntaan, eri suuntaan ja ties mitä kaikkea, kuten tupla saksalainen) joista jotain on treenattu tai aloitettu treenaamaan niin että ovat päässäni erilaisena sekamelskana, mutta joista voisi pikkuhiljaa muodostua ihan oikein suoritettuja rallytemppusia.
ps. Ilmoitin Kikin nosework kurssille, eli vuodenvaihteessa meidän viikottaiset tuplarallytreenit loppuvat ja Kikin harjoitusohjelmistoon tulee jälleen myös nosetus :-)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti