keskiviikko 19. elokuuta 2009

Motivaatio kohdalleen


Olen pitkän ajan kuluessa, välillä enemmän kuin toisinaan, yrittänyt saada Nemin maahanmenon nopeammaksi. Merrillähän aikoinaan tuohon auttoi pallo.. Nemin kanssa olen kokeillut sekä leluja (erilaisia) että namipalkkausta. Siltikään en ole saanut selkeää etenemistä asiaan.

Kunnes, pari päivää sitten normaalin ennen ruokailua tehtävän paikallaoloharjoituksen sijasta käskin koirat maahan. Nemi oli jo hetken tuota ennen vouhkannut aiheesta, siis siitä että nyt ON ruoka-aika. Sitten vain sanoin "maahan" - ja ZaDaM. Koira meni maahan ziljardisti nopeampaa kuin aiemmilla yrityksillä.
Ja sai sen ruokansa Silmänisku

Yhteenvetona siis. Nemille oppimismotivaattorina toimii hyvinkin ruokapalkka. Ja olen jumiutunut ehkä liikaa vain sen paikallaolon harjoituttamiseen, mikä sinällään toki sekin on taito mitä pitää pitää koko ajan yllä. Mutta siis muutakin noissa oivallisissa jokapäiväisissä yhteyksissä kannattanee treenauttaa.

Pitänee kehitellä ja tuumia asiaa.

Ei kommentteja: