Varasin maanantaille Nemille maksa-arvojen kontrollointiajan. Alkaa olla Nemin maksanappulat vähissä eli niitä pitää mennä ostamaan lisää, joten sama sitten samalla reissulla katsoa ne veriarvot. Siitä mummotarkista kun taitaa olla reilu kuukausi aikaa jo.
Tiistaina käytin koirat hieronnassa. Nemi ei ollut pahassa jumissa, sehän oltiinkin hierottu muutama viikko aiemmin. Mutta Kiki oli ihan superjumissa (sen edellinen hieronta oli kesäkuun alussa). Kiki alkoi itseasiassa ti-aamuna hieman ontumaan :-/ Olin ihan että ??? ja mitä kettua. Kotoa lähdettäessa koira ei ontunut, ainakaan niin että olisin huomannut, mutta kun oltiin heitetty Eetu töihin ja menin käyttämään koirat Auranmajan maastossa lenkillä niin havaitsin sen ontumisen. Ei sitten käyty kovin pitkällä lenkillä, ihan vain niin, että koirat kävivät tarpeillaan.
Hieronnassa sitten selvisi, että koira oireili vasenta rarnnettaan. Toki pikkukoira oli myös about kauttailtaan jumissa mikä saattoi heijastaa sinne ranteeseenkin. Muutama päivä otettiin aika lepposasti sitten lenkkien osalta (tai muun riekunnan, siinä määrin kuin koiraa voi rajoittaa). Tiistai iltapäivän / illan Kiki nukkui tosi paljon, joten palautteli kyllä itsekin kroppaansa hieronnan jälkeen. Toisin kuin Nemi, joka vouhkasi normaaliin tyyliin kuinka sillä on karmea nälkä ja eikö täällä talossa saa palvelua.
Nyttemmin en ole nähnyt Kikin liikkeissä enää mitään epätavallista, joten toiv ongelma tuli ja meni.
Seuraavan hieronta-ajan varasin sitten kuitenkin molemmille koirille, vaikka aiemmin kirjoittelin, että käyttäysin Nemiä tiheämmin hieronnoissa kuin mitä Kikiä. Kikille olen suunnitellut lokakuun alkuun sterilointiaikaa, joten siitä muutaman viikon päästä olisi sitten se hieronta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti