Alkuhuomio 1: koiraharrastamisen kautta kaveri/tuttavapiiri on laajentunut ihan mahdottomasti
Alkuhuomio 2: epäsosiaalisena itseään pitävästä on tullut osittain sosiaalinen koiraharrastuksen ansiosta
Kun "pääharrastus" loppui, lakkasi olemasta vaihtoehto, niin siinä ei päättynyt vain koiralta yksi aktivoinnin muoto. Vaan allekirjoittaneelta katosi elämästä paljon ihmisiä - tai ehkä enemminkin niin, että ne tilanteet katosivat. Ei ole enää treeniryhmän kimppaverkkalenkkejä, ei treeniryhmään yhteenkuuluvuutta - höpötystä yhteenhioituneen treeniryhmän kanssa. Ei pohdintaa mihin kisoihin mentäisiin. Ei jännittänyttä jutusteltua kisaradan laidalla. Ei ohjaussuunnitelmien miettimistä (kisoissa tai treeneissä). Ei sitä mukana elämistä kaverikoirakoiden suorituksista (kisoissa tai treeneissä). Tottakait sitä voi videoita katsella ja vaikka kisoja livenäkin, mutta enää se ei vain ole sama.
Kestää varmaan kauan ennen kuin esim Kikin tokotreeniporukoissa pääsen samaan. Toki puhuin äsken agista, mutta hauskoja "hurlumhei" treeniporukoita oli Nemin kanssa tokottaessakin. Oulun alueella on paljon koiraharrastajia ja nykyään liikun ainakin osittain eri porukoissa kuin aiemmin. Kestäähän siinä aikansa ennen kuin tutustuu niin, että juttu lentäisi lepposasti.
Samalla kun olen kaivannut säännöllistä treenaamista, niin myönnettävähän se on, että olen kaivannut myös koiraharrastuksen sosiaalista puolta. Onnekseni vaikuttaa siltä, että niin noseworkista kuin haustakin olen löytänyt myös sitä :-)
Sosiaalinen treenaaminenhan ei tarkoita sitä, että vain juoruiltaisiin. Treenit kyllä tehdään niin kuin on suunniteltu. Itselle se tarkoittaa sitä, että treeniseura on rentoa ts sellaista missä itse viihdyn ja että treenikavereiden kanssa voi - sopivan tilaisuuden tullen, ei siis häiriten toisten tekemistä- jutella aiheesta ja aiheen vierestä. Voidaan pohtia koirankoulutusasioita tai höpötellä muita juttuja :-)
ps. kuvat on Kikin tämänpäiväisestä kotitokotustreenistä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti