tiistai 5. syyskuuta 2017

Maallista

Tahdon hypettää -ja kenties toistaa samaa mitä aiemminkin - näin Kikin hakutreenien jälkeisessä  tunnelmassa. 

Minusta on hienoa, että 

... epätoivon jälkeen löysin kuin löysinkin mulle ja Kikille mielekkäitä harrasteita. Se, että joku olisi sanonut vuos (tai melkein  vuos) sitten meidän tulevan harrastamaan näitä, tai että innostuisin näistä, niin en olisi uskonut. On eri asia, että joku muu sanoo sinulle "löydätte vielä lajinne" "tulette tykkäämään lajista x". Koen, että ensin minun piti käydä pohjalla, tuntea epätoivoa, tuntea menetyksen tuskaa, kavuta ylös sieltä ja "löytää oma polku". 

... voin käydä välillä maksuttomissa treeneissä.  Tiedä sitten saako tätäkään ääneen sanoa, tai blogiin kirjoittaa ... Olen jo vuosia tottunut siihen, että ne treenit missä käyn ovat jonkun koirakoulun pitämiä. Ennen koirakoulutreenejä oli tietysti seuratreenit, jotka olivat huomattavasti halvempia kuin koirakoulutreenit, mutta niistä maksettiin sitten käytetyllä ajalla eli talkoilemalla ja halli/lukukausimaksuilla. Ei minulla ole ollut -muutamaa satunnaista poikkeusta lukuunottamatta- ikinä sellaista porukkaa joiden kanssa käydä ns omatoimitreenimässä jossain parkkiksella, metsässä tms. Jos joskus aiemmin on omatoimitreenejä tehnyt niin ne ovat suuntautuneet hallille, josta on maksanut jotain käyttömaksua (ja kaikkein eniten silloinkin olen reeninyt itsekseni - eli kaikki ne "appari tekee sitä ja tätä" ei ole juur koskaan koskenut minua "kuka appari?"). 

... voin treenata ilman tavoitteita, mutta kuitenkin niin, että jos haluan tavoitteita kehitellä niin se on semihkosti mahdollista. Esim tuota hakua, hyvä on edetä ja pitää jokin roti siinä miten reenataan, mutta ennen kaikkea se on Kikin aktivointia. En halua maalailla mitään suuria tulevaisuuksia, en just nyt halua pettyä (kun ei pystyttykään, tai saavutettukaan mitään), vaan haluan vaan nauttia kyydistä. Nauttia siitä, että Kiki tykkää kuin hullupuurosta etsiä ukkoja metsästä - tai nauttia siitä, että se kaiken tohottamisensa keskellä kertoo mulle välillä löytäneensä eucahajutäpän :-)

Ei kommentteja: