Viime viikonloppuna kävin sekä lauantaina että sunnuntaina Keminmaassa aksakisoissa. Lauantaina tuomarin tontilla hääri ensin Rauno Virta ja sitten Timo Vertainen. Sunnuntaina tahtipuikkoja heilutteli Katarina Virkkala.
Kaikilta radoilta hyl. Lauantai alkoi hypärillä, joka olisi ollut kivan mentävä rata. Toisena esteenä oli okseri ja siitähän se alamäki heti sitten alkoi. Nemille tuli rimakauhu eikä se hypänny siittä yli ollenkaan. Olikohan sillä radalla jotain hyvää?
Toiselle radalle mentäessä se ohitti ensimmäisen esteen, vaikka kahen ekan esteen linja oli ihan suora eli ei mitään syytä ollut tehdä moista ohitusta. Enkä ollut edes jättänyt sitä niin että sillä ei olisi ollut tilaa ponnistaa sille esteelle. Siitä sitten vauhista väänsin koiran sinne alkuun ja "pakotin" sen hyppäämään sen esteen, mutta ei siitä radasta sitten enää jatkossakaan oikeen hyvää seurannut. Hyl tuli ns väärän pään putkesta.
Lauantaina käytiin vielä kiipeilemässä viereisellä laskettelurinteellä ja sitten ajeltiin kotio toipumaan. Olikin sitten jalat meleko kipiänä seuraavana yönä (ja tona iltana).
Sunnuntaina ajelin uusiksi Keminmaahan taas hylkyjä tekemään. Ekalta radalta en muista muuta kuin, että: kun jostain tultiin vauhilla keinulle niin kiekaisin "odota" kun näytti hivenen siltä, että lentokeinuksihan se menee - joten Nemi teki elämänsä keinun. Sika nopeen nappi pysäyksellä. Tällä radalla oli mm yks vinohyppy mitä N ei tietenkään suorittanu vaan kiersi sen ja huuteli mulle hävyttömyyksiä.
Toisella radalla oli tuo sama kohta, ja olin niin onnellinen kun tajusin kokeilla sen ohjausta eri puolelta ja se onnistu :))) Mitäs muuta siitä radasta sanottaisiin? Kakosesteelle onnistuin tekemään pakkovalssin (jes!) mutta heti sen jälkeiselle hypylle ensi saanutkaan Nemiä osumaan vaan se otti kiellon kiertämällä koko esteen. Sitten joku muukin erhelmä, oisko ollut taas kerran kielto aalta. Mutta sitten aloin KÄSKEMÄÄN koiraa niin johan se rupesi toimimaankin. Pelkkä käskeminen ei toki riittänyt vaan piti myös kehua ja JUOSTA. Tästä seurasi se, että mulla oli paljon parempi tuntuma tekemiseemme ja hylystä huolimatta jäi sellainen olotila että ikään kuin oltaisiin tehty yhdessä agirataa.
Ratojen jälkeen käytiin taas kiipeilemässä ja mä näin käärmeen, hyihyi-huihui. Onneksi Nemi ei osunut siihen vaikka likeltä mentiinkin. Se niljakasällötys oli siis ihan elossa ja luikerteli menemään *puistatus*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti