Koska kukaan ei tehnyt asiaa puolestani, niin roiskin taas esteitä sinne tänne vähän siihen tyyliin kuin ne eilisissä treeneissä oli (ei roiskittu, vaan aseteltu ):
Yleisjälkitunnelmat treeneistä
Numeroreeni:
Koiruus jätettiin ykkösen taakse ja mentiin itte putken taakse kolmosen hujakoille. Sieltä koira liikkeelle ja valssilla nelosputkelle. Kuitenkin niin, että odoteltiin koiraa ts annettiin sen rauhassa hyppiä kolmonen. Enmääoikeintiiä miten se käytännössä meni, muuta kuin, että Nemi ei kertaakaan mennyt aalle vaan aina sinne oikiaan putkeen. Voi hämmästyksen kummastus!
Vitosen taakse olin suunnitellut persjättöä, mutta ekalla kerralla tuli automaattisemmin valssi, jonka ehdin senkin tekemään ihan hyvin. Pujotteluun Nemi lähti nyt hyvin ja pujottelu loppuun asti ilman takkuamisia.
En ainakaan muista, että ysiputken kanssa olisi ollut ongelmia.
A:n meni hyvin! Mainio pysähdys (eikä pysähtynyt siihen kohtaa missä välissä sanoin "kirraa" vaan vasta oikiaoppisesti 2-2 asentoon), ja vauhdikas suoritus. Muistin kehua ja vapauttaa oikialla käskyllä ("saa"), en palkkaillut muuta kuin suullisesti. Ja sitten matka jatkui seuraavalle esteelle.
15:lle asti meni ihan sujuvasti. Mutta sitten tuli tökkö. Esteet 15 ja 16 kun olivat ovelle/yleisöön päin, joten koira piti pakottaa hypyille. Takaahyppy (16) ei meinannut sujua, juurikin tuon "yleisökammoisuuden" takia. Pistin koiran kuitenkin hyppimään nuo hypyt, ja hyppihän se.
Loppusuoran "Eteen!!!" kanssa ei ollut mitään ongelmia, ei edes ekalla kerralla, vaikka koiralle ei ollut sen kummemmin näytetty/kerrottu että vikan esteen takana odottaa makkaraa

Kirjainrata:
Meinasin ensin nynnyillä ;) mutta pitihän sitä sitten aloittaa lähempää putkea. Ihan hyvin koira tuli renkaan ja sen b:n. Kannattaisi kuulemma opettaa koiralle joku merkki (esim sihinä) jotta koira tietäisi että käännytään heti putken jälkeen (ennen putkea sihinä, heti putken jälkeen palkka -ts käännös ja palkka).
Nyt menin hakemaan koiraa c-putkelta ja sitten lähetys d:lle. Tosin ekalla kerralla en paljon lähetellyt vaan vein perille asti - nounounou- ei Nemi sellaista tarvi (jos ny Merrikään...).
Sitten kipitystä... ja koira vasempaan käteen ja ns poispäinkäännöllä e:lle ja sitten leikkaus ja koira putkeen.

Helppoa kuin heinänteko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti