Etätyöpäivä. Aamulla koirat pikaisesti takapihalle pissalle samalla kun hoidin kiireellisemmät työhommat.
Mietin, että Kikin (jalka)ongelmat ovat muuttaneet suhtautumistani koiraharrastukseen. Kilpailuvietti on kadonnut. Olen palannut takaisin siihen "koirat tarvitsevat töitä energian kulutukseen" -ideologiaani. Töiden ei tarvitse johtaa kilpailemiseen. Samalla en jaksa stressata jotain arkijuttujakaan. Tai koirien lenkkikäyttäytymistä. Ne mölisevät jonkin verran erinäisissä tilanteissa, entä sitten. Tottakait se minuakin toisinaan häiritsee, ja jos häiritsee myös niitä töitä ts koira ei keskity hommiin niin pyrin vaientamaan koiran.
Sitten koirien kanssa pitkälle hihnalenkille, kierrettiin ns maaseutulenkki. Muita koiranulkoiluttajia ei näkynyt, jostain pihalta kuului koiran haukuntaa. Kävelin pää pilvihattarassa miettin kuinka ihanaa on kun Kiki kävelee reippaasti edelläni (ilman että se näkee jonkin kohteen mikä saa sen motivoitumaan etenemiseen - kuten talvella/keväällä vielä oli). Kuinka mainiota onkaan kun voi oikeasti lenkittää koiria, Kiki kävelee kohtuu normaalisti (okei loikki ojaan, kiusasi välillä Nemiä - päätin olla melkein välittämättä siitä eli en puuttunut liikaa asiaan joten homma pysyi kohtuullisesti aisoissa; Nemi oli viilipyttymäinen eikä räjähtänyt pahasti Kikille, Kiki uskoi Nemin mulkaisua ja kun mä en puuttunut asiaan niin Kiki ei hyökännyt mun päälle), ei onnu eikä peitsaa. Hirvestihän siinä kyllä virtaa tuntui olevan. Ehkä vähän räjähdysaltis?
Koirat tekivät tarpeensa ja siis enimmäkseen lenkki sujui todella kivasti. Sääkin oli nätti (poutapilvistä, ehkä yhdeksän astetta lämmintä, tuuli jonkun verran).
Nemi mölähteli välillä tarpeettomasti milloin millekin. Mummolle joka seisoi puhelimen kanssa keskellä tietä olematta menossa minnekään, jollekin pihalle missä minä en nähnyt mitään ihmeellistä jne.
Jossain välissä Kiki veti arpuusit jostain minulle tuntemattomasta asiasta. Nemi oli kyllä heti täyttä tappuraa ja mukana bissneksessä, vaikka sille(kin) jäi selvästi täysin epäselväksi, että mistä nyt ollaan niin kovin tuohtuneita. Nemi rauhoittui pian kun ei tiennyt mistä on kyse, mutta Kikillä homma jäi jotenkin päälle. Ts kohta se hyökki minun kimppuun eikä kiellot menneet kuuleviin korviin. Yritti ryöstää nameja taskustani, yllätyspyllätys en antanut. Koiralla keitti yli ja se ryntäs pikkukoiran raivolla mun kimppuun. Menin kyykkyyn ja pidin koirasta kiinni, koira siis istui. Pidin koiraa siinä kunnes se rauhoittui niin, että kun irrotin kädet koira oli edelleen siinä. Kun vapautin koiran (sanallisesti) niin eihän se mitään rauhottunut ollut vaan ryösti mun nenäliian taskustani. Repi sen palasiksi ja piti jotain palasista suussaan samalla kun kiehnäsi maassa. Sen jälkeen koira sai hepulin eli juoksi mua ympäri miljoonaa, miljoona ja tuhatta ja sataa. Ei ottanut kuuleviin korviinsakaan kun yritin tasoittaa tilanteen. Nemi ihana enkeli oli kerrankin tyynenrauhallinen koko tämän välikohtauksemme ajan. Kun Kiki oli saanut hepulinsa päätökseen niin käveltiin muutama metri, ylitettiin yks tie ja senjälkeen koira kävi pissalla. Sen kertainen draama päättyi sitten siihen. Loppulenkki käveltiin sitten taas ihan normaalisti.
ps. lukuvinkki
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti