tiistai 24. syyskuuta 2019

Rallytokon nillitys

Eilen tuli rallytokotreeneissä keskustelua siitä miten jalat saavat olla mitäkin liikettä tehtäessä (kerron treenien kulusta varsinaisesti myöhemmin). Yksi syy siihen miksi vastustin aiemmin koko lajia oli erilaiset lajiin liittyvät nillitys jutut mitä olin kuullut. Eikä vähiten tämä minkä mittaisia askelia saa ottaa ja missä kohdin kengänkärkien pitää milloinkin olla ettei tule virheitä tahi hylkäävää suoritusta.

Periaatteessa peruuttaminen on kaikkein pirullisinta. Mutta myös tietynmittaisten askelten ottaminen ilman että tekisi harha-askelia (horjahdus sivulle, tai mihin suuntaan tahansa, apu, töpö, tai millä nimellä ko askelia haluaakaan nimittää) on yksi asia mikä rallyssa pitää tiedostaa. Koska lajissa on satamiljoonaa muutakin asiaa mitä pitää ajatella kokoajan (kuten se koiran käskytys, kehuminen jne) niin en todellakaan jaksaisi ressata siitä miten jalkani ovat milloinkin.
Varsinkin kun se iskee herkkään paikkaan itsessäni.

Noh, se mistä puhuttiin on se, että kun pitää ottaa tietty määrä askelia (esim seiso-istu-maahan -kyltillä) tai kun on maahanmeno kyltti ja jos siinä ohjaaja jättää askeleen puolittain tehdyksi niin se on virhe. Ilmeisesti. Eli siis takana tuleva jalka ei voi olla ilmassa / siirtymässä ensin tulleen viereen silloin kun kyltin tehtävää on tekemässä.

Pohdiskelin sitten sellaista teoreettista asiaa, että jos mun pitäisi auttaa koira maahan niin se olisi erittäin hankalaa niin, että jalat olisivat vierekkäin - varsinkin jos kantapäiden pitää olla kiinni maassa/lattiassa. Ja tässäkin auttaisi omaa tekemistä/liikkumista/koiran ohjaamista se, että toinen jalka voisi olla hieman taaempana. Mutta ilmeisesti se ei ole sallittua.

[testailin tätä, siis koiran maahan ohjaamista, etten puhu palturia. ja kyllähän se just niin menee, että oikea jalka on joko selvästi taaempana (eikä edes tukevasti lattiassa kiinni) kun kumarrun ohjaamaan koiran maahan. tai jos se oikea jalka ei ole taaempana niin kantapää nousee joka tapauksessa ilmaan ja tuollaisesta asennosta olisi vähemmän kätevää jatkaa matkaa. eli voisi tasapainon korjaamisen takia tulla niitä harha-askelia kun lähtisi liikkeelle.]

Noh, onneksi Kikillä on hyvä maahanmeno, joten tuo ei ole ongelma :-)
Kunhan pohdiskelin. Siis maihinmenokyltti ei ole ongelma. Mutta kaikki muu askellus sitten jo onkin. Jos pitää tiedostaa ja ajatella joka ikinen jalan siirtymä, suunta, mitta, määrä  jne.

Mutta. Onneksi tämäkään ei ole näin vakavaa. Jos joskus vielä kisataan ja jos saadaan hylky tai virheitä sen takia että "jalkani kulkevat omia polkujaan" niin se on sitten voivoi. En mä sen takia harrasta rallya että Kiki (mahdollisista kokeistaan) saisi isoja pistemääriä/tuloksia ;-)


Aiheesta on keskustelua fb:n rallytokoryhmässä, jos jotakuta kiinnostaa tai jos joku osaa sanoa aiheeseen jotain viisasta.

4 kommenttia:

laura kirjoitti...

Mun mielestä se "nillitys" kuuluu lajiin. Käskyjen määrää ei ole rajattu, koiraa saa ohjata toi isoilla avuilla mitkä kaikissa muissa tottelevaisuuslajeissa on kielletty, ja kannustaa ja kehuakin saa aivan vapaasti, niin jostainhan se "vaikeus" on haettava. Mun mielestä rallyssa se "nillitys" on elementti agilitystä, tehtävät tulee suorittaa tietyllä tavalla. Eihän aksassakaan voi aloittaa keppejä kummalta puolelta haluaa tai pujotella vain joka kolmatta tms, tai hypätä jokaista hyppyä siihen suuntaan kuin ohjaajalle paremmin sopisi.

Kaisa kirjoitti...

Joo, tottakait säännöt pitää olla :-)
Eli olet ihan oikeassa.

Itselle laji on vielä(kin) melkoisen tuntematon ts on paljon asioita opittavaksi ja jotkin lajin piirteet tuntuvat "nillitykseltä", mutta ehkä tämä tästä kun pääsen paremmin lajiin sisälle.

Omille fyysisille vajaavuuksille en voi mitään ja joskus tuntuu epäreilulta, että sillä saattaa olla merkitystä (virhepisteitä tai hyl) jos astun harhaan tai jalkani ovat muutoin väärin (miten milloinkin).

Mutta joo, en olisi alkanut rallyilemaan jos tuo oikeasti haittaisi :-) Jos saan siitä huomautuksia niin sitten saan.

laura kirjoitti...

Ootko selvittänyt, onko sun mahis saada poikkeuslupaa kisoihin? Mulla on kaveri jolla lääkärin todistus ettei mm. juokse lainkaan.

Kaisa kirjoitti...

Aiemmin en ollut edes ajatellut asiaa, mutta löysin Palveluskoiraliiton verkkosivuilta informaatiota aiheesta. Eli varmaan periaatteessa voisin. Luultavasti olen vain niin laiska etten saa aikaiseksi (vaatisi lääkärintodistuksen, jonka hankkiminen oli ylitsepääsemättömän hankalaa (olen saamaton ja laiska ;-D) jo silloin kun harrastin agilityä ja harkitsin para-aksaajaksi ryhtymistä).

Mutta jos tämä rallyharrastus lähtee lentoon eli harrastelen pidempäänkin niin hyvähän tuo asia on tiedostaa ja pistää harkintaan (luvan hankkiminen/yrittäminen)