maanantai 10. elokuuta 2009

Tankkaus


Vaikkei tämä kaikki koipeliiniin kuulu, niin pistetään tähän kuitenkin ylös. Liittyy siis omaan toimintaan kisoissa. Jotkuthan ehkä tietävätkin, että mulla ei ole mitään järkevää tapaa toimia. Siis mitä tulee omaan syömiseeni  - ja juomiseen (liittymättä sen kummemmin koirajuttuihin kuin muuhunkaan elämään).
Olen kuitenkin havainnut, että pitkät kisapäivät eivät ole rankkoja pelkästään siksi että jalat väsyvät. Vaan omasta jaksamisesta voisi pitää muullakin tavoin huolta ja zemppaus radalla voisi parantua myös tätä kautta.

Ööh, kuinka kokonaisvaltaiseksi tämä homma alkaakaan menemään?!?

Vaikka kisoissa ei pystyisikään syömään paljoa, kuka jaksaa syödä viistoista sämpylää tai makkaraa? (luku heitetty hatusta, en tiedä tarttisinko suuren mahani täytteeksi juuri 15 patonkia tms Kieli ulkona) Ja kun on kuuma ilma, niin vettä (tahi vichyä) ei tule juoneeksi tarpeeksi.

Joten ainakin Vaasan kisoissa koin erittäin hyväksi asiaksi, että mulla oli mukana jugurttijuomia, pieniä mustikkakeittoja, pillimehuja, täytenäkkäreitä, kirsikkatomaatteja ja suklaapatukoita. Plus tietty ihan tavan vettäkin. Mutta ainakin nuo ensin mainitut toimivat oikein hyvin, niitä oli ihan miellyttävä juoda - sillä juodahan tuolla piti kun oli koko päivän yli +25 asteen helteessä.

Veikeä havainto oli, että vaikka juoksin 6 rataa vkonloppuna niin jalka ei ollut ollenkaan niin kuollut kuin mitä olin odottanut. Auttoikohan tähän hitusen se, että vaihtelin välillä jalkaan sandaalit enkä koko ajan hiostellut lenkkareissa. Tiedä tuota häntää. Niin ja yhdelläkään radalla ei tosiaan edes kunto loppunut. Positiivista.

Mutta olin mä kyllä muuten raato. Uni maistui la-illalla hotellilla aika pian. Ja sunnuntaipäivänä ajomatka kotiin oli aika väsyttävä. Mä jopa harkitsin energiajuoman ostamista huoltsikalta, mutta jätin ne pullot kuitenkin myymälän hyllyyn.

Ei kommentteja: