Viikon ahdistus teemana. Ts kisoista ärsyyntyneenä. Kävin pikkumutkan Nemin kanssa hallilla tänään iltapäivällä. Kun että miksi se koira kieltäytyi niiltä putkilta niin monasti viime viikonlopun kisoissa?
Nyt sitten oli tarkoituksena että en tee mitään tekniikoita enkä erityisiä vääntelyitä vaan vain irrottelua ja putkilta palkkailuja. Joten lähetin koiraa putkeen yksittäisenä esteenä ja 1-3 hypyn takaa. Hienosti koira imi putkeen joka kerta. Ja vauhdilla.
Lisäksi teimme kerran pujottelun ja yhdesti puomin. Molemmat sujuivat hienosti. Puomilla en sanonut kirraata mutta juoksin esteen ohi ja koira teki nätit kaks-kakkoset
Eli onnistuneet pikkuharkat sain aikaiseksi. Eikä sillä mitään putkiongelmaa ole. Niin kerta. Jotain mun ohjausmokia nekin tietty olivat. Hyvä niin. Onneksi maltoin pitää tämän päivän reenin pienenä hauskana rallatteluna. Ei liikaa kerralla, hyvillä mielin jäähyttelylenkuralle...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti