Ensin vähän jotain sekalaista, lennosta, Mersun kanssa. Ja sitten varsinaisesti Nemin ma-reenit Haukkiksella.
Pujottelua ensin suorasta linjasta, siis muutaman hypyn takaa. Tämä ok. Nemillä on ihan tajuton hinku sinne palkalle. Mutta sitten kun reeniä vaikeutettiin niin ei ollutkaan niin helppoa. Kun allekirjoittanut ei osannut kääntää ittiään tarpeeksi. Koira haki koko ajan jonnekin puoliväliin pujoa. Tai kolmanteen väliin muttei sinne alkuun. Esteelle kyllä meni ja irtosi kauas musta ennen kuin ehdin kissaa sanoa. Noh, saatiin onnistunut suoritus kun aikamme väännettiin.
Keinua hypyn kautta. Meni liian äkkiä ekalla kerralla eikä saanut pysähtyämään vaikka selvästi yritti. Sitten meni vähän jännäksi ja meni esteen ohi tai tuli esteeltä pois. Lopulta teki taas keikun ihan ok:sti.
(en saanut koiraa kakkaamaan lämmittelylenkillä, ehkä koira siksi oli hivenen levoton keinu & pujo reenissä?)
Lisäksi tehtiin itteksemme soikiota jonka molemmissa päissä oli mutkaputket ja toisel reunal puomi ja toisel muuri ja a. Eka harkka oli, että muurin taakse laitettiin palkka (koiran kanssa yhdessä) sitten vietiin koira lennosta putkeen ja aalle, sieltä vapautus muurin yli palkalle. Sain Päivin (kiitos!) vartioimaan namia, jolloin Nemikään ei varastanut palkalle. Pari näitä suorituksia ja sitten palkka jätettiin samaan paikkaan, mutta mentiinkin koko kierros eli putki-puomi-putki-a-muuri. A:n suoritus priima, puomi ei niin hyvä -stoppas toki, mutta etutassut ei maassa.
ps. Mortti-testissä Nemi ei osoittanut juoksun oireita - saas nähdä miten käy (eli päästäänkö vielä torstaina reeneihin ja ennen kaikkea viikonloppuna kisoihin )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti