tiistai 10. maaliskuuta 2009

Nemi vailla korvia


Vietin sunnuntain Nemin kanssa Pellossa, Porokoirakerhon vuosittaisessa paimennustapahtumassa. Perjantaina ja sunnuntaina oli kokeita koirille jotka eivät ole vielä testattu ja lauantaina kilpailu niille, jotka ovat aiempina vuosina läpäisseet paimentestin/kokeen tai ovat oikeita työkoiria (poropaimennuksen parissa).

Arpaonni tosiaan suosi Nemiä ja se pääsi mukaan sunnuntain kokeeseen. Nemillä oli ihan sikaKivaa! Kieli ulkona Valitettavasti se ei vain kuunnellut mua alkuunkaan, eli ei saatu hyväksyttyä tulosta (ei toisaalta varsinaista hylkäystäkään vaan koe keskeytettiin tottelemattomuuden vuoksi). Koira olisi siis pitänyt saada pois ajosta pari kertaa, Nemi oli niin viettiensä vallassa ettei tod kuullut tahi varmaan nähnytkään mua.

Eli Nemi oli kiinnostunut poroista, juoksi niiden perässä. Aika kiihkeenä.

Muutoin "pelipaikalla" Nemi käyttäytyi tosi nätisti - hengailtiin pihalla koko päivä (Nemi oli aidassa numerolla 20) Pusu

Ei kommentteja: