Sain fb:ssa yksärin eräältä, jonka kanssa on aiemmin oltu samoissa tok-ryhmissä, että haluaisinko ostaa häneltä tokotunnin ke-illalle kun he eivät pääse reeneihin. Eipä sitä tarvinnut hirmu kauaa miettiä ;)
Reenattiin noutoa. Näytin Jennille missä mennään eli keittiöreenien tuotosta. Käski mun olla vaihtelevampi, juosta ja hillua. Ja että ei pitäs sanoa sitä sivulle -käskyä kun ei sitä saa kokeenomaisessa liikkeessäkään sanoa...
Sitten tehtiin myös ruutua. Naksuttelumenetelmällä. Jahka päästiin vauhtiin niin meni ihan kivasti. Tässä Nemille pitää tehdä vielä paljon kuitenkin sitä reeniä että ollaan melko lähellä ruutua ja mun pitää nopeemmin / useemmin palkata koiraa ettei se muuta passiiviseksi.
Itsekseni tein kaikki muut avon liikkeet paitsi piilopaikallaolon ja luoksareitten pysäykset. Kaket oli hyvät. Hyppykin meni hyvin kun otin pari toistoa, ekalla kerralla olin liian hidas sanomaan istumisen niin N ajautui taas vähän kauas ts sivuun esteestä. Takaisin hyppäs silti ihan hyvin. Jäävistä maahanmeno ei meinannut ensin sujua, pitää miettiä siihen sitä äänensävyä/painotusta (että onko sillä väliä tms). Seuraamisessa koira oli tosi tiitteränä :) Luoksarin otin vain läpitulona.
Lopuksi tein vielä muutaman aan: jihuu, hyvä stoppi ja nakkikikkare ootti muutaman metrin päässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti