perjantai 1. toukokuuta 2009

Toinen


Keskiviikkoiltana kävin juoksemassa kevään toisen lenkin. Tismalleen saman matkan kuin ensimmäisellä kerralla (roskismutkineen kaikkineen). Nyt oli vähemmän vaatetta, ja ehkä kurkku hieman paleltui (en ollut suojannut sitä). Täydellistä vaatetusvarustelua juoksentelulle vielä haeskellaan siis. Alkumatka tuntui hankalalta, tuuliselta ja työläältä. Luovutus oli lähellä, mutta sinnillä vain etiäpäin. Lopulta, puolivälissä matkaa?, alkoi taas mennä paremmin.
Tällä kertaa lenkuraan meni aikaa hitusen alle 13min. Mutta kutakuinkin samoissa ajoissa mennään vielä (mikä sinällään tuntuu hassulta alun työläisyyden takia).

Ai niin, olin syönyt pari leipää ennen lenkkiä. Tämä ei ehkä ollut kovin hyvä ratkaisu. Loppumatkasta rupesi hieman pistämään mahaan. Jaloissa ei tuntunut ikävältä.

Kotvan oltuani kotona lähdin koirien kanssa lenkille (kävely). Koirien kanssa kiertelin n.3km. Tämä koirien kanssa käppäily juoksun päälle oli varmaan fiksua, sillä se oli ns palauttavaa liikuntaa (tai jotain). Joten jalat eivät olleet ollenkaan niin jumissa kuin ekan lenkin jälkeen.
Mitä nyt iltasella/seur aamuna hieman tuntui oik.nilkassa, mutta sehän on ihan normaalia. Ja sekin tuntuminen vertyi pian poikke.

Ei kommentteja: