keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Pihanose, koirien päiväaktivointi

Ensinnäkin huomionarvoista on se, että Nemi kykeni kuin kykenikin nosettamaan omalla pihalla. Kun kotona sisällä se ei tunnu "tajuavan" mitä haluan sen tekevän.

Kävin ensin itsekseni pihalla tekemässä neljä hajupiiloa. Puolikas topsypuikko liimattuna maalarinteipillä sinne tänne on ehkä liian selvä "piilo" jos koirat oppivat hakemaan silmillään (nyt ei ainakaan siltä näyttänyt), joten pitänee harkita muunlaisia tapoja hajujen piilottamiseen. Tai vaihtelevia tapoja (ne pikkuriikkiset huonekalutarrapalat eivät onnistu mun tärinätassuilla, plus pihalla nekin olisivat hankalia).

Kun hajut oli piilotettu pistin vielä lautaselle (jota käytin hajujenpiilotussäätämiseen) hajutipan ja käytin sitä lautasta lähtöhajuna. Sitten hain Nemin sisältä. Piti vähän säätää, jotta sain jätettyä Kikin sisälle. Koirat oli innosta soikeena kun olin kerta mennyt reeniliivipäällä pihalle jotain värkkäämään.

Eka piillo. Etukuistin aita.
Kumpikin koira nousi aitaa vasten eli etsivät hajua ylempää kuin missä alkuperäislähde oli. 

Ensin Nemi haukkui ja meni hetki että sain sen hoksaamaan mitä ollaan tekemässä, koira napotti sivullani ja haukkui. Kun sain sen irtoamaan ja käyttämään nenäänsä niin se myös hiljeni. Haisteli ihan hyvin mutta kesti hetken ennen kuin löysi hajulähteen. Selvästi haju oli lähtenyt jo leviämään topsypuikon päästä maailmalle. Hyvin koirasta näki minne se haju oli matkalla. Koska etsintä tuntui kestävän niin hetken meinasin jo palkata suurinpiirtein työskentelystä, onneksi kuitenkin maltoin odottaa koska kyllä se nenä löysi sen oikeankin kohdan.

Toinen piilo. Hajulähde siis tikapuiden likellä, hanan vieressä. 


Seuraava piilo oli helppo, vaikka oli vähän ylempänä. Myös kolmas oli luuseri. Siinäkin kyllä näki, että koira haisteli vähän ylempää eli ilmeiseti tuuli tai muu ilmavirtaus vei pihalla hajua ylöspäin.

Kolmas piilo. Ehkä vähän liiottelin teipin kanssa? ;-)


Neljännessä ja vikassa piiloleikissä oli samankaltaisuutta ykkösen kanssa. Tämä löytyi kuitenkin nopeammin kuin ensimmäinen.

Neljäs piilo. Takapihan kuisti, ihan likellä seinää eikä kaukana ovesta. 


Löytöjen jälkeen leikin Nemin kanssa marssilaisella. Jokaisen löyden kohdalla palkkasin koiran lihapullakikkareella hajun päälle.

Sitten toin Nemin sisälle ja otin Kikin ulos. Innosta puhkuvan Kikin. Kikilläkin tuntui menevän tovi että se tajusi että jotain hommia pitäisi tehdä. Pahapaha naapuri häiritse keskittymistä rullaamalla ruohonleikkuria asfaltilla. Sitten joku kolisteli postilaatikoilla jne. (ja tällä nousi savukorvista ja meinasin heittää pyyhkeen kehään eli koiran sisälle - onneksi se kohta rauhottu ja alko hommiin).

Varsinainen hajutyöskentely meni Kikillä hyvin samaan tapaan kuin Nemillä. Ekalla piti hakea hajua hieman kauempaa ja ylempää, sen alkuhästäämisen (keskittymiskyvyttömyyden) jälkeen varsinaisessa hommassa kului kuitenkin vähemmän aikaa kuin Nemillä. Kakkonen oli helppo. Kolmonen sääläri ja nelonenkin löytyi sutjakkaasti.

Myös Kiki sai hajuista aina ensin namipalkan ja lopuksi leikkiä marssilaisella. Tosin marssilaisleikki meinasi mennä sen kanssa överiksi ...

Ei kommentteja: