tiistai 1. syyskuuta 2009

Superia :)


Tehtiin Nemin Haukkis-reeneissä ma-iltana rataa, jossa oli pari paikkaa missä testailla käytännössä pari viikkoa sitten harjoiteltua sylkkäriä. Ensin kuitenkin saatiin tehdä radasta kaksi neljän esteen pätkää ja sitten rata kokonaisena.

Nemille otin ensin alun aita-aita-sylkkäri-putki-aita ja sitten radan keskeltä pätkän missä oli keinu ja pujottelu eli aita-keinu-aita-pujottelu.

Sylkkäriä piti hieman hioa, siis mun liikkumista jne (mun takana oli a, mutta ei koira sinne onneksi sännännyt), mutta hyvin koiruus putkeen lähti ja siitä vauhilla etiäpäin (ts aluksi tietty vain sille yhelle hypylle).

Siinä toisella pätkällä ei ollut mitään ongelmia. Ei sen kummemmin keinun (ei tehnyt 2:2'ia mutta nopee keinu ja istuminen kontaktilla ja luvalla pois) kuin pujonkaan suhteen.

Sitten kun tehtiin rataa kokonaisena niin ohjasin ilmeisesti huonosti -tai jotai- joko sen toisen sylkkärikohdan tai sitten siitä seuraavan hypyn koska Nemi hermostui jostain ja juoksi haukkuen keinun ohitse. Jatkoin matkaa ts otin tuon kohdan uusiksi ja sitten jatkoin radan suorittamista. Eli keinu-aita-pujottelu-aita-a-takaahyppy-aita-rengas-muuri. Kolme vikaa estettä olivat suorassa linjassa. Heli heitti pallon, jotta saatiin koira irtoamaan. Vaikka ois kait tuo muutenkin irronnut ;) mutta oli nyt ainakin jotain palkkaa. Vaikka eipä koissua pallo kiinnostanut, mutta lensi sinne suuntaan mihin pallokin meni ja tuli sitten multa hakemaan nakinpalasen

Sain ottaa vielä radan kokonaan uusiksi, ja sitten se meni nollana. Ja vauhdilla. Ja siltikin molemmat kontaktit, pujottelu ja rengas suoritettiin priimasti.

Ei kommentteja: