tiistai 31. maaliskuuta 2009

Synttärikaakkua






Nemin syntymäpäivänä koirat saivat aitoja ruotsalaisia lihapullia, nakin ja jakoivat maksalaatikon puokkiin (eivät varmaan olisi jakaneet, josta niiltä olisi kysytty ).


Merrin synttärinä "kaakut" olivat lähessamanlaiset kuin muutama päivä aikaisemmin Nemin juhlapäivänä. Tällä kertaa koirat söivät lihapullia, light-nappuloita, tonnikalaa sekä maksalaatikkoa.

Niin juhlapäivänä kuin yleisestikin koirien ruokailu menee seuraavanlaisen kaavan mukaan. Ensin tosin Merri istuu keittiössä tuijottaen kiinteästi tiskipöytää, missä yleensä koirien kupit ovat. Samalla Nemi lauleloo ja kutsuu/komentaa meitä ruokkimaan itseänsä. Kun laulelot ovat tehonneet Nemin mielestä tarpeeksi hyvin se asettuu jo istumaan/ seisomaan keittiön "kynnykselle". Nemi kun on pienestä pitäen opetettu siihen, että yleensä ruuan saa vasta malttiharjoituksen jälkeen.




Merri menee jo maihin "tätäkö se Kaisa tarkoitti, jos en kerta istumalla saa lupaa mennä syömään, niin ehkä se halusi mun makaavan?" Nemi sen sijaan napottaa just siinä mihin käsky kävi.

Merrikin takaisin ylös, vielä tovi ja sitten lupa mennä syömään eli "saa". Matto menee rullalle kun koirat kiihdyttävät omille ruokakupeilleen.




Koirat omissa ruokanurkissaan.



Nemin kuppi löytyy yleensä huoneen nurkasta ruokailun jälkeen...

Jahka molemmat ovat syöneet ruokansa on lupa tarkistaa toisen kuppi.


Nemi Merrin kupilla ja...



...Merri Nemin kupilla, tässä vaiheessa Nemi tietty kiinnostuu Merrin puuhista ja ryntää myös paikalle.


Sitten pitää nuohuta vielä nurkat yms paikat josko jostain löytyisi vielä jotain syötävää.


Ja ihan lopuksi käydään vesikupilla.

8v




Tasan kahdeksan vuotta sitten syntyi Juurussuolla, Oulussa/Kempeleessä, Little Honeys -kenneliin ruotsinlapinkoirapentue. Yksi pennuista, LH Darfi aka Merri, tassutteli vauhdilla sydämeni valtiaaksi. Se valitsi minut, eikä minulla siihen ole ollut mitään nokankoputtamista.

TK1 KANS & POHJ & FIN & S & N & PL & LV MVA & PL V-06 & PZV-06 & MV-06 & LV V -07 & BALTV-07 Little Honey's Darfi (*)



Jotain uutta


Koska tuo Nemin toisen harkan piirtäminen meni jo niin toivottomaksi yrittää miettiä hyppykulmia yms niin en edes yritä Merrin radan kanssa. Oli kuitenkin oivaltava harkkakerta, meillä on hyvä kouluttaja! Hyviä neuvoja saatiin taas roppakaupalla, ne kun vielä muistaisi jatkossa käytännössäkin niin hieno homma!

Eli harkat meni taas vaihtelevasti, jotku jutut hyvin ja jotkut ns tyypillisesti. Hyvillä neuvoilla eräät kohdat menivät todellakin paremmin ! Hymy

Pari pätkää, hyvää ja huonoa


Nemin agilityharjoitukset ma-iltana (30.3.) aloitettiin hyppelyharkalla (yksi putki ja useita hyppyjä). Piirrosyritelmästä tuli vain yritelmä Nauru

Mä olin hitusen pihalla jossain kohtaa reenejä, mutta Nemi, se kulki tosi hyvin! Ei moitteensijaa sille. Eka rata oli aika iisi pyöritys, toisella oli jo tekemistä. Esim sama alku kuin ed radassa, mutta ei saanutkaan mennä putkeen vaan piti jatkaa viereiselle hypylle. Tuo onnistui hyvin kun otti ajoissa vastakkaisen käden avuksi, mutta hetimiten hypyllä vaihtoi ohjauskäden taas koiranpuolimmaiseksi - kiitoksia Jukalle neuvoista!

Toinen pätkä oli tällainen periaatteessa simppeli. Kaikki on helppoa teoriassa...

Eli oletin, että koira hakee pujottelun hyvin, mutta ei se mitään hakenut. Vasta kuin sitten kun Kirsin neuvosta menin ottamaan koiran putkesta ja sitten lähettämään pujoon, eli suomeksi sanottuna enemmän avuksi. Sitten toimi pujokin ihan hyvin! (enää ei hidastele onneksi niin kuin jokin aika sitten, tosin ei ole ihan vielä niin nopeakaan pujossa kun parhaimmillaan on ollut). Puomille lähti ihan hyvin, mutta pysähtyi liian ylös. Joten koira vähin äänin pois esteeltä ja puomia uusiksi. Koiralla aivojyvät jylläsi kun se koitti hakea oikiaa pysähtymispaikkaa. Lopuksi pistettiin koira hihnaan (kiitos Kirsi!), jotta saatiin tutumpaa ja oikiampaa suoritusta aikaiseksi (eli yksittäin ja palkalla). Lopussa, eli koira puomilta ilman putkessa käyntiä hypyille, ei ollut mitään ongelmaa.

30.03.09 - eriytyminen


Eilen koirakot kirmasivat tällaisen radan parissa. Ensin tehtiin esteet 1-5 (yksi koirakko meni 3b:n kautta). Sitten 10-15 ja lopuksi ns kisamaisesti 10-23 (tosin yksi koirakko kääntyi 18hypyn jälkeen takaisin pujotteluun, siitä hyppy(11)takaahyppynä ja keinulle), 19 putkelta tullessa sai ottaa hypyn kautta puomille menon jos halusi. Kukaan ei tainnut mennä vaihtoehtoloppuna keinulle (paitsi se jolle oli suunniteltu tuo poikkeava loppuosa rataan). Treeninä tälläkin kertaa pakkovalssi ja twisti.

torstai 26. maaliskuuta 2009

Nemiliini 4v.


Sunnuntaina 29.3. meidän pikku prinsessa täyttää 4 vuotta




Nemi 10-viikkoisena, kasvattajan luota maailmalle lähdössä.

Tuoreempia kuvia tulossa lähiaikoina/ens viikolla. Silmänisku

Extra


Nemi osallistuu ens viikon sunnuntaina (siis 5.4.)"Agilityn avoimeen tehoviikonloppuun", jossa kouluttajina on Jari Suomalainen (kolmosille), Jari Tienhaara & Mika Moilanen (1-2 luokkalaisille).

Sylien välistä


Täytyy kyllä sanoa, että nyt lyö ihan tyhjää.. Esteet meni jota kuinkin näin, mutta miten nuo pari hyppyä pyöritettiin... Öö? Noh, tärkein lieni kuitenkin se, että ensin harkattiin sylkkäriä.
Jossa ekan sain tehtyä lopulta lähes täydellisesti mutta toiselle vänkäsin poispäinkäännön (koira suoritti radan oikein, minä vain toimin "väärin").

Tätä ennen kerkesin palkka-harkkaamaan yksittäisenä puomia ja aata. Molemmat menivät hyvin. Tai noh aa tavan tapaan paremmin kuin puomi, mutta ei puomikaan huonosti Hymy

Toisena treeninä otettiin sitten välistävetoja eli vähän-niin-kuin-puolivalssina. Ennen toistaputkea olevaa hyppyä Nemi rupesi tämäntästä kiertämään koko esteen - vaikka mun ohjaus kuulemma oli ihan ok. Marin piti sitten seistä hypyn vieressä, jotta koira hyppäs sen riman yli.

Noin yleisesti ottaen harkat meni kivasti, ei nollana, mutta tää johtui vain ja ainoastaan minusta. Koira toimi hyvin ja oli kivasti meiningissä mukana Nauru

tiistai 24. maaliskuuta 2009

23.03.09 - Merri



Numeroradalle määrättiin mitä piti tehdä - hyvähyvä, aivot vaan narikkaan ja niinpoispäin Kieli ulkona Kakkoselle pakkovalssi. 4&5 oli lähempänä puomia - tai siin oli tilaa juosta siis. Vitoselle leikkaus, tossua toisen eteen - piti törmätä koiraan, jotta koiran saisi kääntymään hyvin tms. Sitten valssi. Ja taas tossua toisen eteen ja valssi kasi-ysille.
Merri oli väy-väy-väy tuulella, kepeiltä tuli pois ties kuinka monta kertaa. Kasilla mä pyöristin menoa kepeille liikaa - siinä kuulemma paloi aikaa. Pakkovalssi sentään tuli hyvin. Jahka asetuin kunnolla siivekkeen taakse, ts se säästi aikaa ku ootin koiraa oikiassa paikassa. Pienistä jyväsistä sitä aikaa tulee, tai säästyy.. kun muistaisi vain. Tai osaisi kattoa ohjauslinjansa oikein.

Kirjainradalla pähkäsin d-e:tä. Lopulta putkeenkaan koira ei mennyt ekalla kerralla vaan juoksi sen kohdan ohitse. Piti olla lähempänä putkea ohjailemassa se sinne niin kyllä se sitten sinne meni ihan nätisti. D:n haki ihan hyvin takaahyppynä (kierrätytin kauempaa kautta), mutta sitten tuli kepeillä ongelma. Tai oikeastaan jatkossa. Yritin mennä keppien oikiaa puolta (suoritussuunnasta katsottuna) ja pyöräyttää koiran sitten hypylle. Koira kyllä kääntyi hyvin pujon jälkeen (tätähän reenittiin joissain reeneissä jokin aika sitten), mutta ei irronnut hypylle. Ei sitten millään. Joten piti tehdä joku muu ohjaus, joka ei meinannut hiipiä tajuntaani, d:lle / sen jälk, jotta pääsin pujon toiselle puolen, jolloin hyppy meni hyvin ja koira meni vauhdilla puomin.

Nää on niin näitä. Väy-väy-väy. Jos Merri on sillä tuulella, ettei sitä innosta katsoa eteenpäin ja irrota esteille, niin se totta totisesti ei irtoa - mun on sitten ihan turha kuvitella ns säästäväni itseäni tai mitään.. lähettelemistä yms ei ole tietoakaan.

---
Kokonaisuutena illan summa oli se, että pitkästä aikaa jalka oli rikki agirupeaman jälkeen. Johan tässä on mennytkin pitkän aikaa ettei ole tarvinnut nilkutella. Kait se tarkoittaa vaan sitä, että tuli juostua illan aikana useampikin rata/harjoitus...

---

Ai niin - Jarmokin on jo onneksi oppinut, että mulle pitää sanoa. Siis että mä en nynnyile, koska muuten mää löysäilen enkä ota kunnolla eli tarpeeksi napakasti - peruslaiskamato kun olen Silmänisku

23.03.09 - Nemi


Ihan aluksi Nemin reeneissä otin sen kanssa keinua, mikä oli virhe. Mitä ilmeisemmin. Koira oli vielä kovin levoton - juuri autosta tulleena (jep jep, käytin toki sitä eka lenkillä enkä siirtänyt suoraan peräkontista halliin). Eka keinu huono, ei palkkaa, uusiksi -> koira hyppi pois kesken keinun Otsan rypistys Valjaat & hihna yhdistelmä oli huono tähän reenaukseen. Jätin hihnan pois ja kuljetin pelkistä valjaista, eli näin ollen en antanut sille mahdollisuutta hypätä. Näin saatiin pari kohtuullista suoritusta aikaiseksi.

Eka harkkarata oli suurinpiirtein tällainen:

(putki-a, ovat varmaan hieman erheellisesti piirroksessa)

Ekalla kerralla huono ohjaus kolmosella, joten koira ei mennyt putkeen. Toisella kerralla olin napakampi (nenä alkuun päin, jolloin sain tiukan käännöksen aikaan), joten koira meni nätisti putkeen ja aallekin. A hyvä. Samoin koko loppuratakin. Tosin itsellä hieman säätämistä sen puomin alakäskyn kanssa, koira jäi vähän ylös.
Tyytyväinen kuitenkin olen kontakteihin ja pujotteluun Hymy

Tokarata:

Pikkusen Nemiä jännitti olla ekan esteen takana, kun kaikki muut ryhmäläiset oli siellä taka-alalla. Samoin joku mies Yllättynyt. Mutta -onneksi- hyvin Nestori kuitenkin kokosi itsensä ja keskittyi asiaan. Puomi loistava! Loppuasento lähesmelkeintäydellinen Superkehut ja jatko ... Pujotteluun lähti hyvin, mutta multa joku ennakkoaavistelu loppuvaiheella putkelle, jolloin tuli esteeltä pois. Pujo uusiksi hypyn kautta. Nyt en edes ajatellut putkea liian aikaisin. Joten loppurata rullasi hyvin  (eteen! irtosi. lopussa siis palkka - Kiitos palkan viejälle Hymy).

Hyvät treenit oli, kiva mieli jäi Nauru

23.03.09


Tällä kertaa oli kato käynyt - tai mikä lie epidemia. Tai ehkä ryhmäläiset olivat Activen epiksissä. Tiedäppä sitten tuota. Mutta jok tap, paikalla oli vain kaksi koirakkoa.

Aluksi koirakot treenasivat pakkovalssia ja twistiä. Sen jälkeen erilaisia ratapätkiä, joissa alussa (tokalla esteellä) piti tehdä joko pv tai twisti.

maanantai 23. maaliskuuta 2009

Keno-vino


Eilen tokotreeneissä oli kenraaliharkat niille, jotka osallistuvat viikon päästä Okk:n järjestämiin virallisiin tokokokeisiin (muutamia koirakkoja Merrinkin ryhmästä siis).
Me muut teimme haluaviamme asioita, jonkun myös liikkuroituna. Merri oli vähän "niin ja näin" -tuulella, joten otin suht varman liikkeen tarkastelun alle. Eli liikkeestä maahanmenon (avo-tyyliin). Muutoin se menikin ihan hyvin, mutta Merrin makuuasento on hirmu vino. Menee salamana maahan, pysyy kun käyn edessä ja takana. Mutta se asento. Eli perusreeniä ja palkkaa vain hyvästä asennosta.
Perusreeniä rupesimmekin heti harjoituttamaan.

Lisäksi ittekseni tein hyppyä, ensin hyvä, mutta sitten koira jo ennakoi istumisen hypyn takana. Rupesinkin palkkailemaan koiraa pelkästä hypystä (heitin palkan ku koira oli hypänny).
Liikkeestä seisominen ei arvontaliikkeistä tälläkertaa onnistunut, koira tarjosi istumista tai perässä hiipparointia. Eli takapakkia piti mennä, lisää varmisteluja kehiin jolloin koiruus muisti taas mistä on kyse.
Tein myös luoksetulo harkkoja, yritin saada vauhtia kehiin. Siis tätä nyt vain ilman pysähtelyjä kun koira on ruvennu himmailemaan ja hiipimään. Pistin namilautasen varpaitteni likelle ja kutsuin koiran luokse - tulihan se sitten vauhdilla kun näki sen ruuan...
Tein myös kaukoja, maahan-seiso. Etäisyyttä vain metri,puoltoista. Hienot siirtymät.
Merkkiä tein lapasen avulla. Ihan hyvät pari toistoa saatiin aikaiseksi.
Lisäksi tehtiin lyhyitä seuraamisia, vaihtelevalla menestyksellä.

Pallon avulla sain kivasti kierroksia koiraan, harmi vain kun ryhmätreeneissä pallopalkkausta ei oikein uskalla käyttää.

Lisäksi teimme kolme paikallaoloharjoitusta. Alussa piilo-reeni, jossa koira nousi ylös kun pääsin piiloon -> palasin pistämään koiran takas maihin. Tuon jälkeen reeni meni ihan hyvin.
Loppuvaiheilla harkka-aikaa ensin tavan paikallaolo, ilman piiloilua. Sillä koirat olivat "sisäsivulla" eli lähellä toista ryhmää - piiloilu olisi ollut hankalaa. Tämä meni ihan priimasti.
Ja lopuksi istumis-paikallaoleilu (minsa), jossa kävin kerran palkkaamassa koiran. Koira pysyi muuten hyvin paikallaan, tai pysyikin, mutta istui ihan sen näköisenä, että nenä kaatuu kohta maahan ja/tai koira on ihan valmiina spurttaamaan miljuunaa luokseni... (tai jonnekin, jos lupa/käsky vain annetaan).

Ekan paikallaoloharkan yhteydessä tehtiin myös luoksepäästäväisyys (ryhmässä on myös alo-luokan koirakoita). Ensin Merri meni Turkkaa kohti, sitten haukkui sen pataluhaksi, sitten oli niin niin kaveria. Toisella yrittämällä, otin namin avuksi jolloin Merri ei enää niin kiinnostunut ollutkaan Turkan tekemisistä.
Onneksi luoksepäästäväisyyksiä ei ole enää avossa... Silmänisku

torstai 19. maaliskuuta 2009

Valoa näkyvissä


Koska kukaan ei tehnyt asiaa puolestani, niin roiskin taas esteitä sinne tänne vähän siihen tyyliin kuin ne eilisissä treeneissä oli (ei roiskittu, vaan aseteltu Silmänisku):

Yleisjälkitunnelmat treeneistä

Numeroreeni:
Koiruus jätettiin ykkösen taakse ja mentiin itte putken taakse kolmosen hujakoille. Sieltä koira liikkeelle ja valssilla nelosputkelle. Kuitenkin niin, että odoteltiin koiraa ts annettiin sen rauhassa hyppiä kolmonen. Enmääoikeintiiä miten se käytännössä meni, muuta kuin, että Nemi ei kertaakaan mennyt aalle vaan aina sinne oikiaan putkeen. Voi hämmästyksen kummastus!
Vitosen taakse olin suunnitellut persjättöä, mutta ekalla kerralla tuli automaattisemmin valssi, jonka ehdin senkin tekemään ihan hyvin. Pujotteluun Nemi lähti nyt hyvin ja pujottelu loppuun asti ilman takkuamisia.
En ainakaan muista, että ysiputken kanssa olisi ollut ongelmia.
A:n meni hyvin! Mainio pysähdys (eikä pysähtynyt siihen kohtaa missä välissä sanoin "kirraa" vaan vasta oikiaoppisesti 2-2 asentoon), ja vauhdikas suoritus. Muistin kehua ja vapauttaa oikialla käskyllä ("saa"), en palkkaillut muuta kuin suullisesti. Ja sitten matka jatkui seuraavalle esteelle.
15:lle asti meni ihan sujuvasti. Mutta sitten tuli tökkö. Esteet 15 ja 16 kun olivat ovelle/yleisöön päin, joten koira piti pakottaa hypyille. Takaahyppy (16) ei meinannut sujua, juurikin tuon "yleisökammoisuuden" takia. Pistin koiran kuitenkin hyppimään nuo hypyt, ja hyppihän se.
Loppusuoran "Eteen!!!" kanssa ei ollut mitään ongelmia, ei edes ekalla kerralla, vaikka koiralle ei ollut sen kummemmin näytetty/kerrottu että vikan esteen takana odottaa makkaraa Kieli ulkona



Kirjainrata:

Meinasin ensin nynnyillä ;) mutta pitihän sitä sitten aloittaa lähempää putkea. Ihan hyvin koira tuli renkaan ja sen b:n. Kannattaisi kuulemma opettaa koiralle joku merkki (esim sihinä) jotta koira tietäisi että käännytään heti putken jälkeen (ennen putkea sihinä, heti putken jälkeen palkka -ts käännös ja palkka).
Nyt menin hakemaan koiraa c-putkelta ja sitten lähetys d:lle. Tosin ekalla kerralla en paljon lähetellyt vaan vein perille asti - nounounou- ei Nemi sellaista tarvi (jos ny Merrikään...).
Sitten kipitystä... ja koira vasempaan käteen ja ns poispäinkäännöllä e:lle ja sitten leikkaus ja koira putkeen.

Helppoa kuin heinänteko

Kesäkausi


Ilmeisesti sitä aletaan pikkuhiljaa kääntämään katseita tulevan kesän varalle. Elämän aikataulutus pitäisi laatia vähitellen. Sekä Activella että okk:lla on ryhmiin haku agilityn osalta (toki A:lla muutkin, mutta ne ei koske mua) menossa.

Haen kumpaisellekin ryhmäpaikkoja molemmista "kerhoista", kattellaan sitten jos paikat saadaan, että miten ne sovitetaan viikkorytmiin.

En ole vielä päättänyt koulutanko kesällä, toisaalta olisi kiva jatkaa kouluttelua ja toisaalta olisi kiva vapailla siitä "hommasta" kesä ja miettiä jatkoa talvelle sitten taas erikseen. Kummassakin tavassa on puolensa, ans kattoo miten mieli muuttuu ja asiassa käy.

Jok tap, kiva kun lumet sulaa - koska päästään sitten pihalle treenimään!!! Hymy

Mattoteline


Tiistai-iltana käytin koirat yksittäin lenkillä. Tavan lenkkeilyn lisäksi otin molempien kanssa luoksetuloharjoituksia. Nemi tuli hienosti vauhdilla sivulle, mutta Merrillä oli pientä hidastelua  -  vaikka oli tarkoitus ottaa vauhdikas lt suoraan luokse ilman pysähdyksiä. Onneksi vauhdikkaampiakin tulemisia saatiin aikaiseksi.

Lisäksi Nemin kanssa otin takaakiertoja. Ja koska pihan valopylväs on niin pahasti lumipenkassa, niin pistin koiran kiertämään mattotelinettä Nauru hetken epäröinnin ja empimisen jälkeen koira tajusi, että oikeesti tahdon sen kiertävän koko värkkineen, jolloin pisti vauhdiksi ja oli sangen tyytyväisen oloista koiraa kun kehuin ja palkkailin sitä. Tehtiin muutamia toistoja molemmin puolin.

Sisällä ollaan vahvistettu peruskäskyjä: istu, maahan, seiso, paikka sekä sivulle.