lauantai 31. elokuuta 2013

Metsäretki

Käytiin eväs-, marjastus- & koiranulkoilutusretkellä metsässä  tänäaamuna. Pari räpsyä Nemiliinistä:





perjantai 30. elokuuta 2013

Kertausta

Torstaina (eli eilen) kävin aamulla Nemin kanssa hallilla tekemässä ma-illan reeneistä jääneet hampaankolot. Plus palkkaamassa kovasti sitä aata. 

Tein muutaman kerran sellasta rallia, että:
vietiin yhdessä namipalkka aan taakse, lähetin koiran puomille, juoksin siitä seur hypyn kohdalle vekkaamaan / kääntämään koiran hypylle (kunhan vapautin sen puomilta) ja lähetin koiran hypyn kautta aalle. Nemi meni lujaa ja sillä tuntui olevan kivaa :)

Sitten tein tota samaa ilman puomia. ts sen alku (kakosesteen) pakkovalssin kanssa. Tässä meinasi olla jotain vaikeuksia. 

Lopun saksalainen tuotti harmaita hiuksia. Edelleenkään en ehtinyt. Vaikka ei ollut ees alla koko rataa vaan alotettiin putken lopusta. Sitten mä törmäsin koiraan kun yritin kiirehtää päällejuoksun jälkeiseen persjättöön. Ton jälkeen tein ihan perusreeniä (tai mitä lie). Eli palkkasin koiraa yheltä hypyltä, eli se päällejuoksu/saksalaisen takaakierto (tai mikälie) ja namikuppi maahan ja ... siis lähetin koiraa taakse hypylle ja juoksentelin itse eteenpäin ts muka sillain niin ku ois pitänytkin (tiiä sitten tuota että onnistuinko siinä sittenkään). Vaihtelin palkan paikkaa. Ei tainnut jäädä koiralle traumoja meidän törmäyksestä. Kun otin paprikan käyttöön ja palkkasin sillä heti saksalaisen jälkeen niin sain sen jopa kertaalleen tehtyä. Ihan siis niiden kahden esteen kautta :)


Lisäksi harkattiin sitä keppitörkkäystä. Edelleen olin siinä liian hoppuinen muutamalla kerralla. Mutta lopulta se kuitenkin meni ihan jees. Keppien jatkohyppelyitäkin koitin, ja Mari oli ihan oikeessa ma-iltana (kuinkas muutenkaan :)) eli hyppäs N sen yhen hypyn sieltä leikkailulinjalta kun rimat oli maksikorkeudessa (55cm) eli kun hyppäs pidemmälle kuin mitä niillä ma-illan medihypyillä. 

Loppuun tehtiin vielä "eteen!" -irtoamisreeni. (alla oleva kuva ei ole se (tokikaan kun ei hyppyjä näy))

Kamera on kotiutunut huoltoreissultaan ;)



Ostotoko

Sain fb:ssa yksärin eräältä, jonka kanssa on aiemmin oltu samoissa tok-ryhmissä, että haluaisinko ostaa häneltä tokotunnin ke-illalle kun he eivät pääse reeneihin. Eipä sitä tarvinnut hirmu kauaa miettiä ;)

Reenattiin noutoa. Näytin Jennille missä mennään eli keittiöreenien tuotosta. Käski mun olla vaihtelevampi, juosta ja hillua. Ja että ei pitäs sanoa sitä sivulle -käskyä kun ei sitä saa kokeenomaisessa liikkeessäkään sanoa... 

Sitten tehtiin myös ruutua. Naksuttelumenetelmällä. Jahka päästiin vauhtiin niin meni ihan kivasti. Tässä Nemille pitää tehdä vielä paljon kuitenkin sitä reeniä että ollaan melko lähellä ruutua ja mun pitää nopeemmin / useemmin palkata koiraa ettei se muuta passiiviseksi. 

Itsekseni tein kaikki muut avon liikkeet paitsi piilopaikallaolon ja luoksareitten pysäykset. Kaket oli hyvät. Hyppykin meni hyvin kun otin pari toistoa, ekalla kerralla olin liian hidas sanomaan istumisen niin N ajautui taas vähän kauas ts sivuun esteestä. Takaisin hyppäs silti ihan hyvin. Jäävistä maahanmeno ei meinannut ensin sujua, pitää miettiä siihen sitä äänensävyä/painotusta (että onko sillä väliä tms). Seuraamisessa koira oli tosi tiitteränä :) Luoksarin otin vain läpitulona. 


Lopuksi tein vielä muutaman aan: jihuu, hyvä stoppi ja nakkikikkare ootti muutaman metrin päässä. 

Okk elokuu 2013

Viime viikonloppuna oli tosiaan meidän vikat agikisat. Siis vikat hetkeen aikaan, ei me ihan vielä jäädä eläkkeelle ja luovuteta. Jokunen viikko taukoa kisailuista kuitenkin. 

Neljä hylsyä tosiaan käytiin taas vetäisemässä. Tuomaroinnista vastasi Kati Wala ja Eeva-Liisa Pohjanen. Oli kyllä taas hieman eri planeetoilta radat vaikeutensa osalta. Walan hyppäri oli jotain ... ihan mahotonta. Mutta ei sen nyt silti ois tarvinnu ihan niin huonosti alkaa - ts sain kehiteltyä radalle jopa ihan kelpo ohjauskuviot, tai niin ainakin luulin. Mutta kakosesteenä oli rengas ja Nemi mokoma tuli siitä ohi.. palautin sen sinne ts tekemään sen mutta jotenkin se rata ei vaan sitten sujunut sen jälkeen. 

Lauantain toinen rata ois voinut olla meidän nousunollarata. Tehtiin ihan mieletöntä rataa melkolailla loppumetreille saakka. Tai siis loppukin meni hyvin. Harmi vaan kun aan jälkeiselle hypylle (180 astetta eri suuntaan kuin se aan alastulo) en tajunnut ees kissaa sanoa saati jotain muuta järkevän oloista ja "ajoin" koiran väärälle puolen estettä ja se hyppäs sen tietty siltä puolelta. Silti. Tuo rata antoi toivoa, että se kyllä se joskus saattaa osua kohilleen se meno. Ja ehkä mä joskus jotain osaankin enkä ole koko ajan hyppyesteiden osalta ihan väärässä ajotuksessa ohjauksen suhteen. 

Jollakin radalla oli putki-kontaktierotteluita ja ne meni meillä joka kerta oikein :) Samoin kepit sujuivat kaikilla radoilla ja muutenkin välillä oli ihan onnistuneitakin pätkiä... 

19

Käytiin eilen juoksemassa. "Pelottava" k-raudan lenkki lisäosilla. Koko reitin pituus oli 8,4 km, mutta ensimmäiset seitsemänsataa metriä käveltiin. Joten juoksuosuudeksi jäi 7,7 km mikä on siis tämän kesän ennätysmatka :)

Kiimingingrillin kulmilta kun lähdettiin juoksemaan kohti Isoahonkangasta niin tuuli kovasti ja tuntui ettei tästä tule nyt yhtään mitään. Onneksi tuuleminen väheni jonkun ajan kuluttua ja Kuusamontien pyörätielle johtaneen mäen jälkeen alkoi rytmi löytymään ja loppumatka oli vaihtelevan tuntuista, enimmäkseen ihan hyvää jolkottelua jok tap. 

Hieman Nemiä meinasi kyllästyttää paikka paikoin, että miks mää en saa tehdä sitä tätä ja tuota. 

Kotiin tultuamme (ei menty sisälle muuta kuin haettiin Nemin vesikuppi) annettiin Nemin juoda ja lähdettiin käyttämään sitä lyhyt kävelylenkki jotta se sai nuuskuttaa, merkkailla, pissailla yms 

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Hajettavissa ja obskat

Kamera olisi haettavissa kamerakaupasta, on tullut takaisin huoltoretkeltään. Sony-kameroiden korjauspaja löytyi lopulta Ruotsista (en tiedä mistä päin sieltä), joten kamera on päässyt seikkailulomalle. Toivottavasti se nyt jatkossa toimii ongelmitta eikä taas kohta lahoo syystä tai toisesta.

Mietinnässä olisi ostaa laajakuvaputki. Mutten tajua niistä mitään. Mikä olisi hyvä? Ei mitään kalansilmäjuttua. Olen yrittänyt lueskella jotain valokuvausfoorumeita mutten ole tullut juuri hullua hurskaammaksi (suurin osa jutusta menee täysin yli mun hilseen).

Toinen putki mikä myös on harkinnassa ostaa talven hallikuvauksille (ehkä myös näytelmiin, esim messarissa se voisi olla ihan oiva? jos siis oon messariin menossa) on se kiintee kasivitonen (Sony SAL-85F28 85mm f/2.8.). Sitä tosin ei oo Sonylle muuta kuin 2.8 valovoimalla. Mihinkähän asti se sitten riittäisi (siis tavalliseen sisätilakuvaukseen, onko se kumminkin liian pimeä eli turha?). Tuo maksaisi Verkkokaupassa noin kaks ja puolsataa. 

tiistai 27. elokuuta 2013

18

Tänään töitten jälkeen laumajuoksulenkki, 5,6 km. Vaihteleva olotila, välillä ihan ok, välillä pisti mahaan, kerran aukes kengännauhat, aluksi tuntu voimattomalta ... ja ties mitä kaikkea. Lopussa hetken jo ihan jees olotila. Nemi vei voimia kun kiskas välillä jonnekin puskaan (ei päästetty, mutta otti mehuja pois). 

Juoksulenkin jälkeen käytettiin Nemi vielä kävelyllä (eli kakalla).

edit. pitänee huomauttaa, että pääsi Nemi juoksulenkin alussa (käveltiin ensin hieman, niitä metrejä en ole laskenut tuohon juoksuosuuteen) pissalle pari kertaa. Samoin muutaman kerran juoksulenkin aikanakin, mutta sellainen yhtäkkinen ja toistuva hajujen perässä säntäily yritettiin/yritetään kieltää siltä ravailulenkkien yhteydessä. 

Parit reenit

Viime torstaina oli ulkokauen päättäjäiset. Ratareeniä pihalla. Mari koutsasi - Nemi taisi hypellä 50cm rimoja? Kaikki ryhmästä pomppi samasta korkeudesta. 

Harrastettiin mm persjättöjä. Hitsi kun se ois -kun osuu kohilleen- hyvä ohjaus, mutta kun se on niin jännä niin eihän sitä tohdi käyttää kun ei oo varmuutta hetkeen että mihinkä se koira nyt katosi ;o

Sitten menin möliseen koiralle liian ajoissa jotain kun se oli suorassa pitkässä putkessa ja sehän tulikin pois sieltä samasta aukosta mitä oli mennyt sisäänkin ja sitten en meinannut saada sitä suorittaan sitä putkia ollenkaan. Ei meinannu aikomani leikkaus sujua sille putkelle lainkaan. Ja sitten persjätöllä koira tuli edelleen ohi putkesta kun en hiastanu ja menny itekin kohti sitä putken suuta tarpeeks pitkään. 

Vika kiekka oli silti tosi tosi hyvä ja jäi hyvä fiilis reeneistä. 


Eilen illalla sitten alkoi piippuhyllyvuoro. Paikalla oli Peetu-terrieri ja kaks korvaajaa meiän lisäksi. Tehtiin ratareeniä. Mari koutsasi. Nemiä hyppyytin 45cm korkeuksista (vkonloppuna oli kisat jne). Matala hyppykorkeus aiheutti hieman ongelmia kun N ei hypänny niin kauas kuin mitä maksikorkeuksilla ois loikkinut (yks leikkauskohta), mutta eipä siitä sen enempää ressiä.

Alkuun kakkoselle pakkovalssi. Yritin tehdä pakkovalssijaakotuksen mutta se ei ollu hyvä siihen kohtaan. Seukki hypylle vein koiraa liikaa ts menin ite sinne liian syvälle hypylle ja sitten mun jalkojen liike vei koiran pois seuraavasta esteestä eli aasta. Tätä piti sitten jauhaa jokusen kerran. 

Sitten juoksemista ja rallailua este jos toinenkin, niistä ei sen kummempaa kerrottavaa löydy (meni hypyille, putkeen ja puomille). 

Sitten tuli kolmen hypyn syherö, jossa oli ns pakko valssata (ei pakkovalsseja kumminkaan, hekoheko). Ensin mun liike ajautui mihin sattuu, josta seurasi se, että en ehtiny jatkoon ja koirakin meni minne sattuu. Marin neuvottua mua tajusin taas hetkeksi mitä pitää tehdä ja valssitkin oli varsin toimivat. 

Sitten taas juostiin - pituus - pussi - putki - ja ite valmiiksi törkkäämään koira pujoon. Ekalla kerralla koira tuli turhan vauhilla ja ois varmaan taipunut kakosväliin jos en ois luovuttanu. Sitten mun kroppa oli väärään suuntaan törkkäyksessä ja ohjaava käsikin tais olla väärä ja taas mä höselsin liikaa. Ei oo kiire ei. 

Seukki hypyt meni nenille kun olin ensin väärällä puolen ekaa hyppyä ja sitten en saanu mitenkään koiraa seur esteelle ja kropan suuntaus oli väärä ja käden käyttö oli väärä ja ... mitähän muuta? :D Neuvoilla sekin sitten toimi ihan ok:sti. 

Puomin alla olleelle putkelle mun piti saatella koira perille asti, koska muuten se valitsi sen puomin. Jatkoonkin selvisin ihme ja kumma (ts kerkesin). Ja jopa päällejuoksu onnistui (kaarre oli kyllä melkoinen (koiralla)). Mutta vika hyppy meinasi tuottaa vaikeuksia. Nemi ajautui ties ja vaikka ja minne. Mari ehdotti siihen tokavikalle estelle saksalaista mutta mun kunto ei vaan riittäny enää sen tekemiseen. Pitänee käydä kokeilemassa sitä joku päivä tällä viikolla (muutamalla esteellä vaan). Ja sitten sitä aata pitää reeniä (jihuu! palkkaa! pelkkää aata! Aa on kiva jne). 

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Rallien loppu

Tänään päättyy elokuinen kisarallini ja samalla myös -toivottavasti- kusiralli. Kun tänään aletaan iltaruuan yhteydessä antamaan taas Propalania niin lakkaan myös toviksi päivittämästä tätä lätäkkö-kategoriaa/tilastointia. Kirjoittelen lääkityksen aikana aiheesta vain jos lääkitys on pettänyt. 

Tältä viikolta mainintana vielä se, että muuten ei ole pitänyt siivota yhtään pissaa - paitsi tänäaamuna oli lätäkkö sängynalla. 

Eilen oli kisat, eilen Nemi söi ja joi paljon kaikenlaista. Voi johtua siitä tai sitten ei. Niin tai näin, siivota piti. 

Lääkitys lopetetaan taas sitten pari viikkoa ennen seuraavia kisoja / näyttelyä / koetta / whatever. 

torstai 22. elokuuta 2013

Paluu altaaseen

Kesän aikana Nemiä on käytetty kerran Jäälin sorakuopalla uimassa (ei uinut vapaaehtoisesti) ja lisäksi se on kahlaillut innolla lukuisissa eri paikoissa. Veteenhän se on aina menossa suurella innolla, viimeksi kävi luonnonvesissä sunnuntaina Virpiniemessä, siellä oli aaltojakin joita Nemi "paimensi" innosta kiljuen. 

Eiliseksi olin varannut Nemille polskimisajan Vesipedosta. Hassu koira kun kiersi sellasella paimenravilla sitä allasta kun oltiin hieman Maissia aiemmin allasosastolla (Maissi uitti Nemiä kun ei se sinne vielä itsenäisesti mene) - siis semmosta jolkottelua teki mitä oon nähny lähinnä bortsujen, kelpieitten ja shelttien tekevän esim agireenien yhteydessä. En tiiä onko tämä hyvä vai huono vai ei mittään väliä juttu, mutta kiinnitinpä huomiota kumminki. 

Hyvät polskimiset saatiin aikaan ja koira oli illalla / iltapäivällä väsynyt, eli taisi olla melkoinen liikuntasuoritus. Tai sitten mä luulen vaan niin. Mutta kuntoiluharrastusta (tälläkin saralla) jatkellaan taas jonkun viikon kuluttua. Koitan käydä tuolla usiammasti kuin viime talvena tuli käytyä mutten kuitenkaan ihan joka viikko (jos nyt joka toinenkaan). 


Hyvä viikko

Ainakin vielä. Kun ei ole tarvinnut siivota lattialta pissan pissaa.

Ei vaikka eilen oli uintia ja mausteisen ruuanjämien syöntiä.

Viikko sitten

Oli agireenit ulkokentällä, tehtiin ratareeniä. Mari oli koutsaamassa. Nemi hyppi 55cm rimoja. 

Kait ne reenit meni silleen normaalisti? Että jotain hyvää ja jotain huonoa... kun en enää muista sen tarkemmin, että mimmonen rata oli (joo se piirros on jossain tallessa) ja mimmosia ohjauksia sinne kikkailin. 

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Punaviinimarjapiiras

Keräsin anopin kanssa sunnuntaina punaisia viinimarjoja niiden mökin (pihan) pensaasta. Kotona pakastin monta rasiaa marjoja, mutta kun kannelliset pakasterasiat loppuivat niin jätin loput jääkaappiin, ja tein niistä tänään piiraan. Luultavasti tuo ohje minkä löysin ei ole sen makuinen kuin mitä oisin tahtonut tehdä, mutta toivottavasti se onnistuu (on nyt uunissa) kuitenkin niin että on ihan syötävää. Tai sitten pellillinen piirasta päätyy harakoiden syötäväksi ;)

Ohje:

4dl piimää
4dl sokeria
1rlk leivinjauhetta
1½dl voisulaa
6½dl vehnäjauhoja (laitoin vähemmän ts tuntuman mukaan)

Sekoita ym aineksen keskenään ja kaada leivinpaperin päälle uunipannulle

6-8dl marjoja (laitoin sen lagalaa kipollisen, en tiiä montako desiä siinä oli)

Lisää marjat taikinan päälle. 

Laita 200 asteiseen uuniin 
20-25 minuutiksi


Kuvaa en voi ottaa kun kamera on korjaamolla.


edit: Arvio piiraksesta: vähän vaisun makusta, jäätelön / vaniljavaahdon kanssa ois varmasti niiin paljon parempaa. Mutta ei sitä nyt kumminkaan tarvi harakoille  heittää :P

17

Aamulenkki tänään Nemin kanssa: Kaistis-Mansikkamaa. Tosin ei kokonaan juoksua vaan:
kävelyä - juoksua - kävelyä - juoksua - (ja pikkasen) - kävelyä.

Ensimmäinen juoksuosuus oli 1,2 km ja toinen näköjään saman mittainen eli 1,2 km. Nuo juoksuosuudet koitin mennä melko rivakkaa tahtia. 

Koko lenkkiin meni aikaa 35 minuuttia, kävelyosuuksilla annoin koiran rauhassa tehdä tarpeensa, nuuskutella yms, 

maanantai 19. elokuuta 2013

16

Melkeen jopa hyvän tuntunen lenkki tänään. Alusta asti hyvä rytmi. Yksin kipitin. Meinasin ensin josko oisin koittanu kesän km ennätystä, mutta Jaariksen kohalla tuntu jo turhan nälkäseltä ja kuumalta, joten päätin että tulee ihan tarpeeks reipas olo vitosestakin. Aikaa lenkkiin meni 37 minuuttia - minuksi aika hyvää tahtia menin.
Pitää jollain lyhyemmällä lenkillä koittaa joskus ehkä pinkoa lujempaa?! Että oisko musta semmoseen ollenkaan...

Yökyöpelivuorolaiset

Talvikauden aksareenit

-------------------------------------------------------------
KURSSITIEDOT:
Koiran nimi:      Nemi
Kurssi:           Agility valmennusryhmä
Päivämäärät:      ma 26.8. / ma 2.9. / ma 9.9. / ma 16.9. / ma 23.9. / ma 30.9. / ma 7.10. / ma 14.10. / ma 21.10. / ma 28.10. / ma 4.11. / ma 11.11. / ma 18.11. / ma 25.11. / ma 2.12. / ma 9.12. / ma 16.12. / to 9.1. / ma 20.1. / ma 27.1. / ma 3.2. / ma 10.2. / ma 17.2. / ma 24.2. / ma 3.3. / ma 10.3. / ma 17.3. / ma 24.3. / ma 31.3. / ma 7.4. / ma 14.4. / su 27.4.

Kellonaika:       21:00-22:00
Kouluttaja:       Mikko Aaltonen, Mari Kaplas tai Anna Kilpiä

-------------------------------------------------------------

Ei sotkuja

Su päivällä, illalla eikä ma aamulla tai päivällä. Jee.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Kas elokuu 2013

Varsinainen tuomari kimara oli tänäviikonloppuna.

Lauantaina Minna Räsänen ja Martti Salonen sekä sunnuntaina Salme Mujunen ja Tuija Kokkonen pääsivät ristimään kätensä meidän radalla olon aikana...

Lisaa Virpiniemen ralleista raapustelen joskus toiste.

Kuivakausi

Ei siivoiluja la ja su aamuina eikä ainakaan la päivälläkään.
Iltamyöhään lenkki.
Kisanameina lihapullia.

(jos niillä tiedoin nyt mitään merkitystä on)

15

Pe-iltana käytiin juoksemassa koko laumalenkki. Jota tosin pidennettiin myös Ponnonmäen mutkalla. Yhteensä lenkillä matkaa 6,5km josta juostiin se kuus kilsaa. Neljä ekaa (km) tuntu ihan hyvältä, mutta Jaariksen jälkeen se joen takana oleva mäki oli kuolettava. Sitten taas hetki ihan jees menoa, mutta sitten Nemi alkoi kyllästymään eli kiskomaan millon minnekin ja se söi energiaa. 


perjantai 16. elokuuta 2013

Auttasko suolattomat namit (tai ei-niin-suolaiset)

Nyt ei sitten auttanut enää myöhään tehty kunnon lenkkikään, vaan aamulla kuuden aikaan pääsin taas siivoamaan sängynalustaa kusesta. Illalla koiruus sai nakkeja plus vielä nesteytin sitä kun oli agireenit ja niin pois päin. 

Täst lähin jätän nakit kauppaan. Mutta auttaaks sekään? Ehkä mä vaan kuvittelen että sillä mitä Nemi syö ja miten käytän sitä ulkona on jotain merkitystä tähän kusiralliin. Mutta ehkei sillä ole. Se kusee kun se sattuu kusemaan (unissaan, ei se tietosesti sisälle päästele pissaa). 

Vielä reilu viikko ja sitten aletaan taas lääkitsemään koiraa. Sitten on elokuun kisarallit ohitse meidän osalta. Toiv lääke auttaa (auttoihan se telttareissulla joo, mutta kaikille koirille  mikkään lääkitys ei 100% toimi). 

torstai 15. elokuuta 2013

Hakemus

Pistin hakemuksen seuraavaan toksunvalmennusryhmään menemään, ne alkas joskus syyskuussa. Perästä kuulunee miten meitin kävi/käy.

Halliaksaa

Tiistai-illalle oli kalenteriin merkattu agireenit. Tällä viikolla on siis kahdet ohjatut aksat. Päästiin pitkästä aikaa Marin koutsattaviksi. 

Tehtiin ratareeniä. Nemi hyppi taas 50-55cm rimoja. 

A tuotti taas ongelmia ja Mari totesi Nemin olevan harvinainen koira - harva niin tarkasti tuijottaa vaan jalkojen suuntaa. Ongelma ko esteellä on siis että koira ei mene sinne, kun sen mielestä ohjaus ei niin näytä... Aan jälkeiselle takaakierrolle tein takaakiertopersjätön ja sen ajoitusta piti hieman säätää. 

Sain (taas) neuvon putkiohjaukseeni, siinäkin kun helposti tulee kieltoja (tarkat silmät koiralla mun jalkojen toimintaa katsomaan). Sitten taas oli vino(hko) hyppy, jolle (ts josta ohi) en voinut kipittää miljuunaa kun koira katto taas niitä jalkoja eikä sitä hyppyä. 

Yhteen kohtaan johon tein aluksi leikkauksen tehtiinkin persjättö, mikä kuulemma nopeutti rataa. Ekalla kerralla loppusuoralle koira irtosi hyvin, toisella jo vähän huonommin (loppu palkka unhottu laittaa valmiiksi). 

Kaikenlaista pientähän tuolla taas oli, mutta pääsääntöisesti melko rullaavat harkat kumminki. 

Arctic elokuu 2013

Viime viikonloppuna kävin sekä lauantaina että sunnuntaina Keminmaassa aksakisoissa. Lauantaina tuomarin tontilla hääri ensin Rauno Virta ja sitten Timo Vertainen. Sunnuntaina tahtipuikkoja heilutteli Katarina Virkkala. 

Kaikilta radoilta hyl. Lauantai alkoi hypärillä, joka olisi ollut kivan mentävä rata. Toisena esteenä oli okseri ja siitähän se alamäki heti sitten alkoi. Nemille tuli rimakauhu eikä se hypänny siittä yli ollenkaan. Olikohan sillä radalla jotain hyvää?

Toiselle radalle mentäessä se ohitti ensimmäisen esteen, vaikka kahen ekan esteen linja oli ihan suora eli ei mitään syytä ollut tehdä moista ohitusta. Enkä ollut edes jättänyt sitä niin että sillä ei olisi ollut tilaa ponnistaa sille esteelle. Siitä sitten vauhista väänsin koiran sinne alkuun ja "pakotin" sen hyppäämään sen esteen, mutta ei siitä radasta sitten enää jatkossakaan oikeen hyvää seurannut. Hyl tuli ns väärän pään putkesta. 

Lauantaina käytiin vielä kiipeilemässä viereisellä laskettelurinteellä ja sitten ajeltiin kotio toipumaan. Olikin sitten jalat meleko kipiänä seuraavana yönä (ja tona iltana). 

Sunnuntaina ajelin uusiksi Keminmaahan taas hylkyjä tekemään. Ekalta radalta en muista muuta kuin, että: kun jostain tultiin vauhilla keinulle niin kiekaisin "odota" kun näytti hivenen siltä, että lentokeinuksihan se menee - joten Nemi teki elämänsä keinun. Sika nopeen nappi pysäyksellä. Tällä radalla oli mm yks vinohyppy mitä N ei tietenkään suorittanu vaan kiersi sen ja huuteli mulle hävyttömyyksiä. 

Toisella radalla oli tuo sama kohta, ja olin niin onnellinen kun tajusin kokeilla sen ohjausta eri puolelta ja se onnistu :))) Mitäs muuta siitä radasta sanottaisiin? Kakosesteelle onnistuin tekemään pakkovalssin (jes!) mutta heti sen jälkeiselle hypylle ensi saanutkaan Nemiä osumaan vaan se otti kiellon kiertämällä koko esteen. Sitten joku muukin erhelmä, oisko ollut taas kerran kielto aalta. Mutta sitten aloin KÄSKEMÄÄN koiraa niin johan se rupesi toimimaankin. Pelkkä käskeminen ei toki riittänyt vaan piti myös kehua ja JUOSTA. Tästä seurasi se, että mulla oli paljon parempi tuntuma tekemiseemme ja hylystä huolimatta jäi sellainen olotila että ikään kuin oltaisiin tehty yhdessä agirataa. 

Ratojen jälkeen käytiin taas kiipeilemässä ja mä näin käärmeen, hyihyi-huihui. Onneksi Nemi ei osunut siihen vaikka likeltä mentiinkin. Se niljakasällötys oli siis ihan elossa ja luikerteli menemään *puistatus* 

Lenkki illalla

ei lätäkköä aamulla. 

Siis kun käytin Nemin parillakin lenkillä illalla, ensin seitsemän hujakoilla ja sitten yhdentoista maissa just ennen nukkumaan menoa. Illan aiempi lenkki oli semmonen semi-pitkä, jälkimmäinen parin kortterin kierros. 


keskiviikko 14. elokuuta 2013

Kusikeskiviikko

Laiskuudesta saa kärsiä, tai sitten sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa. 
Eilen oli reenit, Nemi söi nakkeja, en käyttänyt sitä illalla kunnon lenkillä (kotiuduttiin reeniretkeltä 21.30 - Martsasa se toki lenkkeili) vaan vain takapihalla ---> pääsin siivoamaan sängyn alle aamuyöstä.

Ja kun en näköjään ole eilisestä mitään sanonut, niin sillon ei oo tarvinnu lattiaa siivoilla  Nemin jäljiltä. 

maanantai 12. elokuuta 2013

31.05.13


  • 2 kahvia
  • 23dl vettä
8.10: kaurapuuro mustikkasopalla

10.45: 1/4pss pikanuudelia pippurijuustolla

15.00: 1/4pss pikanuudelia pippurijuustolla

töitten jälk: patonkia juustolla, kinkulla ja kurkulla


aamulla: punttijumppa 20+20+20+20+20

30.05.13


  • 2 kahvia
  • 24dl vettä
8.00: kaurapuuroa mustikkasopalla

10.30: pannari hillolla ja hernekeittoa

17.30: juustomunakas

23.00: lidl:n pakastepuustopizza

illalla agireenit

29.05.13


  • 1 simalasi
  • 14dl vettä
10.00: jugua ja mysliä

16.30: ruisnappeja juustolla, kinkulla ja kurkulla

19.00: pastaa ja paprika-salamisoosia


28.05.13


  • 1 kahvi
  • 23dl vettä
7.50: jugua, starttia ja rusinoita

10.45: riisiä, kormapossua, mysteerivihanneksia ja salaattia

töitten jälk: puolukoita, pottumuusia ja jauhelihasoosia

reenien jälk: jädeä


illalla tokoreenit
aamulla jumppa: selät 15+15, vatsat 15+15

27.05.13


  • 2 kahvia
  • 27dl vettä
7.45: starttia, rusinoita ja jugua

10.30: mysteerivihanneksia, kermapottuja, soosia ja possupihvi

kalamiehen kavereita

17.00: muhkupaloja juustolla, kinkulla ja kurkulla

22.30: muhkupaloja juustolla, kinkulla ja kurkulla


illalla tokoreenit, myöhemmin illalla 4,2km juoksulenkki

26.05.13


  • 1 kahvi
  • 2 lasia simaa
  • 16dl vettä
11.30: kaurapuuro mustikkasopalla, + ½ jap.lintu

16.30: jackymakupala

20.00: paistettuja porkkanoita, muusia ja fasaania


illalla noin neljän kilometrin mittainen juoksulenkki

25.05.13


  • 2 kahvia
  • 1 lasi appelsiinimehua
  • 2 lasia simaa
  • 8dl vettä
Aamulla Siikajoella:
kaurapuuroa voilla, yks leipäsiivu kinkulla ja tomaatilla ja pala piirasta

Päivällä Siikajoella: 
possupihvi, tummaa riisiä, salaattia

Alkuillasta kotona:
jacky makupala

22.50:
nuudelia ja kanaa

Peruutuskaket

Viime päivien tokoreenailut. Ruokakuppinoudon lisäksi.

Peruutusta pihalla (asfaltilta nurmelle eli hieman pitää nostaa jalkoja jotta pääsee korokkeen yli nurmelle), seuruun peruspalikoita ja voi-kakeja.

Su-ma

Ei lätäkköjä aamuisin. Ainakaan. Eikä tainnut olla sunnuntaina päivälläkään siivottavaa. Muuta kuin vesikupin lähellä, miks tuolla koiralla on niin harva / reikäinen alaleuka?!?

Torstaina oli

ohjatut aksareenit. Paikalla taas kolme koirakkoa. Mikko koutsasi ratareeniä. Nemi hyppi vaihtelevasti 50 ja 55cm rimoja. Mikko väänsi mulle rautalangasta linjoja... joiden jälkeen koirakin osui esteille eikä niiden ohi. Kuka tekisi mulle rautalankareitit kisoihinkin? 

lauantai 10. elokuuta 2013

Ulkoasu


Vaihdoin blogin otsikon "Merri & Nemi"stä "Ruotsinlapinkoira Nemin seikkailut" -nimiseksi ja 
poistin tuon vanhan Väänäsen Minnan ottaman kuvan, jossa on sekä Merri että Nemi ja laitoin tilalle kolme kuvaa Nemistä (otokset E, K ja E). 



Pissaperjantai

Pe aamuna ei tarvinnut siivota lätäkköjä, mutta päivällä piti.

Sama toistui lauantaina, eli aamulla ei mittään mutta kisojen jälkeen olikin jo pieni märkä kohta olkkarin lattialla. 

torstai 8. elokuuta 2013

14

Kävin eilen Nemin kanssa lenkillä, josta juostiin 5,1Km = maaseutu + jaaris + keskusta + kirjaston kulmilta kotio.

Sää oli lämmin, parikymmentä astetta, puolivälistä etiäpäin satoi vettä. Juoksu tuntui enimmäkseen ihan hyvältä.

To

... ei oo ollu siivottavaa viime aikoina, eikä myöskään tänäaamuna.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Torkk elokuu

Lauantaina kävin Torniossa agilitykilpailuissa. Parin kuukauden agikisatauko päättyi. 

Ei olisi kannattanut mennä. Ei sujunut, niin ei sujunut. Kantsis reeniä enemmän ennen kisoja eikä vaan mennä kisaamaan. Oltiin ihan pihalla, sekä minä että koira. 

Mukavanoloiset radat oli laatinut -tai ainakin radalla seisoi silmiään pyöritellen ja käsiään heilutellen- Jarmo Jämsä


Eka radalla Nemi karkasi lähdöstä. Pasmat meni sekasten. Mutta, se teki paremmat kisakontaktit kuin aikoihin - toisaalta sekin sekoitti mun pakkaa, kun se ei juossutkaan vaan läpi niitä kontakteja... 

Toisella radalla? Niin joo, se kusi jo toiselle esteelle kun N kiersi sen hypyn. Jotain siinä yritettiin räpeltää huonolla menstyksellä. 

Vika rata oli paras hylsyistämme. Koska se hyl tuli siitä kun Nemi täräytti vauhilla väärään päähän putkea. Ei virheitä sitä ennen. 




Viime viikon ohjatut

Jep, ohjatut agireenit jatkuivat viime viikolla. Joukkiostamme oli kolme paikalla: Nemi, auspai ja espves. 
Mikko koutsaili ratareenin. Hyppyrimat olivat vaihtelevasti 50 ja 55cm. 

Yhteen kohtaan rataa halusin väen vängällä tehdä saksalaisen. Sitä sitten koitettiin ja koitettiin kun katse unhottui ja kroppa vääntyi väärin ts ei vääntynyt ja lopulta koirakin oli niin liukas pirulainen että meni mun "väärältä" puolelta vaikka muuten kaikki ohjauksen osaset osuivat kohdalleen. Vaihettiin siihen pelkkä päällejuoksu ja jatkoon leikkaus niin enköhän sitten yhellä kerralla tehny kuitenkin sen ---kirosana--- saksalaisen... pööh. Jatko ei meinannu sujua kun siel oli takaahyppy joka piti ehtiä ohjaamaan. 

Sitten putki-puomi kohdassa koiraa piti saatella putkelle ja sen jälkeen en tod ehtiny tekeen persjättöä ennen rengasta. Leikatessa toi kohta piti antaa koiran mennä eellä mutta kumminkin kääntää sitä jotta se ei roikassu eessä olevalle aalle. Aan jälkeen pari hyppyä, joista toiselle olin suunnitellu niistoa, jollain kerralla sen taisin jopa tehdäkin. 

Pujo mentiin radalla kahdesti. Toisella kerralla Nemi jätti pari kertaa sen kesken tai ei alottanu kunnolla. Väsymisen merkit olivat näkyvillä koska kuulemma ohjaus ko esteelle oli ollut ihan ok. 

Eli toisinsanoen kaikenlaista vääntöä oli mutta monta kohtaa meni ihan kivastikin. 

30.06.13


  • jonku verran vettä
  • 1 pikku kahvi
  • ½ litraa vichyä
Aamulla Mals campingilla n klo 8.30:
yks möhö croisant

Autossa:
kalamiehenkavereita ja yks täytecroisant

iltapäivällä Campingilla (jossain italian pohjoisosassa):
yks möhöcroisant, kuivaa patonkia

illalla, ulkona, campingin pizzeriassa:
pizza

29.06.13


  • epämääräinen määrä vettä
  • 1 kahvi (Liehtensteinissa)
  • kulaus fantaa
Aamulla:
yks täytemöhöcroisant

Autossa:
kalamiehenkavereita ja puutama pikkuleivonnainen

Päivällä Liehtensteinissa:
hampurilainen

illalla campingilla (Mals, italia):
leipä tuorejuustolla, tiramisu vadelmilla

28.06.13


  • jonku verran vettä
  • 1 pikku kahvi

Aamupäivällä motarin huoltsikan pihassa:
kolmioleipä

Autossa:
kalamiehenkavereita

Iltapäivällä Comojärven rannalla:
pikkasen salaattia, pikkasen hedelmä sekotusta, hieman italialaista leipää, yks kolmioleipä, hieman suklaata

27.06.13


  • 1 pikku kahvi
  • noin 1,5dl appelsiinimehua
  • jonku verran vettä
Aamulla campingilla (Castiglione d. Lago):
kaks pullaa

Autossa:
kalamiehenkavereita, möhöleivonnainen, kuivattua ananasta

illalla campingilla (Marzabotten alue):
kolmioleipä

26.06.13


  • 1 kahvi (italialainen pikkukahvi)
  • vettä epämääräinen määrä
10:n tienoilla motarinvarella olevalla Essolla Firenzessä:
salamitäytteinen kolmioleipä

illalla leirintäalueella Castiglione d.Lagossa:
mansikoita, ananasta, vesimelonia, vohveli-keksejä, pulla, patonkia juustolla

Omatoimet

Viime viikolla kävin hallilla sunnuntaina. Ja tällä viikolla eilen. 

Sunnuntaina naksuttelin Nemille noutokapulan nostoa. Se reeni ei ollut sen edistyneempää kuin aiemminkaan, mutten ottanut siitä stressiä. Kunhan annoin koiralle palkkaa (naks, ja nami lensi jonnekin päin ja koira sai ryntäillä sen tykö sitä syömään), siitä kun se nosti kapulan maasta. 

Hieman myös aksaa oli ohjelmassa eli keinua, puomia, törkkäystä kepeille ja irtoamista eli eteenmeno reeniä.



Eilen tein kolme noutoreeniä lötköruokapurkkipalkalla. Pari semmosta mitä on kotonakin tehty ruuan annon yhteydessä (eli kapulan kuljetusta mua kohti) ja yks heitto, jonne koira kyllä irtosi ja otti kapulan suuhunsa mutta tiputti sen melko pian. Eli ei niitä reenejä vielä. Tai sitten ne pitää suunnitella paremmin, palkata toisin tai jotain.


Agina keinua, puomia, putkesta pujoon menoa. Jotain ratapätkää, hypyn takaakiertoa (yritin jotain ohjaussydeemejä takaakierron jälkeen/aikana huonolla menestyksellä) ja irtoamista / eteenmenoa. 

Hyppykorkeudet 50-60 cm. 


Ti-ke

So far so good. Ei siivoiluja tiistaina tai ke-aamuna. 

Mitä nyt eilen päivällä Nemin vatta oli sekasten, joten housukarvoja piti pestä löysästäkakasta (yök). Mutta se tuskin liittyy millään tavoin "vanhenevien steriloitujen narttujen virtsankarkailuun". 

maanantai 5. elokuuta 2013

Moonikan tokoreeni

...oikeesti toimii. Eli nyt Nemi jo liikkuu useita askeleita sen kapulan kanssa. Vähän epävarmalta se näyttää, enkä tod tohdi siinä mitään hihkutella etten munaisi koko hommaa. Mutta viikonloppuna otti jo usiamman kuin yhden askeleen ja tänään molemmilla aterioilla (ts ennen kuin on saanut ruokansa) on kävellyt eteisestä keittiöön ruokailunurkkaansa. Oisko tämä matka peräti kolme metriä tai jotain muuta hulppeaa. Ehkä ei kuulosta paljolta, mutta se on paljon :)

Pitkä matkahan siihen oikeaan noutoon vielä on, enkä vielä oikein jaksa uskoa, että se noin vain suit vain sukkelaan yhdistäisi niitä osasia. Mutta tuo että se suostuu liikkumaan kapulan kanssa on jo enemmän kuin sata jänestä. Keittiöreeneissä ollaan myös tehty sitä että koira istuisi, siis laitan koiran suuhun kapulan ja käsken sen istumaan. Ei kuulosta kummoselta sekään, mutta sekin oli aluksi ihan äärettömän hankalan tuntosta. Ei se nopea vieläkään, mutta tekee kumminki :)

Äskeisellä iltalenkillä tehtiin sitten jotain muuta tokomaista kuin noutoa. Eli kertaalleen kerrattiin avon kaukot - osaa se ne, joten ei niitä sen enempää. En ruvennut nyt tällä kertaa ottamaan voi-kakeja kun avot meni niin hienosti (ei sotketa jne). 
Lisäksi seuruun liikkeelle lähtöjä, käännöksiä ja pysäyksiä. 
Sekä luoksaria. Ensin yks suora ja sitten pari takapalkalla. Ekalla kerralla meinasi varastaa palkalle mutta kun älähdin sille niin ei mennytkään vaan totteli mua, kumma kakru ;)

24.05.13 - mustista päivistä mustin


  • 3 kahvia
  • 6dl vettä
Aamupäivällä kotona: 3 jauhelihalämppärileipää

iltapäivällä Siikajoella: juustoleipä ja pala marjapiirakkaa

illalla: lohta, salaattia, pottuja ja soosia


Eutanasia Merrille Siikajoella hieman klo 17 jälkeen :'(

23.05.13


  • 2 kahvia
  • 1 lasi simaa
  • 6dl vettä
10.00. kaurapuuroa mustikkasopalla

alkupvä: 2/3 myslipatukkaa, yks keksi

16.15: poronkäristystä, pottumuusia ja puolukoita

illalla reenien jälkeen: yks marjajugurtti


agireenit illalla

22.05.13


  • 2 kahvia
  • 14dl vettä
9.30: jugua ja mysliä

Päivällä: vaaleaa leipää juustolla ja kinkulla

20.30: ed päivän ruuan jämät

21.05.13


  • 2 kahvia
  • 21dl vettä
8.15: raejuustoa

10.45: lohikiusausta ja salaattia

töitten jälk: leipää kinkul, juustol ja kurkul

23.30: kookoskanaa ja lohkopottuja

illalla pollyja


illalla tokoreenit

20.05.13


  • 1 kahvi
  • 23dl vettä
7.50: kaurapuuro mustikkasopalla

11.15 wokkipaja: possupihvi, kermaperunoita, mysteerivihanneksia ja salaattia

16.00: patonkia, kurkulla, kinkulla ja juustolla

Reenien jälk: jugua + mysliä + pari digestive keksiä


illalla tokoreenit

Huolimatta helteistä ja nakeista

Ei ollut siivottavaa aamulla. Toisaalta käytin kyllä Nemiä yöllä takapihalla (tosin joskushan se on sotkenut vaikka oon käyttänytkin sitä, eli tohonkaan asiaan ei voi mitenkään luottaa). Hyvä kumminkin näin. 

En ole saanut selvitettyä sitä karpalojuttua enkä yhtä toistakaan mitä on vinkattu syötettäväksi sen doping-lääkkeen sijasta (ts sillon kun on ns kisakausi menossa eikä voi antaa koiralle sitä lääkelääkettä). 

sunnuntai 4. elokuuta 2013

On myös

Käyty to-iltana ohjatuissa agireeneissä

Kisattu lauantaina Torniossa

Käyty omatoimireenimässä sunnuntaina hallilla.

***

kertonen näistä jotain joskus

Su

Ei lattiasiivoiluja aamulla, vaikka ed päivänä Nemi sai nakkeja ja pedigreelällyruokaa agikisoissa.

19.05.13


  • 1 kahvi
  • 32dl vettä
11.15: kaurapuuro mustikkasopalla + ½ jap.lintu

alkuilta: pastaa chorinzosoosilla + jädeä

myöh.ilta: lidl pizza


pyörälenkki Koiteliin ja takas. plus juoksulenkki 33min

lauantai 3. elokuuta 2013

Lyhyt


  1. Ei pissasiivouksia tänäaamuna, eilisiltana käytin koiran lyhyellä lenkillä vielä puolen yön aikaan. 
  2. Jalkaan, mun siis (se oikee) sattuu. Sillain agijalkamurskana (pitkästä aikaa), kolmen kisaradan jäljiltä. 

perjantai 2. elokuuta 2013

Reissu

Jotenkin näin se meidän kesälomareissu meni:

14.06
Lähdettiin kotoa ajamaan Haaparannan kautta kohti Gävlen Scandic -hotellia. Tuhat kilometriä myöhemmin oltiin perillä. 

15.06
Tutustuttiin Gävlen kaupunkiin. Aurinkoista. 

16.06
Ajettiin Gävlestä Tukholman ohi moottoritietä kohti Malmöä, pysähdyttiin yöpymään leirintäalueelle Markaryd nimiseen pikkukaupunkiin. Aamulla hotellista lähdettäessä satoi vettä, samoin pitkin matkaa ja leirintäalueellakin oli märkää. Camping oli pieni kiva jonkun järven/lammen rannalla. Campingilla oli paljon sorsia yms vesilintuja. 

17.06
Ajettiin Markarydistä Malmön kautta sillalle ja Köpiksen ohi Randers -nimiseen kaupunkiin Tanskaan jossa oltiin pari yötä Scandic -hotellisssa. Hotelli oli hienolla paikalla hieman rinteessä. Ma-iltana ehdittiin tutustumaan Randerssin keskustaan. 

18.06 
Tehtiin kiertoajelu Tanskassa. Käytiin mm Lögstörissä ja rannikolla jossain pikkupitäjissä ja muuten vaan ihmeteltiin paikallista maisemaa. Mm jossain luonnonpuistossa (tyr tms - tarkistan nimen joskus, jos muistan). 

19.06
Ajettiin Randersista Saksaan. Ihan hillitön helle ja ukkosia oli kanssa (kun oltiin motarilla). Päädyttiin leirintäalueelle hieman Hannoverin eteläpuolelle Rinteln nimiseen kylään/kaupunkiin. Oli lähemmäs neljäkymmentä astetta lämmintä. Ihan liian kuuma. 

20.06
Ajettiin Randersista Luxemburgin kautta Ranskaan. Yöpymispaikka löydettiin Thionville nimisestä kaupungista, jonne hieman tutustuttiin kävelyretkellä illalla. Yöllä oli melkoinen rankkasade. Leirintäalueen nurtsi ei ollut parasta mahdollista (teltta kuraantui hieman). 

21.06
Ajettiin Dijonin kautta Dolen ohi Percey nimiseen pikkukylään, jonka isolta leirintäalueelta otettiin yöpymispaikka kahdeksi yöksi. Tuolla vietettiin siis juhannus. 

22.06
Käytiin kaupunkikävelyllä Dolessa. Crepekset ja kahvit katukahvilassa, Nemi oli tervetullut kahvilan patiolle ja käyttäytyi ihan asiallisesti. 

23.06
Ajettiin Perceystä Sveitsin puolelle. Auton etulasi sai ensimmäisen moottoritietarransa. Täytyy olla tarra jotta on oikeus ajaa motareilla. Kierreltiin muutamia tunteja Genevessä - kaupunki oli kansainvälisen oloinen ja iso ja hieno (monenlaista nähtävää). Yöpymään päädyttiin hieman Geneven kaupunginohi Genevejärven rannalla olleelle leirintäalueelle. Aika kallis camping taisi olla, mutta se taitaa olla melko yleistä ko maassa. 

24.06
Ajettiin Genevestä Ranskan puolelle. Pysähdeltiin pikkupaikkakunnilla. Ajettiin MontBlancin tunnelista Italian puolelle. Etsiskeltiin leirintäaluetta, Eetun kännyn navikaattori osoitti ensimmäisiä sekoamisen merkkejä johdattamalla meidät erään suurehkon kaupungin keskustaan (liki kävelykadulle), kun kuviteltiin sen johdattavan meitä leirintäalueelle. Poistuttiin ko kaupungista, kun sieltä ei mitään kerta löytynyt, ja ajettiin Genovaa kohti. Yöpymään päädyttiin kiemuraisen ja kapean tien jälkeen jonnekin kohtuu korkealle. Likellä Genovaa niin, että jossain alhaalla näkyi Välimeri. Ei hassummat maisemat, vaikka sinne meneminen olikin arveluttavaa. Campingiltä oli jotain kuudensadan portaan mittainen matka Välimeren rannalle. Sillä kivisellä reitillä ei tosin ollut koiran pissatus/kakatuspaikkoja, kun talojen välistä meni tuo porras"polku". 

25.06
Ajettiin Genovasta Pisaan, jossa käytiin katsomassa mm sitä kuuluisaa tornia. Tuolta mentiin sitten Firenzeen jossa kierreltiin tovi kaupungilla ja päädyttiin Firenzen viereen isohkolle leirintäalueelle. Päivällä oli tosi kuumaa ja aurinkoista. 

26.06
Ajettiin Firenzestä Rooman ohi Nemi -nimiseen kylään jossa käveleskeltiin tovi (ja otettiin monta kuvaa :)). Tuolta jatkettin matkaa. Yritettiin taas löytää campingeja kännyn navin avulla, mutta edelleen se sekoili (oli toiminut Saksassa ihan ok:sti). Päädyttiin yöksi erään järven rannalle Castiglione d. Lago nimiseen kaupunkiin. Yksityiskohtana kerrottakoon, että tuon campingin vieressä oli Italian armeijan vartiokoirakoulu, josta kuului melkoista susikoirien (yms) haukuntaa ja seuraavana aamuna aamulenkillä näin komiasti aidatun (piikkilangat jne) pihan alueella usiamman koiran talutettavana ja kuseksimassa nurmikolla koulutustarkoituksena olleisiin (romu)autoihin, juoksevan aa-estettä ees taas jne. 

27.06
Käppäiltiin aamupäivällä Castiglionessa, josta ajeltiin Assisiin turisteilemaan hetkeksi. Sieltä matka jatkui San Marinoon (pieni shoppailu yms kierros ko maassa/kaupungissa) ja sitten etsimään leirintäaluetta. Jonka etsiminen olikin kovemman työn takana. Kotona oltiin netistä katsottu, että Riminillä olisi paljon leirintäalueita, mutta että sinne ei saisi mennä koiran kanssa. Lopulta kun ilta alkoi jo pitkällä löydettiin eräästä pikkukylästä Bolognan alapuolelta pieni leirintäalue. 

28.06 
Ajettiin Milanon ohi Sveitsiin jossa kierreltiin hetki Lugano nimisessä kaupungissa. Sieltä ajettiin takaisin Italian puolelle Como-järven rannalle Dongo -nimiseen kylään yöpymään. 

29.06
Dongosta ajettiin pelottavan solan läpi (tosi tosi jänniä alppiteitä, mutkaisia, jyrkkiä ja kapeita) Sveitsin puolelle. Sieltä jatkettiin matkaa Liechtensteiniin jossa vierailtiin maan pääkaupungissa (Vaduzissa). Sieltä palattiin taas Sveitsin ja Itävallan kautta Italiaan. Ajettiin taas joku alppitie pätkä, joka meni jopa parin kilometrin korkeuteen lähellä Davosia. Tuolla korkeuksissa lämpötila laski nollaan ja satoi lunta. Nemi pääsi hetkeksi leegaamaan lumella / lumessa. Yöpymään päädyttiin kauniiseen pieneen italialaiskylään nimeltä Mals. Huikeat maisemat. 

30.06
Matka Pohjois-Italiassa jatkui. Käytiin katselemassa talviurheilukohteita eli pysäykset Cortina d'Ampezzossa ja Anterselvassa. Yöksi Pieve di Cadoreen. Illalla syötiin aitoa italialaista pizzaa paikallisessa ravintolassa, Nemi mukana terassilla. Nemi sai pizzanreunoja :)

01.07
Ajettiin Italiasta Sloveniaan. Pysähdyttiin ihmettelemässä Planican lentomäkeä ja Kranska Gorassa ja jossain luonnonpuistossa missä oli myös ampumahiihtostadion. Yöpymään päädyttiin suurehkolle leirintäalueelle Sopecciin. Iltalenkillä nähtiin kauris (tai joku semmonen), josta Nemi oli tooosi tohkeissaan ;D

02.07
Ajettiin Sloveniasta Mariborin kautta Unkariin Balatonin rannalle. Yöpymispaikka löydettiin -taas isolta- leirintäalueelta Revfülop nimisestä kaupungista. Tuolla oltiin kaks yötä. Illalla tutustuttiin kävellen ko kaupunkiin. Lämmintä riitti. 

03.07
Käytiin kiertelemässä alueella, mm Tihanyssä ja Balatonfüredissä. 

04.07
Ajettiin Balatonilta Esztergomiin, jossa kuumassa kaupungissa kiertelyä. Piipahdettiin myös Slovakian puolella. Yöyvyttiin Esztergomin kuivalla leirintäalueella. Mitkä tulvat?!? Ai niin, Tonava oli ihan kivenheiton matkan päässä. 

05.07
Ajettiin  Unkarista Slovakiaan. Tarkoitus oli pysähtyä Nitra nimisessä kaupungissa, mutta siellä oli ihan tuhottomasti väkeä - kilokaupalla poliiseja joka kadunkulmassa eikä mistään löytynyt vapaata parkkipaikkaa. Annettiin Nitran jäädä omaan oloonsa ja ajettiin Bratislavaan. Jossa käveleskeltiin muutama tunti. Sieltä sitten jatkettiin matkaa Itävaltaan ja sieltä taas takaisin Unkarin puolelle yöpymään Soproniin. 

06.07
Ajettiin Unkarista Itävallan läpi Saksaan ja yöksi päädyttiin Bayernin maakunnan pohjoisosaan Bad Brückenaun tienoille. Illalla käytiin joku paikallinen merkattu "vaellusreitti" kävelemässä, mikä meni peltojen vierestä, metsikössä yms. Joitain kilometrejä se oli pitkä, ei mikään mahoton kumminkaan. 

07.07
Jatkettiin Saksan läpi ajamista, mentiin mm Hampurin ohi/läpi. Päädyttiin yöksi ihan Saksan ja Tanskan rajalle likelle Flensburgia. Ihan meren rannalle (iso camping, taas - ts siinä oli kaks isoa campingia vieretysten, Me oltiin sillä hivenen pienemmällä). Hyvä nurtsi, hyvä camping. 

08.07
Ajettiin pois Saksasta Tanskan läpi Ruotsin puolelle. Yöksi päädyttiin Skummeslövsstrandiin. 

09.07
Ajettiin pitkin Ruotsia, pysähdyttiin muutamissa kaupungeissa. Yöksi päädyttiin likelle Södertäljeä, Järnaan. Nemi näki iltalenkillä sammakon mikä oli niiin jännä :D 

10.07
Aamulenkillä näkyi useita jäniksiä, Nemi luultavasti herätti seittemältä koko leirintäalueen asukkaat... 
Ajeltiin Sigtunaan, jossa satoi vettä, mutta käytiin kuitenkin kaupunkikävelyllä. Sigtunasta ajettiin Nemin kasvattajalle jossa oltiin muutama tunti - Nemi sai hengata pihalla lappalaiskoirien kanssa (siellä oli kolme noin 10 viikkoista (rlk) pentua jotka oli Nemin mielestä kamalia...). Jatkettiin matkaa ja päädyttiin Sundsvallin yläpuolelle Timråån yöks samalle Bye-campingille jossa ollaan oltu ennenkin. Aiemmalla kerralla siellä oli aitauksessa poroja, nyt aitaus oli rikki eikä poroja enää näkynyt. 

11.07
Ajettiin Skellefteån (pysäys ja kaupunki käppäily) kautta Piteåån, jossa olikin kovan työnalla löytää leirintäalue jonne meidät huolittiin / jonne mahduttiin. Usiampi camping oli täynnä! Lopulta löydettiin vähän niin kuin saaresta semmonen mökkikylä minne saatiin leiriytyä. 

12.07
Käytettin Nemi aamulla eläinlääkärissä Piteåssa nauttimassa matolääke. Näin ollen lainkuuliaisina kansalaisina oltiin oikeutettuja 24h:n (ts 1-5 vrk:n) kuluttua palaamaan takaisin Suomeen. Ajettiin turistelemaan Bodeniin ja sieltä Morjärvelle Anna-Marille (kennel Korpikartanon) kyläilemään. 

13.07
Päivällä ajettiin Morjärveltä Haaparannan kautta kotiin jossa oltiin alkuillasta. 


Lisäilen joskus jotain jos jaksan ja ehkä jonkun fotosenkin jos oikeen inspiroidun.


Myönnettävä

Se on, jos tähän leikkiin on kerta ryhtynyt, että tänäaamuna kuudelta siivosin sängyn vierestä pikkuriikkisen pissan. 

En tiedä vaikuttaako edellisiltana reeneissä syödyt (koira söi, en minä) nakit aiheeseen vai ei. Onko ne liian suolasta reenievästä sille? Suolasta syötävää -> enemmän veden juontia? Toisaalta juotin koiraa myös ennen reenejä ja hieman niiden jälkeen... eli olisi pitänyt illalla kuskata sitä usiammin / pidemmille lenkeille jotta rakko ois ollut varmasti tyhjä ennen nukkumaan menoa? Toisaalta jos koira on käynyt yöllä juomassa vettä niin... 

Kahden kieppeillä kun E heräsi yöllä niin koira ei ollut vielä sotkenut itseään (sitä pitää nykyään tämän tästä  tarkistaa että onko sen housukarvat märät = onko se pissannut alleen. Jos on niin sitten pitää etsiä että mistä se lätäkkö tällä erää löytyy. Yleensä se on sängyn alla / sängyn vieressä). 

Kamera hajosi

Jep jep, sunnuntaina Porin raviradalla helteisessä säässä koiranäyttelyssä kamera lakkasi toimimasta. Ei johdu akusta (vaihoin, ei auttanut). Tänään viemme kameran kameraliikkeeseen ja se lähetetään jonnekin kopeloitavaksi, että kuinka kalliiksi tulee sen korjaaminen. Voihan kökkö! Jos korjaus maksaa yli kipukynnyksen (en tiedä mikä se on), niin sitten ei korjauteta sitä vaan ostetaan uusi. 

Eilen kattelin Sonyn runkoja. A55 ei myydä enää, juurikaan, tai ei ollenkaan. Toki eikait se sama malli tarvi sitten ollakaan. Mutta aika hintavia nuo Sonyt ovat muutkin. Sony kait se olisi järkevä ostaa kun siihen olisi pari putkeakin jo olemassa (kitti ja se Minoltan zoom-putki ja sitten se kiintee viiskymppinen). 

Kamera on nyt jok tap poissa käytöstä x viikkoa. 

torstai 1. elokuuta 2013

Möngi

...aamulla sängyn alle, mutta tule iloisesti sieltä pois: ei tarvi heiluttaa luutua :)

eli ei pissasiivouksia eilen päivällä / illalla eikä tänäaamuna. 

13

Kävin eilen -yksinäni- juoksemassa noin 5km. Eli maaseutu+jaaris. Lämmintä oli n 20 astetta mutta satoi vettä / tihkua. Tein hieman intervalliharjoitteita kesken matkan (ehkä virhe, ois pitäny tehdä niitä myöhemmin ...). Juokseminen tuntui... vaihtelevalta. Välillä ihan jees ja sitten taas melko tuskasta. Mutta musta tuntu että ylämäet meni nyt paremmin kuin kertaakaan aiemmin. 

Sattumien summa

Niinhän siinä kävi, että emme ole tällä viikolla alkaneissa tokoryhmissä mukana. 

Mutta ei hätää. Teemme -melko- ahkerasti laiskanläksyjä ja katsellaan josko hakisin seuraavaan jaksoon mukaan niin kuin normaalit kurssilaiset ;)

Nemi on joutunut noutoharjoittelun teholeirille. Ihan joka aterialla se ei ole joutunut tekemään noutoharjoitusta ennen kuin saa ruokansa. Mutta vaikka joillakin normiaterioilla ei ole joutunut tuohon "rääkkiin" (koska a)aina en minä anna ruokaa b)Porissa en muistanut sitä kapulaa ihan joka kerta... vaikka se oli mukana), niin joinakin päivinä olen keksinyt sille jotain muu purkinpohjaa syötäväksi (raejuuston loppu, kastike paistinpannusta jne) joiden avulla olen sitten lisää kiusannut koiraa... 

Hieman sellaista ajattelin, että pitäydyn tovin tuossa keittiöreenissä. Sitten menen joku päivä hallille tekemään naksutin & nosteluharjoittelua = Paljon kivaa, mutta en yhdistä kotona tehtyjä harjotuksia tuohon hauskaan naksunostelureeniin. Seuraavassa vaiheessa yritän nostaa vaatimustasoani keittiöreenissä, sitten taas hallilla (tai muussa kuin kotoisessa keittiössä) jonkun muuntyyppistä noutoharjoittelua jne ja katsellaan jos homma tuntuu edistyvän että milloin näitä erilaisia palasia voisi edes kuvitella liittävänsä yhteen. 

Keittiössä olen siis tehnyt kahden tyyppisiä harjoituksia. Sekä sellaisia että pistän kapulan seisovan Nemin suuhun ja käsken sen istua (joko niin että seison koiran vierellä tai että en seiso ja jos en seiso niin välillä siirryn sen sivulle ja välillä en) tai niin että kun kapula on koiran suussa ja koira seisoo niin joko houkuttelen (sanallisesti) koiraa liikkumaan (minua kohti) tai kiskon sitä (koiralla pitää olla hihna tuolloin) ottamaan muutaman askeleen. 

Nyt se siis sentäs liikkuu. Edes vähän. Eikä vaan jökötä paikallaan. Ei se mitenkään iloista ja nopeaa toimintaa ole. Mutta tänäaamuna se sentäs istahti hieman nopeemmin kuin aiemmin. Niin ja eilen Eetu antoi Nemille jonkun rusinapahvipaketin mulle tuotavaksi niin koira jopa otti sen suuhunsa ja kääntyi mua kohti (ja rupesi sitten tutkimaan että oisko siinä syötävää). 


Osteo Paatti

Tiistaina kävin Nemin kanssa Turussa L.Piiran vastaanotolla. Ei ollut turha vierailu se, koska Leena epäili että oli varmaan jo pidempään koira ollut juntturassa. Ja Nemikin reagoi hoitoihin siihen tahtiin että Leena koski välillä sellaisiin kohtiin koiran kropassa että tuntui (varmaan aluksi epämiellyttävälle ja sitten ihan kivalle). 

Oikella puolella oli lukko ja lisäksi koira oli vino. Aluksi seisoi ihan kummasti. Lopussa kiitos seisoo eli sitten koira oli taas vähemmän (tai ei lainkaan) juntturassa. 

Leena kehoitti antamaan Nemille c-vitamiinia / karpaloa, joka saattaa auttaa pissaongelmaan. 

Numeroinnit sekaisin

Pitkältä ajalta juttailut kirjaamatta. Vihoista siis. Ja yhdessä vihossakin on joku viikon aikaväli etten muistanut merkitä ylös syömisiäni - hupsista (ihmekös tuo että olen lihonut :( ). Pitänee muuttaa otsikointi erilaisemmaksi. Eli en laita enää tuonne aikataulu (eli milloin kirjoitus on muka päivätty) sitä syömispäivämäärää vaan otsikkoon kirjaan sen pvm:n minkä päivän murkinoista on kyse. Näin ollen ei ehkä haittaa vaikka merkintöjä tulee hieman takautuvastikin - jahka löydän sen aiemman ruokapäiväkirjavihkoni. 

Pori KV

Kävin Nemin kanssa perinteisellä Pori-KV reissulla. Ajeltiin Poriin perjantaina ja tultiin sieltä pois tiistaina. Lauantaina Nemi kävi pyörähtämässä kehässä, ensimmäistä kertaa veteraaniluokassa, ja la & su olin näyttelyissä talkoilemassa. Lähinnä näpyttelin -yhdessä muutaman muun tyypin kanssa - tuloksia Showlinkin järjestelmään & Koiranettiin. 

Nemin arvosteli Unto Timonen

VET ERI1 SA PN1 ROP ROP-VET

8v. vet. narttu. Hyvä pää, ilme. Oikea asent korvat. Hyvä kaula. Hyvin muotout etuosa, runko. Hyvä ylälinja, hännän kiinnitys. Hyvä polvi- ja kinnerkulma. Liikkuu erinomaisesti ikäisekseen


En vienyt Nemiä jatkokehiin, koska otin valokuvia ryhmistä. Niistä kuvista muutamat ovat tuolla. Sunnuntainakin oli tarkoitus kuvata ryhmät, mutta kamera otti ja hajosi su-päivällä :(