perjantai 30. elokuuta 2013

Kertausta

Torstaina (eli eilen) kävin aamulla Nemin kanssa hallilla tekemässä ma-illan reeneistä jääneet hampaankolot. Plus palkkaamassa kovasti sitä aata. 

Tein muutaman kerran sellasta rallia, että:
vietiin yhdessä namipalkka aan taakse, lähetin koiran puomille, juoksin siitä seur hypyn kohdalle vekkaamaan / kääntämään koiran hypylle (kunhan vapautin sen puomilta) ja lähetin koiran hypyn kautta aalle. Nemi meni lujaa ja sillä tuntui olevan kivaa :)

Sitten tein tota samaa ilman puomia. ts sen alku (kakosesteen) pakkovalssin kanssa. Tässä meinasi olla jotain vaikeuksia. 

Lopun saksalainen tuotti harmaita hiuksia. Edelleenkään en ehtinyt. Vaikka ei ollut ees alla koko rataa vaan alotettiin putken lopusta. Sitten mä törmäsin koiraan kun yritin kiirehtää päällejuoksun jälkeiseen persjättöön. Ton jälkeen tein ihan perusreeniä (tai mitä lie). Eli palkkasin koiraa yheltä hypyltä, eli se päällejuoksu/saksalaisen takaakierto (tai mikälie) ja namikuppi maahan ja ... siis lähetin koiraa taakse hypylle ja juoksentelin itse eteenpäin ts muka sillain niin ku ois pitänytkin (tiiä sitten tuota että onnistuinko siinä sittenkään). Vaihtelin palkan paikkaa. Ei tainnut jäädä koiralle traumoja meidän törmäyksestä. Kun otin paprikan käyttöön ja palkkasin sillä heti saksalaisen jälkeen niin sain sen jopa kertaalleen tehtyä. Ihan siis niiden kahden esteen kautta :)


Lisäksi harkattiin sitä keppitörkkäystä. Edelleen olin siinä liian hoppuinen muutamalla kerralla. Mutta lopulta se kuitenkin meni ihan jees. Keppien jatkohyppelyitäkin koitin, ja Mari oli ihan oikeessa ma-iltana (kuinkas muutenkaan :)) eli hyppäs N sen yhen hypyn sieltä leikkailulinjalta kun rimat oli maksikorkeudessa (55cm) eli kun hyppäs pidemmälle kuin mitä niillä ma-illan medihypyillä. 

Loppuun tehtiin vielä "eteen!" -irtoamisreeni. (alla oleva kuva ei ole se (tokikaan kun ei hyppyjä näy))

Kamera on kotiutunut huoltoreissultaan ;)



Ei kommentteja: