Me vähän pusuteltiin Nemin kanssa Koitelin kallioilla 💚 (että mä rakastan tota koiraa)
Kävin eilen -taas vaihteeksi- Koitelissa koirien kanssa töiden jälkeen. "Kiikuin" kummankin koiran kanssa erikseen vähän eri puolilla Koitelia. Jep jep, kuten kuvista näkyy niin pikkukoiralla on (vihdoinkin) karvanlähtö. Tai no, Nemilläkin on karvanlähtö, mutta se taitaa olla ikuinen ...
Kun mä osaisinkin pistää sanat "paperille" niin, että tunnetila olisi aistittavissa rivien välistä siitä hetkestä ikuisuuteen kun kirjaimet ovat luotu. Kun mun sisällä on -toistaiseksi- rauha. On jotenkin tajuttoman siistiä, kun ei tarvitse stressata - vaikka se pikkupiru korvanvieressä piipittääkin sitä sun tätä pienestä varomisesta jatkuvasti (Kikin kanssa, nivelrikko tulee vääjäämättä jne) tai siitä, että Nemille voi tulla jotain kohtalokasta milloin vaan (vanha koira jne) - olen tajunnut, että huoli on kalvanut minua sisältäpäin jo pitkään. On huippua huomata etten enää ihan joka sekuntti (vain joka kolmas ;-)) katso miten Kiki liikkuu. Sisäiseen onneen liittyvät myös koirien terveydentilan lisäksi stressin väheneminen arki/lenkkikäytöksestä ja uusien harrastusjuttujen löytyminen. Josta pääsenkin seuraavaan aiheeseen ...
Lappalaiskoirien harraste fb-ryhmässä oli taannoin puhetta koira(harraste)tavoitteista. Keskustelun jälkeen olen "vähän" 😄 pohdiskellut asiaa Kikin kohdalta. Että kuinka korkealta tipun jos asiat lähtevät luisumaan alamäkeen (se kyynär jne) ja olen laatinutkin sille jonkin koiraharrasteuran tavoitteineen kaikkineen. Tällä hetkellähän harrastelen täysin vain nauttien siitä kun voidaan tehdä jotain. Nautintonhan ei tokikaan tarvitse kadota, vaikka olisi tavoitteita ;-)
Olen tässä mutustellut, että olisi tarve laatia treenisuunnitelma. Juttuja mitä haluaisin koiran oppivan, osa niistä voisi tähdätä kohti jotain - mitä, se onkin sitten toinen tarina. Plänistä (ja ehkä tavoitteista ja haaveista) lisää myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti