maanantai 23. syyskuuta 2019

Nosekokeita kuvaamassa

Kuten aiemmin olen jo maininnut, niin Ouluun kesällä perustettu noseseura piti syyskuussa kahtena peräkkäisenä viikonloppuna nosework-kokeet. Kokeita oli niin 1 kuin 2-luokkalaisillekin lisäksi 1-luokkalaisille oli normaalien kaikkien (neljän) osion kokeen lisäksi sisäetsintä- ja laatikkokokeita.

Kun päätin, että en osallistu Kikin kanssa kokeisiin niin mietiskelin, että voisinkohan kuitenkin mennä kameran kanssa kokeita katsomaan? Vaikka Oulun koiraharrastuspiireissä paparazzit tunnetaankin häirikköinä* niin en todellakaan halunnut häiritä kenenkään suorituksia. Otin yhteyttä kokeen järjestäjiin, joiden kanssa keskustelin aiheesta ja sain luvan tulla kokeita kuvaamaan. Koska kamerastani kuuluu pieni naks ääni kuvanottohetkellä niin kuvasin koirakoita lähes koko suorituksen ajan enkä vain silloin kun koirat olivat kohteessa - näin ollen koirienohjaajat eivät voineet päätellä kameran naksunnasta mitään hajun sijainnista.

Heräsin lauantaiaamuna kuudelta ja saavuin koepaikalle puol kahdeksan huittehilla, suoraan kuulemaan tuomarin puhuttelua. Sen jälkeen kiersin kokelaiden kanssa ensimmäiset etsintäalueet ja tuomari kertoi missä voisin seistä koiria kuvaamassa. Ensimmäisenä koirakot tekivät ulkoetsintäalueen ja hyvin pian sen jälkeen oli vuorossa ajoneuvoetsintä. Alueet olivat liki toisiaan joten pystyin hyvin samalta paikalta kuvaamaan molemmat.

Jokaiselta koirakolta kysyttiin lupa kuvaamiseen, muutamalla oli pieniä erikoistoiveita, mutta kaikki antoivat kuvausluvan (kiitos!).


Ulkoetsintäalue oli katoksen alla ja kohtuullisen pimeä (valokuvauksellisesti ajateltuna) - ajoneuvoetsintä oli luonnollisesti taivasalla, keli oli aamutuimaan hieman pilvinen muttei onneksi satanut vettä vaikka asfaltti oli märkä. Koska koirakot siirtyivät melko nopeasti alueelta toiselle päädyin kuvaamaan ulkoetsintää automaattiasetuksilla ja ajoneuvoetsintään säädin kameran manuaalista tietyille asetuksille, näin ollen minun ei tarvinnut kuin vaihdella säätimestä "auto" kun kuvasin ulkoetsintää ja "m" kun kuvasin ajoneuvoetsintää. Aluksi yritin vaihdella iso-arvoa, aukkoa jne sinne pimeälle puolelle sopivaksi ja sitten taas uudestaan autoille, mutta meni liian sättäämiseksi, joten koin tuon tavan helpoimmaksi kun valo-olosuhteet olivat niin erilaiset.

Jatkossa jos tietäisin olevan vastaavat räpsintä olosuhteet niin kannattaisi ehkä olla kaksi runkoa mukana?`Tosin se se vasta säätämiseksi menisi :-D

Ulkona kuvasin yhdistelmällä sonyA900+Sigma70-200 - sisälle vaihdoin putkea, eli siellä oli Tamron20-40.

Laatikkoetsintää en ollut katsomassa / kuvaamassa, muut etsinnät näin; ja kylläpä olikin taitavia koiria ja koirakoita - itseasiassa kaikki olivat ihan hurjan eteviä ja koirien työskentelyä oli ihana seurata.

Kuvia löytyy kuvagalleriastani.





(*johtaa juurensa monen vuoden takaiseen rallytokojupakkaan)

Ei kommentteja: