Keskiviikkona alkuillasta kävin Nemin kanssa treenimässä ns korvaavuusvuorolla (1.osa lokakuun juoksupoissaoloista). Harkat veti Mikko ja paikalla oli Nemiliinin lisäksi suursnautseri, westie ja shetlanninlammaskoira.
Teematreeninä samaa kuin tiistaina Merrin kanssa eli vekitys/pyöritystä ja jaakotusta. Plus viime viikkoista päällejuoksua.
- jaakotuksessa Nemi tuli "läpi" eli ei pysähtynyt mun käsiin. Kun sain pysättyä ei hypännyt (ainakaan oikein). Mikä lie oli pielessä. Kun laitettiin namiodottamaan niin koira tuli riman ali. Laskettiin rima medi-korkeuteen jolloin sujui paremmin. Kaippa sitä joku onnistunut suorituskin saatiin aikaan. En ymmärtänyt mikä siinä hommassa (jaakkoilussa) oli nyt niin vaikeeta, kun onhan sitä ennenkin jaakotettu.
- Pyörityksessä Nemi lähti takaakiertoon aikasta montaa kertaa. Koitin säätää ohjaustani oikiammaksi ja tässättää sarjatulella. Lopulta koira toimi jo hieman paremmin.
- Yhdistetreenissä koira irtosi huipusti esteille ja ohjaajakin pisti tassuja toisen eteen. Päällejuoksu-kohdassa ei ollut minkäänlaista ongelman tynkää.
- Vika treenissä koiran piti mennä putkeen mikä oli lähellä muita ja ovea. Nemiä rupesi ujostuttamaan ja putkesta tuli ongelma. Sain sen lopulta putkeen ja sitä myötä pyöritys & takaahyppyjen kautta pujotteluun. Näissä kolmessa vikassa esteessä ei ollut ongelmaa. Tosin koira ehkä oli hitusen hitaampi kuin yleensä - varmaan se alun putkijännäily vaikutti asiaan.
Torstaina oli sitten viikon normaalit treenit. Tosin eivät normaaliin aikaan, vaan tuntia myöhempään kuin yleensä. Kato oli käynyt treenaajissa. Nemi reenaili yhdessä kahden border collien kanssa. Nämä reenit veti Mari.
Ensin tehtiin jaakotusta yhdellä esteellä. Jotain oli vissiin hautunut yön yli joko mun tai Nemin päässä. Sillä nyt homma sujui!
Sitten tehtiin jaakotus pirkotuksella. Huisia ja hurjaa ja jännää ja ties mitä kaikkea!!! Eli harkka meni aita-rengas-aita-aita. Vikalle aidalle jaakotus. Ja sen vikan aidan luona olin pirkottamassa. Ekalta aidalta ois ollut suora linja puomille. Ekalla kerralla ohjaussäätely ei ollut ihan kohdillaan, joten Nemi lennähti väärälle hypylle neljäntenä eikä sinne mun tykö. Mutta. Mä olin jo siitäkin aikasta iloinen että rengas toimi vastaanotto-ohjauksena joka kerta. Plus ekan kerran jälkeen sain koiran sinne jaakotukseenkin asti superisti. Tämä toistettiin pari kertaa ettei ollut vaaraa että ois vahingossa toiminut. H u l u p p e e t a !!! Nää on niitä mitä mun pitäs oppia tekemään ja mistä tulee niitä superhienoja fiboja
Sitten kokeltiin sitä pyöritystä. Ensin vaan aita-aita ja siis kakkosaidalle se pyöritys. Kerroin Marille että ed päivänä ei oikein toiminut. Kuulema jokunen muukin koira oli lähtenyt takaakiertoon ko ohjauksessa. Mutta mitä kehveliä, nyt pyörityskin rullaili.
Sitten otettiin tämä vauhdista. Samaa kuin tiistaina Mersun kanssa. Eli aita-aita-putki-muuri (jolle päällejuoksu) - aita - aita (pyörityksellä) ja aita (jaakotuksella). Nemi irtosi hienosti alun esteet niin että mun ei tarvinnu saatella sitä eikä jäädä miettimään vaan juosta jolokottaa etiäpäin. Päällejuoksu toimi ja mä olin ajoissa pyörityksellä mikä myös toimi ja jaakotuskin toimi. Siis niinkuin s i i s t i ä !!!!
Kerrankin ohjauksessa oli ajoitus just eikä melkein kohdallaan.
Kerrankin ohjauksessa oli ajoitus just eikä melkein kohdallaan.
Lopuksi tein vielä pujottelun pariin kertaa - hölkäten vierellä - ja Nemillä oli taas ihan hyvä vauhti. Heitin sille vasta lopussa palkan, ts palkka ei ollut odottamassa lopussa ja se tuli silti hyvällä "sykkeellä".
Olipas metkat treenit. Kiitos taas!
Ps. Tää tilasi Nemille "Pompan". Kaikkia sitä kanssa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti