Kävin aamuvarhaisella hallilla. Aksattiin hieman. Jotain lennokasta ratapätkää (Nemi oli liekeissä!), pujoa ja kontakteja. Hyppykorkeudet enimmäkseen 50cm.
Sitten tokoa, niin, että välillä hain tekemisee draivia pienestä aksapätkästä :)
Tehtiin paikkamakuuta lukuunottamatta kaikki avon liikkeet. Ei kokeenomaisesti, mutta kattelin vähän, että mikä nyt oikeesti niiden suhteen on tilanne. Tässäpä vähän raporttia aiheesta:
Seuraaminen
Jätättää. On epävarma. On mennyt bh-reenin takia huonompaan suuntaan :/ Olen siis vaatinut siltä liian pitkiä suoria pätkiä. Ollut itte epävarma tekemisestäni ja tartuttanut sen koiraan :(
Liikkeestä maahanmeno
Nyt ei ois tullut kymppiä kun katoin vähän taakseni kun sanoin käskyn. Täysin oma virhe. Osataan tämä kyllä.
Liikkeestä seisominen
Eka yrityksellä lässytin koiralle liikaa kun se seiso (kun kävelin sen ohi) joten se käänty. Otin uusiksi ja pidin turpani kiinni - koira osasi kyllä :)
Luoksetulo
Siinä on tekemistä. Mutta nyt meni ihan kivasti. Naksutin kun koira pysäs. Käytin törppöä ja annoin suullisen käskyn. Ei valunu kertaakaan :)
Nouto
Lähti noutamaan, mutta haukkui muutaman kerran matkalla kapulalle. Otti kapulan suuhunsa, toi sitä mua kohti, mutta hieman ennen kun oli mun luona niin alko pyörimään sitä sivulle tuloa joten avustin sen viereeni. Luovutus hyvä. Olen toiveikas :)
Kaukot
Toimii, toimi :)
Hyppy
Tätä veivattiinkin hieman. Koska Nemi hyppää äkkiä ja siirtyy seisomaan hieman esteen sivulle. Eli alo-opetuksessa en ole saanut sitä nopeesti käskytettyä seisomaan kohtisuoraan kohti hyppyestettä, joten sille on vahvistunut se vino paikka. Nyt sitten veivasin sitä niin, että käskin hyppäämään aika läheltä hyppyä ja kädellä ohjasin sen heti kääntymään hypyn takana ja istumaa, ja palkkasin siitä. En kutsunut takas mun sivulle vaan vaihoin puolta ja tein saman uusiksi. Toistin tämän ehkä viis kertaa ja sitten en enää yliavustanut vaan käskin ja kun koira toimi oikein niin palkkasin ruhtinaallisesti ja se oli sen reenikerran viimeinen harjoitus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti