Jep, ohjatut agireenit jatkuivat viime viikolla. Joukkiostamme oli kolme paikalla: Nemi, auspai ja espves.
Mikko koutsaili ratareenin. Hyppyrimat olivat vaihtelevasti 50 ja 55cm.
Yhteen kohtaan rataa halusin väen vängällä tehdä saksalaisen. Sitä sitten koitettiin ja koitettiin kun katse unhottui ja kroppa vääntyi väärin ts ei vääntynyt ja lopulta koirakin oli niin liukas pirulainen että meni mun "väärältä" puolelta vaikka muuten kaikki ohjauksen osaset osuivat kohdalleen. Vaihettiin siihen pelkkä päällejuoksu ja jatkoon leikkaus niin enköhän sitten yhellä kerralla tehny kuitenkin sen ---kirosana--- saksalaisen... pööh. Jatko ei meinannu sujua kun siel oli takaahyppy joka piti ehtiä ohjaamaan.
Sitten putki-puomi kohdassa koiraa piti saatella putkelle ja sen jälkeen en tod ehtiny tekeen persjättöä ennen rengasta. Leikatessa toi kohta piti antaa koiran mennä eellä mutta kumminkin kääntää sitä jotta se ei roikassu eessä olevalle aalle. Aan jälkeen pari hyppyä, joista toiselle olin suunnitellu niistoa, jollain kerralla sen taisin jopa tehdäkin.
Pujo mentiin radalla kahdesti. Toisella kerralla Nemi jätti pari kertaa sen kesken tai ei alottanu kunnolla. Väsymisen merkit olivat näkyvillä koska kuulemma ohjaus ko esteelle oli ollut ihan ok.
Eli toisinsanoen kaikenlaista vääntöä oli mutta monta kohtaa meni ihan kivastikin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti