tiistai 31. joulukuuta 2019

Viimoset rallyreenit Kempeleessä syksyllä 2019

Ei kait tästä tämän valmiimpaa tule. Ajatuksissani siis, joten ei auta kuin toivoa, että sormien kautta näppikseltä lähtisi jotain järkevää tekstiä.

Viimeisiä rallyreenejä ei tullut videoitua, vaikka olisi ehkä kannattanut. Ensinnäkin uskalsin taas pitää koiraa vapaana. Tällä kertaa en hysterisoinut ja hyssytellyt muita ryhmäläisiä olemaan aloillaan niin kuin sillon yks kerta ;-.) Eli oli häiriötä, kukin teki mitä teki lämppä / irrallisilla voikyltti paikoilla - tai oli tekemättä. Ei ollut väliaitoja eikä muutakaan vastaavaa.

Ainiin joo, me tehtiin siis avo-luokan ratareeni, jotkut muut suorittivat voi-version radasta (onhan ryhmä ollut siis virallisesti avo-voi -tasoinen).

Radalla oli hyppy kaks kertaa ja lisäksi siinä oli houkutus kahdesti (niin että oli jotain houkutetta) ja kerran houkutus pelkkänä kasina. Oli varmaan Katja the kouluttaja ajatellut hieman meitä kun radan teki, koska systemaattisesti pitkin syksyä mä olen mokaillut kyseisellä kyltillä. Ja se hyppy on ollut pelottava. Kaiken kruunuksi radalla oli myös 'seiso - kierrä koira' -tehtävä. Päätin tehdä kyseisen tehtävän radalla, ekaa kertaa, mutta niin, että laitoin koiralle etupalkan. Tosi hyvin toimi etupalkka ja koira pysyi hievahtamatta paikoillaan. Pitää jatkossa miettiä, että opettaisinko koiralle jonkun käsimerkin tuohon paikallaan olemiseen / seisomiseen vai toistelenko vaan jotain (odota?) käskyä vai mikä olisi hyvä millä saisin pysymään paikallaan sillon kun liikun vaikkei etupalkkaa olisikaan. Se on tulevaisuuden mietintä se juttu sitten (kunhan joskus saatas edes alokasluokasta tuloksia).

Tosi hyvä mieli jäi kyllä reeneistä. Suoriuduttiin radasta siis tosi hyvin. Jollain kyltillä -mitä en enää muista mikä se oli- niin itse mokailin jotain eli täydellisesti ei rataa tehty. Kiki taisi myös haukahtaa jossain kohdin hieman. Hypyt ja houkutukset sujuivat ihan hyvin. Mutta kokonaisuutena ajatellen olin hurjan ylpeä pikkukoirasta.

Voin siis rehellisesti sanoa, että ollaan kehitytty yhteistyössä, häiriönsiedossa ja lajin osaamisessa hurjasti kuluneen vuoden ja etenkin tämän syksyn aikana.
Alkusyksystä kun reenit oli yhtä huutoa ja lattian nuuskutusta eikä koira kestänyt pitkäkestoista työskentelyä niin siihen auttoi ihan hurjasti se, että aloin pitämään koiraa häkissä paljon reenitunnin aikana. Että kun mitään ei tehty niin koira oli häkissä, oman viltin alla eli piilossa. Aluksihan se haukkua mätkytti sieltä, mutta kun en kommentoinut (antanut palautetta, Kikille tuntuu riittävän myös kieltävä kommentti huomioksi / huomion saantiin) vaan annoin sen huutaa siitäkin huolimatta että nolotti itseä kun tuntui että muut häiriintyivät yms niin ei mennyt kauaakaan siinä että koira oppi olemaan jo huomattavasti paremmin sekä siellä häkissä että keskittymään paremmin hommiin sitten kun niitä pääsi tekemään. Havaintona oli myös se, että en voinut kauheasti tehdä niitä lämppäri"esteitä" ennen meidän suoritusvuoroa. Lopputunnista sitten kun oltiin tehty kulloinenkin ratapätkä niin osallistuttiin kyllä yksittäisten kylttien reeneihin. Ennen ratasuoritusta / ohjattua suoritusta tehtiin ihan jotain pieniä temppusia / kontaktitreenejä.

Ei kommentteja: