sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Eilisen toisinto


Taas Nemskun kanssa kahdestaan agikisoissa. Ja kisapaikalla vain ykkösten ajan. Ensin hyppäri, jossa sai tarkkana olla. Huolimatta hyvästä suunnittelusta ajattelemani leikkaus epäonnistui täysin ja vedin omalla liikkeelläni koiran hypystä ohitse. Siitä siis kielto. Tuon jälkeen taas hommaan mukaan, pujotteluun sain koiran kivasti vaikka oli väärän puolen pujo. Käh käh, mitään oikeita ja vääriä puoliahan ei ole! Noh jok tap, Nemsku meni hienosti. Loppurata rullaili toosi hyvin ja koira oli maalissa kun minä vielä hölkyttelin menemään kentän toisessa päässä. Loisto irtoaminen!

Tuloksena siis 5, n.2 sek alle ihanneajan ja sijoitus 3/21.

Päivän ainoa agilityrata näytti sekin haastavalta. Mietin, että miten saisin koiran kääntymään suoranputken päästä niin että se ei bongaisi edessä näkyvää hyppyä (jonne ei pitänyt mennä vaan kääntyä oikialle hypylle ja keinulle). Että jos liikun putken suuntaisesti niin koira varmasti käy hyppäämässä sen hypyyn. Noh, sain itteni liikkumaan kohti sitä oikiaa hyppyä mutta pidin suuni kiinni, joten eihän se koira voinut tietää minne jatketaan kun mitään vinkkejä aiheesta ei kuulunut. Siispä se siltikin oli menossa eteenpäin putkelta. Rääkäisin tänne-käskyn, jota koira hienosti totteli. Ainut vain ettei sitten hypännyt sitä (oikiaa) hyppyä. Siitä siis kielto. Sitten palan matkaa menee hyvin. Keinut ja puomit hienosti. Mitä nyt minä tajuan, että tuntuupa kenkä löysältä ja huomaan että lenkkarin tarra on auennut... Hetken aikaa mietin, että pitäskö "istuttaa" koira puomille ja pistää kenkä hyvin? Jätän moiset puuhat kuitenkin tekemättä. Mutta kuten näkyy ajatukset eivät ihan olleet radalla. Puomin jälkeen olisi ollut putki ja kolme hyppyä renkulassa. Nemi menee putken ja ekan hypyn jälkeen huomaa sen alun hauskan suoran putken ja ryntää sinne ziljoonaa. Annan mennä, mitäpä sitä muutakaan enää siinä kohtaa voisi. Ja kutsun koiran takaisin matkaani. Hypyt ok, pujottelu ok, pituus ja pussi ok. Mutta pussilla olen myöhässä ja koira ei sinkoa sieltä enää loppusuoralle hirmu hyvin vaan jää hivenen pyörimään. Lanka on katkennut jo aikaa sitten. Mutta. Hyvää oli se irtoavuus (aluksi ja keskellä rataa), radalla oli kaikki kontaktit jotka menivät tosi hyvin, renkaan kanssa ei minkäänlaatuisia ongelmia. Samoin pujottelu meni kivasti.

Ihan hyvillä mielin saan siis olla näistä Nemin kisaradoista tänä ja viime viikonloppuna. Nyt odotellaan sitten sitä juoksua ja sen jälkeistä lamaannus-aikaa ja katsellaan millon kisataan seukki kerran. Mahdollisesti vasta marraskuussa Torkk:n kaamosrallissa.

Alla vielä Sari Eskelisen ottama kuva viime viikon sunnuntailta:

Ei kommentteja: