Pari sanaa Nemin tiistain agiliitelyistä. Radat on Nemille hieman erilaisemmat kuin muille.
Ensin harjoitus, joka alkaa esteeltä nro1
Tässä piti olla itse vasemmalla puolella, meni 2 hypyn taakse ja sain koiran hienosti hyppyjen kautta putkeen. Sitten kuvittelin ensin voivani leikata nelosen takana, mutta kun tein noin niin oma liikkeeni vei koiran pois seuraavalta hypyltä. Mutta kun jatkoin nelosen vielä vasemmalla puolella ja leikkaus vasta sitten niin Nestori meni hyvin. Tässä kohtaa sitten tietty vaadittiin haltuunotto, ts jo aiemmin. Ekalla kerralla kun sitä ei kuulunut niin koiruus sujahti upeasti putkeen. Seuraavat 2 putkea menivät hyvin. Siinä koiran palkkaus ja erillisenä hyppy-pujo palkalla. Tämä meni hienosti, otin kaks kertaa ja kiertelin itse hyppyesteitä ja juoksin missä sattuu eikä Nemi häiriintynyt ollenkaan.
Kympiltä eteenpäin, ja koira olikin yhtäkkiä a:lla -kääk! Kirrasi kuitenkin ihan hyvin ja sain lähetettyä seuraavalle hypylle. Uusiksi ja nyt koira meni jo putkeen, mutta kun tulin (suorituksen suuntaisesti) vasemmalla puolella ohjaten niin koiran eteen ei ollutkaan eteen ja viimeinen hyppy jäi tekemättä. Vielä kerran uusiksi, ohjaten toiselta puolelta, ja hienosti koiruus eteni ja suoritti esteet oikein.

Toinen harjoitus olisi oikeasti alkanut puomia edeltävältä hypyltä, mutta minä istutin Nemin puomin alasosalla ja läksimme siitä matkaan. Koiruus meni upeasti nuo kolme peräkkäin ollutta putkea. Vauhtia vain olisi ollut hurjasti, eli 35 jälkeen koira oli jo kaukana menossa ennen kuin sain sen kääntymään takaisin päin. Putkeen lähetys uusiksi ja sitten hyppy ja käännöskäskytys aiemmin ja taas putkeen ja hyppy.
Ja sitten se jankkaus. Ja ahnehdinta eli palkka odottikin maalissa, ja mitä tekee Nemi ensin ei pujottele ollenkaan. Sitten pujottelee 10 keppiä, sama uusiksi, ja uusiksi ja uusiksi.. (en muista monestikko) - kun palkka siirtyy pujon jälkeen niin koira pujottelee kunnolla. Voi pahnahinen, tuon se olisi varmaan tehnyt kunnolla jos se ei olisi tiennyt palkan odottavan maalissa - nyt sinne ahneella koiralla oli vain liian kiire.
Rengas ja loput hypyt menivät ihan kivasti.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti