Torstaiaamuna ajelin Haukkikselle, jossa käytin koirat aamulenkillä. Tuon jälkeen kattelin onko puomi koottuna (lue:käytettävissä) kentällä ja missä kohtaa kenttää se on. Noh, estehän oli hivenen vinossa, mutta käytettävissä kuitenkin (nurkassa siis).
Laitoin kaksi hyppyä kentän pituus suunnan mukaisesti suoraan linjaan, niin että sinne puomille tuli sitten vinokulma/käännös. Ja sitten reenin sitä aloitusta. Merrin kanssa siis. Merri ekan hypyn taakse ja itte menin puomin nousukontaktin kohdille. Kun tämä sujui niin siirryin hivenen kauemmaksi. Tuli hyviä toistoja, mutta jossain kohtaa koira joko jätti kakoshypyn hyppäämättä tai ei tullut puomille. Joten pistin namipalalautasen kakoshypyn taakse, jolla sain sen tulemaan suoraan ne hypyt ja sitten kääntymään puomille.
Näillä jokusilla toistoilla sain aikaiseksi sen, että pystyin olemaan about puolivälissä puomia (ainakin ekojen jalkojen tolla puolen) ohjaamassa koiraa esteille
(Nemi pääsi tekemään pelkästään puomin ja aan (molemmat 2 kertaa), niin että tein valsseja yms koukeroita esteen jälkeen sillä välin kun koira napotti esteellä - hytkähtelyjä en oikein ossaa tehdä, mutta pitänee kehittäytyä tässäkin aiheessa ))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti