maanantai 16. maaliskuuta 2009

Lihapulla-automaatti


Kävin -vihdoinkin- sunnuntaina Merrin kanssa tokoharkoissa. Johan tässä olikin melkoinen tauko. Viikonloput on kyllä niin huonoja ajankohtia vakiotreeneille ku vaan olla ja voi. Mutta eilisiin treeneihin sentään päästiin.

Liikkeestä istuminen
Meni tosi hyvin. Kommenttia saatiin, että koska koira pysähtyy/istahtaa niin hyvin niin voin jättää varmistelun pois. Pysähdyin ja katsoin taakse siis. Yritin vähäntää/poistaa varmisteluani ja hyvin Mersu toimi siltikin. Täytyy myöntää, että tätä liikkeenä ollaan kyllä harkattu tosi vähän. Mutta hyvin se meni näinkin. Silti.

Nouto
Ensin, koira jätettiin istumaan, vietin kapula about 3m päähän ja siitä ite 3 metrin päähän ja kutsuttiin koira (tuomaan kapula). Eli loppuasennon reeniä ois pitänyt olla. Ja sitä, että koira pitää kapulaa kunnolla kunnes toisin sanotaan. Tämä on niin vaikeeta. Ts mä en osaa edetä nyt enää tässä noudossa niin, että askeleet ois tarpeeksi lyhyitä. (ei konkreettisesti, tietty) Ensinnäkin mun ongelma on se, että en osaa päättää opetanko koiran tulemaan kapulan kanssa suoraan sivulle vai eteen. Kumpi olisi koiralle luontevampaa? Toisaalta eteentuleminen tuntuisi noudossa paremmalta. Toisaalta taas sitä pitäisi vahvistaa paljon yksistään (on osannut sen joskus kauan sitten). Toisaalta taas jos koira tulisi suoraan sivulle niin olisi yksi vaihe liikkeessä vähemmän - sivullehan koiran pitää päätyä jok tap.
Noo, joka tapauksessa. Pitää opettaa koiralle sitä kapulan pitämistä, ilman että se "jauhaa" kapulaa. Päättää se perille tulo ja yrittää pyrkiä siihen... Sivulle tulossa on se ongelma, että jos pyydän koiran sivulle kapula suussaa - niin se kyl pomppaa siihen, mutta kapula useimmiten tippuu. Ja toisaalta taas hakiessaan kapulan koira ei osaa tulla suoraan sivulle (muuta kuin muutamina harvinaisina hetkinä, eli jollain satunnaiskertoimella joskus jopa tekeekin niin).
Eilen sitten tympäännytin koiran koko kapulaan kun yritin eri juttuja hakien sitä ominta tapaa... Blaach blaach.

Toisaalta taas tänäaamuna koira teki yhden tosi hyvän noudon ts otti lelukapulan ja tuli suoraan mun sivulle, piti kapulaa hetken kunnes poimin sen sen suusta Hymy Ja haettiin palkka keittiöstä. Ja nostin kapulan pois eli ei yhtään enempää toistoja.

Paikallaolo - makuu
Koska ryhmässä on alo-luokan koiria niin aika varmaan oli 2min? Menin piiloon (pk a:n taakse, toiselle puolen kenttää). Ainut huomautettava asia oli, että koiran pää pyöri. Ts katse kääntyi siihen suuntaan mihin olin mennyt piiloon. Kiva, että tuli onnistunut paikallaolo harkka vaikka niitä ei olla tehty aikoihin... Palkkasin koiran maahan (tuli ensin koiran eteen). Onneksi ei ennakoinut ylösnousua. Hymy

Paikallaolo - istuminen
Tällaista ei olla ennen tehtykään! Tokossa siis. En mennyt piiloilemaan, yllättäin kun kerta ekaa kertaa tätä leikittiin. Kävin välillä palkkailemassa (koiran edessä). Hyvin särmänä Merri istuili. Ei mitään venkoilua, tai yritystä vaihtaa asentoa, karata, haistella jne. Hymy

Lisäksi treenittiin
- liikkeestä seisomista, naksuttelin seisomisen. Vähän terävämmin ois voinut jollain kerralla pysähtyä. Mutta muutoin oikein hyvä. Kesti takana käymisenkin. Eikä sekoittanut hetku sitten (joku juttu oli välis) harkattuun istumiseen.
- luoksetulo, alo-tyyliin ts läpijuoksuna. Vaikka käytin loppuosan käskyä eli "tänne" niin silti koira himmaili eteeni seisomaan Päättämätön Tunnin jälkeen mettälenkillä otin näitä muutaman ja sillon tuli vauhdilla loppuun asti.
- kaukot, maahan-seiso. Ihan ok. Vain pari toistoa ettei intaannu liikkumaan ja hötkyilemään.
- "Backa" eli peruutusta sekä "runt" jossa kestää jo mun liikkuakin. Eli sarjassamme höpöhöpö -temput Kieli ulkona



Olipas kivaa olla pitkästä aikaa tokottelemassa Cool

Ei kommentteja: