Tässä joku päivä tajusin, että oon tippunu kelkasta - mutta oon vielä ihan hengissä, en edes mustelmia ole hoksannut itsessäni ...
Siis kun en aktiivisesti reenaa agia enkä kisaa, niin oon pihalla kun ruohonleikkuri. Välillä havahdun siihen agimaailmaan, tai lähinnä vaan kurkkaamaan sen maailman akkunoista sisälle kun luen jonkun kaverin jonkun fb-päivityksen. Onnittelun menestyksestä aksakisoissa tai peukutan hienosti menneille reeneille. Enkä koe suurta masennusta tai muutakaan harmitusta.
Elämää todellakin on agilitykelkan ulkopuolella, uskokaa tai älkää!
Ehkä mä tulen vielä tulevaisuudessa takaisin siihen kelkkaan ja pidän sitten hetken matkaa tiukasti kiinni jalaksista ja laulelen muiden mukana rekiretkiä sen aikaa mitä matkan tekoon menee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti