Hankin pari päivää sitten syksyllekin omatoimireenioikeuden Okk:n halliin.
Kävin sitten tänään testailemassa uutta versiota Kikin htm-tanssiesityksen kehänkäytöstä. Että jos ja kun se "front" kohta pitäisi saada osumaan eri kohtaan - ei biisissä vaan siinä, että missä kohtaa kehää ollaan viipottamassa.
Ensin kuivaharjoittelin sitä itsekseni, sitten otin Nemin mukaan pelleilemään :-D tai siis lähinnä kulkemaan mukana, jotkut esityksen temput se osaa kans, mutta osaa toki ei. Nemin siks, että sekin pääsi tekemään jotain ja Kikiä en siks, että ihan turhaa se olisi ollut siinä sillon kun vasta hahmottelin tekemisiäni (sen on turha olla siinä sillon jos itse olen epävarma siitä mitä teen).
Sitten vaihdoin koiraa ja kokeilin Kikin kanssa. Ja totesin, että alku ei ole hyvä jos vaihdan "agin" vas.seuraamiseen; jotenkin en osaa hahmottaa siitä tavasta sitä kohtaa missä "agi" vaihtuisi oik.seuraamiseen. Plus jos lopun "pitkähkössä" seuraamisessa teen sekä vas että oik seuraamista niin ... ainakin nyt meni ylipitkäksi se oik seur ja sitten tuli kiire pivotteihin.
Blaach. Miettimistä riittää tuossa siis edelleen.
Kikin kanssa vahvistin taas fronttia vadilla ja ilman. Hallissa oli muitakin joten ei veivattu asioita pitkään, jotta Kikin into jäi päälle. Ja jäihän se, Kiki saa aina virtaa kun tehdään vatireenejä :-D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti