tiistai 24. marraskuuta 2009

Eri kivaa


Hitjat sentäs, kun oli taas kivat agiharkat. Koutsina Mikko.

Päivän teemoina oli vekitys ja jaakotus, joita harjoiteltiin ensin kolmen esteen avulla (muilla 4 eli loppu puomille, meillä putkeen). Samaan aikaan kun tehtiin valvotusti vekki/jaakko-reeniä sai käydä tekemässä muutaman esteen päällejuoksu harkkaa hallin toisessa päässä. Vekityksessä ongelmana oli ensin se, että Merri ei tullut käteen vaan irtosi lähimmälle muulle hypylle (maxi) ja sitten kun tuli käteen niin sitten ei meinannut irrota siitä pois. Mutta kun laitettiin palkka putken päähän niin johan rupesi irtoamaan! Itekseen tehty päällejuoksu reeni meni toosi hyvin

Sitten tehtiin rataa jossa yhdistettiin nämä kaikki kolme asiaa, ja loppuun vielä pujottelu vedätyksen kera. Sai tosiaan juosta, mutta oli kyl kivaa kun Merrillä oli hirrmuinen vauhti Pujokin meni tosi hyvin, ehdin muutamia metrejä koiran edelle (ja se kesti sen :))

Ei kommentteja: