Maanantaina Merrin harjoituksissa tehtiin jaakotusta (?), väitin etten osaa, mutta kuulemma tein. Joten kaimmää sitten osasin Tuon ekan harkan tein vahingossa vaikeemmin kuin muut (vein yhteen "vääränpää" putkeen mihin ei ois tarvinnukkaan, koiran tarkoituksella ja onnistuneesti).
Lisäksi tehtiin yks pikkuharkka missä oli välistä vetoja. Se treeni meni kuulemma hyvin. Niin hyvin, että kouluttajan piti toistella mulle pariin kertaan, että hyvin meni (jotta tuota uskoisin)
Sit vedettiin Päivin kanssa treenit kuten tapana on. Aiheena oli irtoaminen ja jaakotus (eri treenit). Niistä ainakin piirrokset luvassa blogiin tässä joskus jahka ehdin.
Nemin maanantai harkka oli pitkä ja vaikea. Siis paikoitellen vaikea. 3 suoraa hyppyä ja käännös, koitin kääntää koiraa, mutta se mitään kääntynyt kun lensi jonnekin kauas etiäpäin.
Kontakteista radalla oli puomi, jolle koiruus koitti mennä muissakin kuin oikeissa väleissä.
Radan päädyssä, pujottelun jälkeen, oli kohta joka ei meinannut onnistua. Tai ekalla kerralla onnistu, ihan kuin huomaamatta, mutta kun otettiin uusiksi (koska heitin tuon kohdan jälkeen koiran väärään päähän putkea, siis oikeesti väärään) niin meni jankkailuksi ja koira ei irronnut kuten aiemmin ja minä en ehtinyt mihinkään ja ja ja...
Kontakteista radalla oli puomi, jolle koiruus koitti mennä muissakin kuin oikeissa väleissä.
Radan päädyssä, pujottelun jälkeen, oli kohta joka ei meinannut onnistua. Tai ekalla kerralla onnistu, ihan kuin huomaamatta, mutta kun otettiin uusiksi (koska heitin tuon kohdan jälkeen koiran väärään päähän putkea, siis oikeesti väärään) niin meni jankkailuksi ja koira ei irronnut kuten aiemmin ja minä en ehtinyt mihinkään ja ja ja...
Lopuksi treenattiin vielä yksittäin puomia ja pujottelua. Palkalla. Puomi hyvä, mutta pujottelussa Nemi otti häiriöitä muista (joista en tosin tajunnut miksi yhden koirakon piti tulla ihan palkkamme viereen?! ehkä niillä siihen joku funktio oli, mutta Nemillä meni pasmat ihan sekaisten ja tuli pujosta pois vaikka kuinka monta kertaa (siis kun otettiin estettä uusiksi). Lopulta helpotin esteelle lähestymistä niin paljon että varmasti onnistui..
Keskiviikkona Nemin Active -treeneissä tehtiin suht simppeliä (periaatteessa simppeliä) ykkösten luukutusrataa, jossa oli kaikki kontaktiesteet, pujottelu, rengas, pussi ja tavis putkia ja hyppelyitä. Meinasin mamoilla renkaan suhteen, mutta onneksi Mari pisti luun mun kurkkuun tai jotain sinne päin. Joten saatiin tehtiä siistejä alotuskäännöksiä (eli alku oli aita-rengas-aita niin että kolmas aita oli eri kulmasa kuin kaksi muuta ja siinä likellä oli a) niin että koira suoritti hypyn ja renkaan eikä vilkuillutkaan a:ta.
jotain muutakin siellä varmaan oli tapahtui/neuvottiin, mutta ny ei muista..
edit 6.3. Sain Tuijalta ratapiirroksen. Kiitos!
Tosin mulla on sellainen sutina, että meillä olisi ollut tuon pöydän tilalla putki? Ainakaan radallamme ei ollut lainkaan pöytää..
Harjoitus taidettiin tehdä kahdessa osassa, ensin esteet 1-12 ja sitten siitä etiäpäin. Nemi ei mennyt vauhdista keinua, joten siksi se sulkeissa. Muiden rata päättyi siihen. Lopuksi otin keinua hihnassa, hyvin voin tehdä harkkaa ilman avustajaa - räminä ei häiritte koiraa.
..ja illalla on korvaavuustreeni eli Nemi agiliitää jälleen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti