keskiviikko 16. syyskuuta 2009

Toko-tiistai


Käytiin tokottelemassa eilen iltapäivällä, paikkana taas Kaketsun sorakenttä.

Nemi:

paikallaolo, kesti ihan hyvin vaikka aiemmin oli hippastellut Maijan kanssa (joka on niin ihana )

peräjälkeen liikkeestä maahanmeno, luoksetulo ja liikkeestä seisominen - kaikki teki tosi nätisti! ilman super-erikois-apuja. En jankannut noita enempiä kun kerta ne muistuivat heti mieleen.

Seuruuta, enimmäkseen lyhkäsiä pätkiä suunnanvaihdoksilla. Hyvin meni nekin.

Ruutua. Nami ruudussa alusella ja sinne lähettelyä. Yritin myös käskyttää koiran maihin sen ollessa ruudussa, mutta sitä se ei osannut/kestänyt. Joten siinäpä yksi harkkaamisen aihe, mitä aloitettiinkin jo. Ruudun ulkopuolella ts erikseen siitä. Eli koiran saaminen maahan muuallakin kun mun välittömässä läheisyydessä.

Merri:

Paikallaolo, niin että kävin välillä piilossa. Ihan hyvin pysyi.

Metallinouto, hakee mutta ei niin innolla kuin mitä puisen. Luovutuksessa otin kapulan koiralta heti kun toi mun eteen sen. Paitsi vikalla kerralla vaadin, ts peruutin, sivulle tulon. Ja koiruus piti edelleen kapulaa suussaan ja siirtyi mun sivulle! Jes!

Tavis-nouto. Samaan tapaan kuin aiemmin. Yhellä kertaa pikkasen leegas kapulalla, ts pyöräytti sitä suussaan kun otti sen.

Sekalaista naksuttelua, myös perusasennosta - jos priimaa.

Luoksetulon pysäytyksiä, sanallisia. Pysäytin aika lähelle ittiäni ja välimatka ei muutenkaan ollut kovin pitkä. Mutta tää toimi nyt ihan hyvin.

Liikkeestä maahanmeno, ei tarvinnut minkäänlaista avitusta. Hyvä niin, päästiin takas sille tasolle minkä tiedän Mersulla tässä oikeesti olevankin.

Seuraamisia, ihan ok kontaktilla.

Kiitos taas Tuijalle & harmaille-ruåtsalaisille reeniseurasta!

Ei kommentteja: